Ajatteletko, että miehet haluavat luonnostaan raksalle ja naiset hoivatyöhön? Näistä syistä työelämä on yhä vinoutunutta

Aina kun Suomessa yritetään keskustella siitä, että ammatit ovat voimakkaasti sukupuolen mukaan jakautuneita, internetin aktiivikommentoijat säntäävät paikalle mitätöimään keskustelun. Mitä sitten, mitä väliä sillä on?

Ihmiset ovat vapaita valitsemaan, minkä tahansa ammatin, he väittävät.

Toinen, etenkin miesten keskuudessa suosittu väite on, että miehet ja naiset ovat ”luonnostaan” kiinnostuneita eri asioista ja se näkyy ammatinvalinnassa. Jos tämän kaltainen luonnollisuus määrittelisi toimintaamme, vierittelisimme yhä tikulla kakkakikkaretta ulos luolan suulta, mutta monet kai myös haikailevat takaisin niihin aikoihin.

Se, että kaikki ovat Suomessa vapaita valitsemaan minkä tahansa ammatin, on totta teoriassa mutta käytännössä ei.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että nuoret saavat tietoa ammateista hyvin sukupuolittuneesti. Vanhempien ja muiden läheisten esimerkki painaa, ja opintoja miettiessä mennään sinne, minne kaveritkin menevät.

On palikkamaista ajatella, että ihminen toimisi jossakin yksilöllisen vapaan valinnan rajattomassa supermarketissa nyt, kun lainsäädäntö ei enää estä naisia pääsemästä tiettyihin ammatteihin.

Mieti itseäsi: kuinka objektiivisesti ja perin pohjin pohdit 15-vuotiaana ammatinvalintaasi, hankit täysin rationaalisesti tietoa ja analysoit omia kiinnostuksen kohteitasi ja osaamisalueitasi? Kuinka paljon käsityksiisi sinulle sopivista töistä olivat vaikuttaneet kaverit, vanhemmat ja koulu? Vai osasitko kenties puhdistaa oman päätöksesi näiltä vaikutteilta?

Olitko teini-ikäisenä valmis kulkemaan vastavirtaan, tekemään omintakeisia päätöksiä etkä menemään massan mukana?

Lukuisat asiat siis ohjaavat nuoria tekemään sukupuolittuneita ammatinvalintaratkaisuja, vaikkei se itsestä siltä tuntuisikaan.

Sitten on niin kutsuttu biologia-kortti eli meille kaikille tuttu perustelu, että miehet ja naiset nyt vain ovat kiinnostuneita eri asioista.

Se ei ole totta, vaan kehäpäätelmä, joka on tehty vallitsevan tilanteen perusteella: koska ammatit ovat sukupuolittuneita, se johtuu sukupuolten taipumuksista.

Biologiakorttia rakastetaan tasa-arvokeskustelussa. Siis sillä tavalla, että kun epätasa-arvoiselle tilanteelle ei löydy muuta selitystä, aletaan selitellä jotain epä-älyllistä miesten ja naisten ”biologisista eroista”. Eikä nyt puhuta fyysisistä ominaisuuksista vaan ammateista.

Niin vaikeaa Suomessa on myöntää, että tasa-arvossa on korjaamista.

Ihanko oikeasti ihmiset uskovat, että pojat syntyvät jakoavain kädessään ja tytöt hoivavietin kanssa? Tällainen mielikuva on amerikkalaista 1950-luvun ydinperhepropagandaa, jonka alkuperä olisi syytä tunnistaa ennen kuin alkaa horista biologiasta.

Ammattien sukupuolittuneisuuden syyt ovat ihmisen historiassa, mutta eivät evoluutiossa vaan työmarkkinoiden menneisyydessä.

Nykyiset työmarkkinat ovat hämmästyttävän nuoret, oikeastaan vasta sotien jälkeen syntyneet. Niiden perustaa rakennettiin kuitenkin jo edellisen vuosituhannen vaihteessa.

Silloin kaikki elivät, tuottivat ruokansa ja tekivät työnsä kotitalouksissa. Kun alkoi tulla tehtaita ja teollisuutta, tuottavuutta piti parantaa. Osa porukasta tarvittiin töihin kodin ulkopuolelle.

Siellä olivat ennestään yläluokkaiset miehet, jotka pähkäilivät, että töihin lähtee mies ja kotiin jää nainen. Tähän tarvittiin tietysti hienovaraiset perustelut, kuinka naisen lempeä luonteenlaatu on korvaamattoman tärkeä kodin ilmapiirille. Miten muuten kyvykkäät, aikuiset ihmiset oltaisiin saatu luopumaan heille kuuluvasta rahasta ja vallasta?

