Eeva

Koulukiusaaminen opetti Minna Parikalle jotain hyvääkin: ”Tajusin jo varhain, että on ok, että jotkut eivät tykkää minusta”

Koulukiusaaminen opetti Minna Parikalle jotain hyvääkin: ”Tajusin jo varhain, että on ok, että jotkut eivät tykkää minusta”
Kenkäsuunnittelija Minna Parikka kaipasi vapautta niin kipeästi, että luopui menestyvästä yrityksestään. ”Vapaus on minulle arvoista tärkein. Vapauden kaipuuni taustalla on todennäköisesti koulukiusaaminen.” Nyt Minna rakentaa unelmiensa pinkkiä taloa saareen ja ehtii olla läsnä pienelle tyttärelleen.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 13.2.2022

Vihdoin on myös aikaa haahuilla. Se on Minna Parikan, 41, nimitus rennolle oleilulle, johon tuore elämänmuutos on antanut lisää mahdollisuuksia. Kun nelivuotias tytär on päiväkodissa, Minna kuljeksii kotikulmilla Ullanlinnassa, tekee rauhassa töitä kotona ja poikkeaa kahville tai pitkälle lounaalle.

Kun Minna Parikka ilmoitti lopettavansa yritystoimintansa, kaikki halusivat tietää, mitä ihmettä ja miksi.

Useimmiten askeleet vievät luksushotelli St. Georgen kahvilaan. Ennen Minna hoiti siellä firmansa työhaastatteluja, mutta nyt hän istuu samoilla tuoleilla mieluiten tekemättä mitään. Siellä, kaura-matchalatten ääressä, aivokäyrä tasoittuu ja mieli tyhjenee.

Juuri nyt tärkeintä on se, tyhjä tila, mielessä ja kalenterissa: mahdollisuus olla ihan itsekseen ja upota omiin ajatuksiin. Se on tärkeää hyvinvoinnin ja luovan työn kannalta.

Syitä yirtyksen lopettamiseen oli monia, mutta niistä tärkein oli Minna Parikan pieni tytär.

Kun Minna Parikka vuoden 2020 marraskuussa ilmoitti lopettavansa yritystoimintansa, viestejä ja haastattelupyyntöjä tulvi joka väylästä. Puhelin pirisi ja sähköpostin viestitila täyttyi. Kaikki halusivat tietää, mitä ihmettä ja miksi.

Kulunut vuosi oli ollut tulokseltaan yrityksen historian paras, ja herkullisista korkokengistä ja puputennareista tunnetulla brändillä meni lujaa. Parikan kenkiä oli bongattu maailmantähtien, muun muassa Lady Gagan ja Kylie Jennerin, jaloista.

Myös Parikan fanit lähettivät Instagramin kautta viestin suoraan Minnalle. Viesteissä harmiteltiin lempibrändin lopettamista. Minnan yllätykseksi samoissa viesteissä myös onniteltiin rohkeudesta ja omannäköisestä päätöksestä. Se jäi mieleen.

Merkin myymälä Helsingin keskustassa Aleksanterikadulla oli suljettu jo aiemmin samana vuonna, mutta toimistolla tiimi oli pyörällä päästään. Tunnelma oli riehakas. Nettikaupassa oli tungosta. Koko varasto, suunnilleen 5 000 kenkäparia, myytiin loppuun samaisen maanantain aikana. Minna oli puhunut tiimilleen lopettamisajatuksistaan jo pitkään, joten uutinen ei ollut yllätys.

”Pidän kalenterissa tyhjää tilaa, jotta voin aamulla päättää, mikä työ kutsuu eniten”, yrityksen pyörittämisestä luopunut Minna Parikka sanoo.

Syitä lopettamiseen oli monia, mutta niistä tärkein oli pieni tytär. Toimitusjohtajana Minnan piti tehdä jatkuvasti vaikeita päätöksiä ja reagoida nopeasti kaikenlaisiin asioihin tuotannosta myyntiin. Työajatukset pyörivät päässä iltaisinkin, kun Minna olisi halunnut olla hellä ja läsnäoleva äiti.

”Kun yritys oli paketoitu ja nettikaupankin ovet sulkeutuneet, harkitsin hetken eläkkeelle jäämistä”, Minna Parikka tunnustaa.

Harkinta jäi lyhyeksi. Jo kolmen kuukauden kesäloman aikana Minna sai tarpeeksen joutenolosta ja päätti palata töihin.

Nyt hän työskentelee kenkien, asusteiden ja vaatteiden freelance-suunnittelijana ja tekee yhteistyötä suomalaisten brändien, kuten Reiman, kanssa.

