Kuuluu hirnahduksia ja vaimeaa kopsetta. Aidattuun pihaan ilmestyy niityltä joukko verkkaisia hevosia ja poneja. Eräät kaverukset alkavat painia turvat vastakkain.

Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi, 39, on perustanut Tampereen Teiskoon, Velaatan kylään yhden naisen onnelan. Ponifarmilla on tällä hetkellä kuusi hevosta: Kromi, Hali, Vessaharja, Onni, Rokki ja Tuure.

”Lapsena haaveilin siitä, että minulla olisi oma hevonen ja että sarjakuvien tekeminen olisi ammattini. Nyt elän lapsuuteni unelmat todeksi.”

Lapsena Milla oli samanlainen kuin nyt: todella herkkä ja täynnä energiaa. Kiltti tyttö, jossa oli ripaus sääntöjenrikkojaa.

”Jos opettaja neuvoi piirtämään tietyllä tavalla, piirsin hevosen. Kapinani oli söpöä anarkiaa.”

Ei ole sattumaa, että esimerkki liittyy piirtämiseen. Milla piirsi pienestä asti, usein hevosia. Hän luki Hevoshullua ja ihaili lehden sarjakuvataiteilijaa Lena Furbergia.

”Hänen tarinoissaan kiehtoi hevosen ja ihmisen välillä vallinnut syvällinen ymmärrys­ ja ystävyys. Tunnistin hänen sarjakuvistaan myös ulkopuolisuuden kokemuksen, koska olin oman tieni kulkija jo lapsena.”

Milla muutti Jalasjärveltä Helsinkiin opiskelemaan graafista suunnittelua. Joukkoon ei ollut helppo solahtaa.

”Kotona olin erottunut piirtämistaidoillani, mutta kaltaisteni joukossa tuntui, etten osannut oikeastaan yhtään mitään.”

Kerran hän piirsi luentomuistiinpanojen sekaan tussilla sarjakuvat siilistä. Niissä kerrottiin, että siilit syövät matoja ja vaipuvat syksyisin horrokseen. Siili vastasi niihin: HYI HELEVETTI!! ja NO VOI NY HELEVETTI!!

Kiroilevan siilin hahmo oli syntynyt. Siihen oli tarttunut tekijänsä ”söpö anarkia” ja eteläpohjalainen murre.

Verkossa ja omakustanteissa esiintynyt Kiroileva siili sai muutaman vuoden kuluttua isomman kustantajan ja singahti koko kansan suosioon. Vuonna 2007 teos voitti ensimmäisen Sarjakuva-Finlandia-palkinnon, ja siitä tuli vuoden myydyimpiä kirjoja.

SUOSIO OLI 23-vuotiaalle Millalle mieluinen yllätys. Siili-imperiumi alkoi kasvaa, ja hän piirsi sadattelevasta siilistä useita albumeja vuosien mittaan. Siili päätyi myös muun muassa tekstiileihin, astioihin ja paperituotteisiin.

Rahaa kertyi runsaasti, ja Milla osti talon Helsingistä. Aina hän ei kuitenkaan osannut suhtautua rahankäyttöön harkitsevasti.

”Menestys ja sen tuomat rahat hävettivät, aivan kuin en olisi todellisuudessa ansainnut niitä. Välillä siilikin hävetti, koska jotkut tyypit sarjakuvapiireissä ajattelivat, etten olisi ansainnut Finlandiaakaan.”

Milla jatkoi siilin piirtämistä, mutta halusi tehdä myös sarjakuvaa, joka tuntuisi omakohtaiselta. Hän oli aloittanut sarjakuva­blogin ”En vaan osaa!” jo vuonna 2006.

Myöhemmin hän erosi ja uusi elämänvaihe innosti ja jännitti. Hän alkoi tallentaa blogiinsa sinkkunaisen seikkailuja. Milla kertoi, kuinka liittyi Tinderiin, tapaili uusia ihmisiä ja ihastui palavasti kerta toisensa jälkeen. Hän tukeutui ystäviinsä ja piirtämiseen ja pohti blogissa elämänsä riemuja ja vastoinkäymisiä rehellisesti ja huumorilla.

Milla mietti, miksi ihastuminen oli hänelle tärkeää mutta ihmissuhteet vaikeita. Miksi hän ei saanut kaipaamaansa vastakaikua ja pettyi? Miksi yksin oleminen oli raastavaa? Mitä jos pää sekoaisi omiin tunteisiin?

Päiväkirja sinkoili tyylistä toiseen kuin säestäen Millan poukkoilevia mielenliikkeitä. Hän kertoi hykerryttävästi ihastumisen autuudesta sekä siitä, kuinka innostui humalassa laskemaan porraskaidetta, putosi ja loukkasi selkänsä hengenvaarallisesti.

”Toisinaan mietin, voinko kirjoittaa tietyistä aiheista, mutta huomasin palautteesta, että en ollut kokemusteni kanssa yksin.”