(Naisia toki myös estettiin lainsäädännöllä opiskelemasta ja menemästä töihin, mutta siitä lisää joskus toiste).

Kun työelämää alettiin pikkuhiljaa avata naisille, heille sallittiin töitä, jotka katsottiin sopivan pehmeän naiseuden ja äitiyden ihanteeseen. Niitä oli huomattavasti rajatumpi määrä kuin miehille sopivia töitä.

Jokainen ymmärtää nykyaivoillaan, miten krouvi jako on. Mutta sille perustuu yhä ajatus naisten hoivavietistä ja ”kiinnostuksen kohteista”.

Jako vain vahvistui 1960–1980-luvuilla, kun hyvinvointivaltio kehittyi ja samaan aikaan naisten työssäkäynti yleistyi. Naisia tarvittiin ja heitä ohjattiin sosiaali- ja hoiva-aloille.

Samoja uskomuksia vahvistetaan yhä niin, että näemme hoiva-ammateissa lähinnä naisia. Äitimme ovat niissä ammateissa, ja opot suosittelevat tytöille näitä ammatteja. Tytöt kasvavat uskomaan, että he ovat ammateissa hyviä.

Samalla pojat kasvavat uskomaan, että he ovat hyviä teknisessä osaamisessa, vaikkei sille löydy tieteellistä perustetta. Tekninen työelämä on toki erittäin miehinen ja siksi suosii miestapaista toimintaa. Sillä ei kuitenkaan ole osaamisen kanssa mitään tekemistä.

Se, että aiheesta on tehty tutkimusta, jossa väitetään, että vapaissa pohjoismaisissa yhteiskunnissa naiset valitsevat enemmän hoiva-ammatteja, kertoo siitä, että meillä on hyvinvointiyhteiskunta, joka on perustunut laajalle naisten työssäkäynnille näissä ammateissa. Se kertoo siis asioiden nykytilasta. Ei siitä, että nykytilanne olisi työelämän lopullinen ihanne.

Sitten siihen tärkeimpään: mitä väliä tällä on?

Päivänselvästi se, että uskomme yhä vanhentuneisiin käsityksiin, kuinka sukupuoli ja osaaminen liittyisivät yhteen. Koska uskomme näin, ylläpidämme ja levitämme uskomustamme myös tiedostamatta. Samalla hankaloitamme normista poikkeavien valintojen tekemistä.

Meillä on kahmalokaupalla tutkimusta siitä, kuinka naisia syrjitään miesvaltaisilla aloilla, ja meillä on myös pula opettajamiehistä. Satavarmasti nykyistä useammat pojat soveltuisivat paremmin hoito- tai sosiaalialalle. Yhtä varmasti naisilla on nykyistä enemmän annettavaa yksipuolisella teknologiakentällä.

Työ on valtava osa ihmisen elämää. Mitä enemmän se vastaa ihmisen omia vahvuuksia, sitä parempaa elämä on.

Monet rakastavat talouspuhetta ja talouden näkökulmia. Suomi, joka on pieni ja ikuisessa talouskriisissä elävä maa, hyötyisi siitä, että ihmisten osaamispotentiaali otettaisiin paremmin käyttöön, eikä tyydyttäisi ohjaamaan heitä sukupuolen perusteella lokeroihin.

Se myös saattaisi korjata palkkaepätasa-arvoa. Miehistä voi tuntua ”luonnolliselta” tilanne, jossa miesvaltaisista ammateista maksetaan paremmin kuin naisvaltaisista. Sitä voi selitellä millä tahansa puppupuheella, mutta ydinsyy on siinä, että historiallisesti – ja yhä – miehille on maksettu enemmän palkkaa vain sukupuolen perusteella.

Olen kirjoittanut aiheesta kymmeniä juttuja viimeisen reilun vuosikymmenen aikana, haastatellut lukuisia suomalaisia tutkijoita ja asiantuntijoita ja lukenut heidän tutkimuksiaan.

Perustan näkemykseni niihin, en siihen, miltä asia minusta ”tuntuu”.

Kun ammattien sukupuolittuneisuudesta kirjoitetaan, kyse on yhteiskunnallisesti oleellisen tiedon jakamisesta. Kukaan ei ole henkilökohtaisesti pakottamassa ketään mihinkään ammattiin tai muuttamaan elämäänsä.

Vaikkei asialla olisi itselle mitään väliä, keskustelua ei tarvitse myöskään mennä mitätöimään. Kannattaa käyttää energiansa esimerkiksi marjanpoimintaan.