Helmikuussa lanseerataan Minna Parikan ja Stockmannin yhteistyömallisto, joka juhlistaa Helsingin keskustan tavaratalon 160-vuotissyntymäpäiviä. Tiedossa on uusia värejä Minna Parikan hittipareista ja yksi uusikin kenkämalli.

Arki on kuitenkin vapaampaa kuin ennen.

”Ei ole tiimin vetämistä eikä ison yrityksen pyörittämistä, joten saan keskittyä intohimoihini: suunnittelemiseen ja markkinointiin. Tekeminen on iloisempaa ja rennompaa. Oloni on kepeä.”

Tytär auttoi päästämään irti

Minna ja tytär ovat tiivis kaksikko. ”Tyttäreni on hyvin empaattinen. Pidämme aina toistemme puolia.”

Ӏidiksi tulemisessa ja oman yrityksen perustamisessa on paljon samaa. Kaikilla tuntuu olevan jokin neuvo tai ehdotus takataskussa.

En pidä siitä, että muut kertovat, miten minun pitäisi olla. Se pätee myös äitiyteen.

Haluan olla äiti omalla tavallani. En ole mikään pullantuoksuinen mamma, päinvastoin: inhoan kokkaamista. Viime viikonloppuna yritin tehdä ruokaa ja se meni pieleen kaksi kertaa peräkkäin. Lopulta lapseni sai eteensä munakkaan.

Kun tyttäreni syntyi, tein hirveästi töitä ja kiidin imetysten välissä toimistolle ratkomaan ongelmia. Tajusin kuitenkin, että haluan olla sellainen äiti, joka on lapsen elämässä läsnä.

Tyttäreni auttoi minua ottamaan etäisyyttä töihin ja lopulta päästämään irti.

”En ole mikään pullantuoksuinen mamma. Inhoan kokkaamista.”
Minna Parikka

Asumme kahdestaan ja meistä on muodostunut tiivis tiimi. Hän on minun perheeni. Olisi vaikea kuvitella kuvioon mukaan muita ihmisiä.

Lapsi on minulle kaikki kaikessa. Yritän antaa hänen olla oma itsensä, mutta se on välillä yllättävän vaikeaa.

Tyttäreni on todella eläväinen ja touhottaa koko ajan jotain. Yritän pitää huolta, etten ole koko ajan kieltämässä.

Tärkein työni on vahvistaa tyttäreni omaa persoonaa ja itsetuntoa.

Matkat hitsaavat perheen yhteen

”Olen kasvanut Helsingin Pajamäessä ja asumme Ullanlinnassa. Elämämme eteläisen Helsingin pienessä kuplassa on turvallista mutta pysähtynyttä ja jopa vähän tylsää.

Kuljemme päiväkodin ja kodin väliä ja arki on täynnä rutiineja, joita yritän kuitenkin rikkoa erilaisilla aktiviteeteilla. Se ei silti välttämättä ole luovin ympäristö kaltaiselleni ilmaisuvoimaiselle tyypille.

Minnan värikäs koti Ullanlinnassa on asukkaansa näköinen. ”Täällä visuaalinen maailmani näkyy esineissä ja väreissä.”

Siksi yhteiset matkat ovat tärkeitä minun ja tyttäreni suhteelle. Silloin olemme intensiivisesti yhdessä. On tärkeää, että matkoilla me molemmat näemme uusia asioita, jotka panevat ajatukset liikkeelle.

Haluan näyttää lapselleni erilaisia kulttuureja, tunnelmia ja ihmisiä.

Kun rajat aukesivat koronan keskellä, pakkasimme laukut ja lähdimme Kroatiaan ja Mallorcalle. Japani on silti minulle matkakohteista rakkain. Matkustamme sinne heti, kun se on pandemian puolesta mahdollista.

Nautin Tokion lisäksi myös Aasian isoista kaupungeista Hongkongista ja Soulista. Ne inspiroivat minua, sillä niissä Aasian vanha kulttuuri yhdistyy futuristiseen fiilikseen.

Minna Parikka kasvoi Helsingin Pajamäessä.

Lapsen kanssa matkustamisessa on tietysti aina oma hässäkkänsä. Pitää vahtia, ettei lapsi hyppää mereen tai katoa liikenteen sekaan. Kun tyttäreni oli pieni, otin matkoilla kaiken irti hänen päiväunistaan. Rullasin häntä rattaissa Tokion kauppakeskuksissa ja söin tunnissa kaikki mahdolliset matcha-annokset.

