Milka Ahlrothilla on niin paljon vaatteita, että hän on vallannut naapurinkin ullakon: ”Kadun, että olen laittanut joitain vaatteitani kiertoon”
Näyttelijä Milka Ahlroth haluaa säilyttää vintage-juhlavaateaarteensa, vaikka ei niitä usein käyttäisikään. Kirpputorilöytöihin ja isoäidin perintömekkoihin liittyy rakkaita muistoja.
Liittyykö johonkin asuusi unohtumattomia muistoja?
”Kyllä, pariinkin. Perin isoäidiltäni pitkän mustan tyllimekon, johon pukeuduin itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan Martti Ahtisaaren aikana.
Kun Tarja Halosen presidenttikaudella olin toistamiseen juhlissa, asun miettiminen jäi viime tippaan. Sitten muistin isoäidin toisen perintömekon.
Viikkoa ennen juhlia hain punaisen paljettikoristeisen ihanuuden esiin vain todetakseni, ettei se mitoiltaan lainkaan sopinut minulle. Ei ihme, olihan isoäiti minua päätä lyhyempi. Lisäksi pukuun oli ommeltu jonkinlaiset luut, joiden purkaminen sai ompelijan suuresti epäröimään vaatteen muokkausta.
Juoksentelin Helsingin vintage-liikkeissä. Missään ei tärpännyt. Kaksi päivää ennen juhlia satuin Töölössä Penny Lane -liikkeeseen, joka oli kohta menossa kiinni.
Kiertelin nopeasti valikoimaa huonolla menestyksellä. Kun kerroin omistajalle, mihin tilaisuuteen haen vaatetta, hän näytti kullankeltaista mekkoa. Se ei ollut lainkaan tyyliäni.
Sovitin kuitenkin mekkoa ja siihen sopivia kultaisia kenkiäkin. Tunsin olevani kuin Tuhkimo, mutta lopulta sovimme, että vuokraisin asun juhlia varten.
Kutsuin ystäväni kotiini makutuomariksi. Kerroin oman vaatekaappini ainoasta vaihtoehdosta kultamekolle. Se oli Jaana Parkkilan Marimekolle suunnittelema hihaton mustavalkoinen pitkä mekko. Ystävän mielestä se oli aivan liian kesäinen linnan juhliin.
Niinpä valitsin kultamekon. Kun sitten pääsin meikattavaksi, huomasin, että kokonaisuus oli tosi hieno ja toimiva, vaikka se syntyi sattumalta.
Linnassa oli mukava tunnelma, ja jatkoillakin oli kivaa.
Lopulta ostin mekon omakseni. En kylläkään ole sitä sen jälkeen pitänyt, joten ehkä se pitäisi palauttaa kiertoon.”
Kirpputorit ja kierrätys taitavat olla sinun juttujasi?
”Olen aina ollut kirppisten nuuskija. Kun tapaan vanhoja koulukavereita tavatessani, he muistelevat , että 'sulla oli aina niitä ikäneitovaatteita'.
Lukioikäisenä vakiovaatteeni oli sininen miesten puvun takki. Hyväkuntoisetkin juhlavaatteet ovat käytettyinä kohtuuhintaisia.
Omien vaatteitteni kierrätyksestä en ole innostunut. En yhtään usko siihen väittämään, että vuoden ajan kaapissa käyttämättömänä seisseet vaatteet pitää panna kiertoon. Joskus olen tehnyt niin juhlavaatteille ja katunut myöhemmin.
Olen pysynyt pitkää melko samankokoisena, joten kauan sitten hankituille vaatteillekin on yhä käyttöä. Vastikään kaivoin syksyä varten esille PTA-merkkiset haalarit. Toinen on punainen ja toinen sininen. Ostin ne opintolainalla, kun opiskelin Teatterikorkeakoulussa vuosina 1986–90. Käytin niitä aina.
Eri elämänvaiheiden vaatteiden säilytystä helpottaa se, että olen saanut käyttööni naapurini ullakkokomeron kerrostalossamme. Nyt vain pidän peukkuja, ettei hän päätä muuttaa.
Tavoitteeni on, että kaikki vaatteeni olisivat laadukkaita, hyvältä tuntuvia, kestäviä ja yhdisteltäviä.
Sellaisiin pukeutuminen tekee jokaisesta päivästä juhlan ja kohottaa silloinkin, kun mieli on apea.”
Olit mallina Eevan juhlamuotijutussa. Oliko kuvauksissa jotain, johon ihastuit?
”Erityisesti mieleeni jäi puolihihainen jakku, jossa oli tweedtyyppinen pohja ja hopeapaljetteja. Kuvauksissa sen parina oli upeasti pitkä vihreä mekko. Siinä jakussa kehtaisi mennä mihin vaan. Voisin yhdistää sen moneen: farkkuihin, minihameeseen, tai vaikka kotelomekkoon, jollaista en vielä olekaan käyttänyt kuin rooliasuna.”
”Markka-aikaan ostin kolmella kympillä Armanin smokin.”
Millainen juhlapukeutuja olet?
”Useimmiten juhla-asuni on täyspitkä mekko, mutta käytän myös smokkia. Smokkitakki ja mekko sopivat mielestäni upeasti yhteen.
Minulla on muutama luottovaate, joita voisin käyttää aina ja kaikkialla. Yksi niistä löytyi kymmenkunta vuotta sitten Fidan kirpputorilta. Se on musta, pitkä vintage-mekko, jossa on puolipitkät pussihihat ja yläosassa selkäpuolella kaunis, soikea aukko. Mekko on 1930-luvulta, mutta edelleen hyväkuntoinen.
Samalla kerralla ostin ihanan, oikein mustan samettimekon, sekin vintagea. En ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan, sillä se tarvitsisi ompelijan kättä.
Minusta itsestäni ei ole ompelukoneen ääreen. Molemmat ompelukoneeni olen jo aikoja sitten antanut pois.
Toisen juhlavan Fida-löytöni tein markka-aikaan, kun ostin kolmella kympillä Armanin smokin. Pilkkahintaan vaikutti varmaankin se, että puku oli hurjan ryppyinen. Onneksi ompelija sai sen höyrytetyksi juhlakuntoon ammattivälineillään.
Olen vuosien varrella tarttunut muihinkin rähjääntyneen näköisiin kierrätysvaatteisiin, jotka olen kotona onnistuneesti huoltanut. Vain kerran pilasin takin, kun en noudattanut pesuohjeita.
Koruista juhla-asuuni kuuluvat kultaiset korvakorut ja sormus. Korvakoruja käytän muutenkin aina.”
Oletko tarkka väreistä?
”Minun värejäni ovat täysmusta ja kulta. Punaisesta ja valkoisesta sopivat tietyt sävyt, kuten kirkas Riviera-punainen ja luonnon- tai kermanvalkoinen. Talvitakkini on kirkkaanpunainen.
Uusi lempivärini on raikas vihreä. Sen sijaan merilevän tai salvianvihreistä sävyistä minulle tulee tosi väsynyt olo.”
Juttu on ilmestynyt Eeva-lehdessä 11/24.
