”Luulin aina, etten voisi eläinpölyallergian vuoksi ottaa kissaa. Reilu vuosi sitten tutkimme lasten kanssa eri kissarotuja ja selvisi, että siperialainen metsäkissa aiheuttaa oireita vain harvalle.

Netistä löysimme lopulta vantaalaisen kasvattajan, jonka hoteisiin oli syntynyt kuusi pentua. Vapaana niistä oli enää yksi kissa, jonka toinen tassu oli hauskasti eriparinen, kauttaaltaan valkoinen. Kasvattaja kyseli tarkkaan perheemme taustat ja arveli, että sosiaalinen ja utelias pentu voisi sopia meille.

Figaro on nyt kahdeksan kuukautta vanha. Se on sopeutunut kaupunkikotiimme täydellisesti, ja sillä on jo selkeä päivärytmi. Kissa nukkuu 14-vuotiaan tyttäreni sängyssä ja on mukana toimissamme aamusta asti.

Muistan, kuinka aiemmin seurasin hieman huvittuneena vannoutuneiden lemmikin omistajien touhotusta kissoistaan ja koiristaan. Nyt olen itse aivan yhtä haltioitunut Figarosta.

Tunnistan nykyään jo äänestä, mitä kissa haluaa. Aamupäivisin, kun Figaro kaipaa leikittäjää, se murisee. Jos lelu juuttuu hankalaan paikkaan, kissa päästää vaimean inahduksen.

Kun menen vessaan, kissa istuu oven takana naukumassa voimallisesti niin kauan, että päästän sen sisään. Yleensä Figaro haluaa kanssani myös suihkuun. Se parkkeeraa lavuaariin eikä välitä ollenkaan, vaikka vettä roiskuu päälle.

Eniten Figaro nauttii pahvilaatikoista. Kun sain kotiin uusia Vihainen leski -romaanejani, luovutin tyhjät laatikot kissan käyttöön.

Toisinaan yllätän Figaron kaapin päältä, jossa meillä on koristeena kaksi täytettyä kuikkaa. Kun silmä välttää, kissa yrittää pureskella niitä.”

Haastattelu julkaistu Eevassa 6/2018.