Nyt parasta on seurata hänen ihmetystään. Puhelias tyttäreni ottaa matkoilla kontaktia täysin vieraisiin ihmisiin kadulla ja ravintoloissa. Hän osaa puhua englantia, joten hän pystyy aloittamaan keskusteluja melkein mistä tahansa aiheesta.

Lapseni juttelee paljon mieluummin aikuisten kanssa kuin leikkii toisten lasten kanssa puistossa. Hän rakastaa etenkin vanhempia rouvia, koska heiltä saa helposti erityistä huomiota.”

Vapaus korjaa koulukiusaamisen haavoja

”Vapaus on minulle arvoista tärkein: vapaus valita, lähteä, tehdä elämästä oman näköistä. Olen aina halunnut tehdä asiat omalla tavallani. Minua ei lapsena pakotettu olemaan tietynlainen.

”Nyt aikuisena tunnistan vapauden kaipuun entistä vahvemmin. Olen ymmärtänyt, että voin itse päättää, miten paljon vapautta suon itselleni”, Minna Parikka kertoo. Vapauden kaipuun taustalla on Minnan mukaan todennäköisesti koulukiusaaminen.

Siskoni on minua kolmetoista vuotta vanhempi, joten leikin paljon itsekseni ja elin omissa maailmoissani. Rakastin tehdä asioita käsilläni ja osallistuin kaikkiin lähiseudun väsäyskursseihin: savitöihin, kynttilän valamiseen, puutöihin ja emalointiin.

Nyt aikuisena tunnistan vapauden kaipuun entistä vahvemmin. Olen ymmärtänyt, että voin itse päättää, miten paljon vapautta suon itselleni.

Kiinnyn ihmisiin, kun päästän heidät lähelleni. Vapauden kaipuuni yltää kuitenkin myös läheisiin suhteisiin. Kaikki eivät ole yhtä spontaaneja ja seikkailunhaluisia kuin minä, ja siitä voi syntyä törmäyksiä.

Haluaisin, että koko ajan tapahtuisi jotain.

”Vapaus on minulle arvoista tärkein: vapaus valita, lähteä, tehdä elämästä oman näköistä.”
Minna Parikka

Minua kiusattiin lapsena, aina viisivuotiaasta päiväkotilapsesta viisitoistavuotiaaseen teiniin asti. Se oli jokapäiväistä haukkumista, joka kohdistui ulkonäkööni, älykkyyteeni ja mielipiteisiini.

Tilanne ei parantunut, vaikka vaihdoin koulua. Minulla on aina ollut paljon kavereita, mutta jouduin silti silmätikuksi.

Oli kiusatuksi tulemisessa jotain hyvääkin: tajusin jo varhain, että on ok, että jotkut eivät tykkää minusta, mutta toiset tykkäävät todella paljon.

Vapauden kaipuuni taustalla on todennäköisesti juuri koulukiusaaminen.

Nyt aikuisena haluan antaa itselleni tilaa ja luvan olla juuri se, kuka olen.”

”On ok, että jotkut eivät tykkää minusta. Toiset tykkäävät todella paljon.”
Minna Parikka

Heittäytyminen uuteen antaa voimia

”Kokeilen usein omia rajojani ja heitän itseni ihan älyttömältä tuntuviin tilanteisiin. Hyviä esimerkkejä siitä ovat osallistumiseni Tanssii tähtien kanssa- ja Huippujengi-ohjelmiin. Molemmat olivat rankkoja kokemuksia henkisesti ja fyysisesti.

Kaikki haluavat osallistua TTK:hon, mutta todellisuudessa tanssiohjelman tekeminen on kovaa työtä, joka täyttää ajatukset täysin. Elämään ei samaan aikaan mahdu mitään muuta.

Huippujengissä joukko julkkiksia lähti kiipeämään Perussa sijaitsevan Tocllaraju-vuoren huipulle. Varsinkin jäätikölle kiipeäminen oli kokemuksena ihan omaa luokkaansa. En muista viimeisestä nousustani mitään. Se oli oikeastaan aika hirveää ja traumaattista, jopa rankempaa kuin mitä televisiokameroille tallentui.

Minna Parikka on nähty Tanssii tähtien kanssa -, Huippujengi- ja Mestaritekijät-ohjelmissa.

Siihen verrattuna viime vuonna kuvattu Mestaritekijät-tv-ohjelma, jonka juonsin, oli helppo homma. Ohjelmassa lahjakkaat kädentaitajat kisailivat erilaisissa tehtävissä.

Työpäivät olivat tietysti pitkiä, mutta kokemus oli hieno ja luonteva, sillä tiesin asiasta ja minulla oli siitä mielipiteitä.