Blogipäiväkirjasta julkaistiin sarjakuva 112 osumaa, jonka nimi viittasi Millan Tinder-osumien määrään. Myllerrysten vuosi oli päässyt kansien väliin, ja Milla päätti lopettaa blogin.

”Pohdin, syntyikö päiväkirjasta noidankehä, jossa taiteilija ja teos ruokkivat toisiaan ja jossa aloin käyttäytyä kuin ’draamaileva sarjakuvataiteilija’.”

VIISI VUOTTA sitten Milla havahtui huomaamaan, että elämä oli tuntunut pitkään vuoristoradalta, jossa tunteet heittelehtivät ääripäästä toiseen ja ihmissuhteet olivat sotkuisia.

”Silloinen parisuhteeni oli hyvin riitaisa ja minulla oli olo, että olen umpikujassa: en ymmärtänyt tai tuntenut itseäni, enkä saanut töitäni tehtyä. Tarvitsin kipeästi apua.”

Milla hakeutui kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, missä hänellä todettiin rajatila­häiriö. Se ilmenee impulsiivisena käytöksenä, tunteiden ja käytöksen säätelyn ongelmina sekä turvattomuuden tunteena ja hylkäämisen pelkona. Rajatilahäiriöisten käsitys minuudesta on epävakaa ja omanarvontunto hauras.

ENSIN DIAGNOOSI tuntui leimalta, joka vangitsi Millan tietynlaiseksi ihmiseksi. Pian hän ymmärsi, että hänen olisi mahdollista oppia elämään piirteidensä kanssa. Hän tiesi vihdoin, ettei ollut ainoa maailmassa, jolla oli samoja vaikeuksia.

Apua olisi pitänyt hakea aiemmin.

”En ollut osannut kuunnella, tunnistaa tai ottaa vakavasti omaa hätääni. Minulta puuttuivat taidot ilmaista tai käsitellä tunteitani.”

Terapiassa moni seikka asettui uomiinsa ja vikuroiva käytös, ihmissuhdeongelmat ja oma haavoittuvuus saivat selityksen.

”Sain rauhassa opetella hyväksymään itseni. Myönsin itselleni, että minussa on nämä haitalliset piirteet mutta siitä huolimatta kykenen tekemään valintoja, jotka ovat minulle hyväksi.”

Kun terapiasta oli selvästi hyötyä, suorittava toiminnan nainen hänessä heräsi.

”Päätin, että kun suoritan terapian, olen taas täysin kunnossa. Mutta eihän se koskaan niin mene.”

Samoihin aikoihin Milla oli muuttanut Tampereen Pispalaan, missä tunsi olonsa kotoisaksi. Hän oli juuri eronnut puolisostaan, ja puolen vuoden terapiajakson jälkeen olo tuntui uudistuneelta.

”Olin täynnä toiveikasta energiaa ja kuvittelin kai jo ’parantuneeni’.”

Uuden kotikaupungin terapeutti käyttäytyi epäammattimaisesti, ja huono kokemus toi takapakkia.

”En ollutkaan vielä saanut tarpeeksi eväitä tai voimia toipumiseen. Ajauduin toistamaan haitallisia ajatus- ja käytösmalleja: käytin liikaa päihteitä ja ihmissuhteet menivät solmuun.”

TILANNE KORJAANTUI, kun Milla aloitti pitkäjänteisen terapian etävastaanotolla aiemman terapeuttinsa kanssa. Hän ajattelee, että kaikille olisi hyväksi tehdä perusteellinen ”mielen inventaario”.

”Kävin tarkkaan elämänvaiheita ja ihmissuhteita läpi. Hahmotin, mitä on tapahtunut ja mistä ongelmat voisivat johtua.”

Rajatilahäiriön syntyyn vaikuttavat niin synnynnäiset piirteet kuin ympäristö, kuten olosuhteet ja tapahtumat lapsuudesta eteenpäin.

”Sain lapsena ja nuorena paljon vapautta. Kun hain rajojeni paikkaa, ne asetettiin äkkiä tiukasti. Epäjohdonmukaisuus sai oloni välillä turvattomaksi.”

Terapiassa Milla on tajunnut myös, miksi vanhemmat käyttäytyivät tietyllä tavalla.

”Olen terapian avulla oppinut asettamaan rajoja myös perhesuhteissani, ikään kuin katkaissut napanuoran.”

TERAPIA PÄÄTTYI keväällä kaksi vuotta sitten, koska Millan tilanne oli kohentunut.

”Olen toipunut terapian ansiosta, enkä enää täytä rajatilahäiriön diagnoosin kuvailua. Minulla oli silti jonkin aikaa orpo olo, kuin olisi pitänyt opetella ajamaan ilman apukuskia. Opettelu jatkuu.”

Terapia tarjosi välineet, joilla Milla pysyy ohjaksissa. Hän opettelee läsnäoloa niin kehossa kuin mielessä. Siinä auttavat hengitysharjoitukset. Hän tietää, että vauhtia on toisinaan hiljennettävä, muuten impulsiivisuus saattaa peitota harkinnan.