Olen aina ollut sarjaharrastaja: kokeilen uutta lajia, nautin uutuudenviehätyksestä ja vaihdan sitten seuraavaan. En halua määritellä itseäni sen kautta, mitä teen. Identiteettini on aina vahvasti liittynyt työhöni, joten en halua enää vapaa-ajalla määritellä itseäni lisää.

Haluaisin pitää itseäni extreme-tyyppinä mutta oikeasti en ole sellainen. Kokeilin enduroa, eli moottoripyöräilyä erilaisissa haastavissa maastoissa, ja onnistuin mälläämään yhdellä Lapin-reissulla peräti kaksi lainapyörää. Myöskään sirkus ei ollut juttuni, sillä en ole kovin akrobaattinen.

Minna Parikka toteuttaa unelmansa ja rakennuttaa Inkoseen vaaleanpunaisen piparkakkutalon.

Viimeksi heittäydyin oikein kunnolla, kun ostin pienen saaren läheltä Inkoota. Rakennutan sinne unelmieni modernin vaaleanpunaisen piparkakkutalon. Arkkitehti on suunnitellut talon alustavien piirustusteni pohjalta.

Siitä tulee terveellisesti rakennettu, hyvin hengittävä talo, jossa on paljon ikkuna- pinta-alaa ja hyvä sauna. Tuleva kakkoskotimme on väreiltään ja tekstuureiltaan rikas mutta myös harmoninen.

Taloprojektissa saan ilmentää tyyliäni uudella tavalla. Huonekalujen muotoilussa on paljon samaa kuin kenkien suunnittelussa. Se on maailma, jossa voisin nähdä itseni tulevaisuudessa.”

Itsestä huolehtiminen on tärkeää työtä

”En ole mielestäni onnistunut luomistyössä, elleivät työni menesty kaupallisesti”, Minna Parikka sanoo.

”Rakastan suunnittelutyötä. On palkitsevaa nähdä, kun omasta ideasta syntyy jotakin konkreettista, mutta pelkkä upea tuote ei riitä. Haluan nähdä, miten tuote kehittyy isommaksi konseptiksi ja sen ympärille luodaan kokonainen maailma. Siitä se muotoutuu toivottavaksi kaupalliseksi menestykseksi.

Minusta ei voisi koskaan tulla taiteilijaa. En ole mielestäni onnistunut luomistyössä, elleivät työni menesty kaupallisesti.

Koska olen antanut yritykselle omat kasvoni, monet tunnistavat minut. Suomalaisilla on sellainen hassu tapa, että he eivät välttämättä kerro tuntevansa minua vaan katsovat jännästi ja käyttäytyvät varautuneesti.

Tunnelmasta tulee silloin vaivaantunut, sillä minä en yleensä lähde kannattelemaan toista. Minulla ei ole vastuuta muiden viihdyttämisestä.

”En lähde kannattelemaan toista. Minulla ei ole vastuuta muiden viihdyttämisestä.”
Minna Parikka

Luova prosessi pitää potkaista käyntiin. En ole sellainen tyyppi, joka herää keskellä yötä kirjoittamaan nerokkaita ideoitaan ylös. Minun pitää istua alas ja alkaa aktiivisesti tehdä töitä.

Kun kerään ajatukseni, huomaan, että luovuuspankkiini on aina kertynyt käyttökelpoisia ideoita ja inspiraatiota sieltä täältä.

Olen kiinnostunut muodista ja pukeutumisesta, mutten seuraa sitä orjallisesti. Kun alan suunnitella kenkiä, käyn rutiinilla läpi muutaman nettikaupan ja katson, millaisia siluetteja, värejä ja korkojen muotoja on valittu myyntiin.

Ikonisista pupukengistään tunnettu Minna Parikka suunnitteli juhlamalliston Stockmannille uransa lopettamisen jälkeen.

Yritän pitää itsestäni parempaa huolta kuin aiemmin. Joogaan ja harrastan pilatesta.

Olen ollut viisitoistavuotiaasta asti pescovegetaristi, eli syön kala-kasvisravintoa, ja se tekee minulle hyvää. Viime vuosina olen löytänyt spa-hoidot. Hotelli St. Georgen spa on yksi ihanista irtioton paikoistani.

Olen huomannut, että itsestään huolehtimisessa on itse asiassa paljon työtä. Aina voisi tehdä enemmän.

Nyt pyrin kuitenkin siihen, että kaikki tekeminen pysyisi suurin piirtein tasapainossa.”

Eevan Kannattelijat-sarjassa ihminen kertoo ajatuksista, jotka auttavat jaksamaan.

Kurkista roolien taakse myös Eevan Facebookissa ja Instagramissa.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 1/2022.

Kommentoi +