”Minun on opeteltava pysähtymään ja tarkkailtava tunteitani ja tarpeitani. Tärkeää on myös kertoa niistä tarvittaessa rohkeasti muille, eikä sulloa niitä sisäänsä.”

Milla on opetellut sietämään epämukavia tunteita, eikä pakene niitä päihteisiin.

”Aiemmin join itseni mukavaksi. Ajattelin, että niin olen kiinnostavampi, haluttavampi tai hauskempi. Enää alkoholinkäyttöni ei ole humalahakuista, enkä koe tarvetta juoda murheisiini tai tullakseni rohkeammaksi.”

Milla kuuntelee tarkasti vaistojaan sen suhteen, milloin jokin ihmissuhde ei ole hyväksi.

”Minulla oli tarve miellyttää. Tuskin koskaan puolustin itseäni, kun minua kohdeltiin väärin.”

Kiroileva siilikin oli lopulta omakohtaisempi kuin Milla oli arvellut.

”Siili edusti aggressiotani, jota en muuten kyennyt purkamaan. Olen padonnut sisälleni paljon vihaa. Tiedän nyt, että se on monesti ollut täysin oikeutettu tunne.”

HAAVEIDEN MÄÄRÄTIETOINEN toteuttaminen on myös terapian seurausta. Muutettuaan Tampereelle Milla oli ostanut ensimmäisen hevosensa, Kromin. Pian hän osti toisen.

Kun koronavirus keskeytti normaalin toiminnan, oli aikaa ajatella, mitä elämältä todella haluaa.

”Olin jäänyt vaille syvällisempää suhdetta hevoseen. Päätin uskaltaa seurata lapsuuden unelmaani.”

Alle vuoden kuluttua hänellä oli talo, kymmenen hehtaaria maata ja Ponifarmi. Milla otti taloudellisen riskin, eikä alku tilallisena ollut helppo. Hevostilan hoitaminen oli henkisesti ja ruumiillisesti raskasta työtä.

”Olin hyvin väsynyt ja epävarma, mutta en luovuttanut. Osasin myös pyytää apua, en jäänyt itsepäisenä yksin pärjäämään niin kuin olisin ennen tehnyt.”

Itsevarmuuden lisääntyessä tila kasvoi.

”Farmi oli osoitus siitä, että pärjäsin yksin itseni kanssa. Se vaati sinnikkyyttä ja terapiasta tuttuja välineitä.”

KUN PARIKYMPPINEN sarjakuvataiteilija häpesi saavutuksiaan ja itseään, nyt tilalle tuli ylpeyttä siitä, että on saavuttanut jotain itselle tärkeää.

Yhteys hevosiin muistuttaa flow-tilaa, samanlaista omaan maailmaan sukeltamisen tunnetta, jonka Milla tavoittaa piirtäessään.

”Hevoset ovat perhettäni, tunnen ne läpikotaisin. Ne ovat kaikki omanlaisiaan, aivan kuin ihmiset.”

Millan hevosilla voi ratsastaa silloin tällöin, mutta ponifarmilla tärkeintä on hengailu hevosten kanssa. Milla haluaa hevosille mahdollisimman paljon vapautta: ne kulkevat vapaasti isossa tarhassaan pihattoihin, niityillä ja metsässä ja syövät heinää omaan tahtiinsa.

”Oleilen hevosten seurassa ja katselen niiden telmimistä. Rapsuttelen niitä, ja ne rapsuttavat minua takaisin turvallaan. Hevoset vaistoavat tunteet. Siksi niiden lähellä on tiedostettava ja oltava vastuussa omista tunteistaan.”

TERAPIASSA MILLA oli ymmärtänyt, että hän pakeni toistuviin ihastumisiin ja hankaliin suhteisiin sitä, ettei ollut sinut turvattomuuden tunteensa kanssa. Hän eli jonkin aikaa yksin oppiakseen tuntemaan itsensä.

Milla haluaa kuitenkin jakaa unelmansa jonkun kanssa, siksi on pakko uskaltaa tapailla ihmisiä. Helppoa se ei ole. Yksi suhde päättyi äskettäin.

”Huomasin, että minulla on nyt kyky tunnistaa, mitä mielessä tapahtuu eron jälkeen. En sorru hillittömään itsesyytöskierteeseen. Jos paniikki tuntuu iskevän, teen hengitysharjoituksen.”

Vastoinkäymiset eivät ole murentaneet haaveita.

”Putosin korkealta mutta olen ylpeä, että pystyin suojelemaan rajojani. Osaan ehkä jatkossa harkita ja kuunnella vaistojani paremmin. En silti kadu sitä, että luotan ihmisiin. En halua päästää valtaan pelkoa vaan yritän vaalia turvaa itsessäni, kehossa ja mielessä.”

Millan kesä kuluu hevosista huolehtiessa.

”Ne ovat rehellisiä ja vilpittömiä. Arvostan niiden seuraa.”

Juttu on julkaistu Eevassa 07/2023.