Mika Aaltola on joutunut opettelemaan tunteista puhumista: ”En osannut jakaa pelkojani ja tunteitani kenenkään kanssa”
Mika Aaltola oli nuorena ujo ja punasteleva, esiintyminen pelotti häntä. Hän on oppinut, että elämä on helpompaa, kun ei yritä olla liian täydellinen. Myös sattumille pitää jättää tilaa, niin vastaan voi tulla jotakin odottamatonta.
Politiikan tutkija ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on herännyt kello 4.30, katsonut uutiset, kirjoitellut päiväkirjaa ja valmistautunut varhaiseen Ylen aamu -lähetykseen. Iltapäivällä tämä rauhallisuuden perikuva ja suosittu kommentaattori istuu työhuoneessaan Helsingin Etu-Töölössä.
Hän näyttää samalta kuin muutama tunti aiemmin televisiossa. Hän on erittäin läsnä, kiireetön ja levollisen oloinen.
”Hyvä keskittymiskyky on minulla synnynnäistä, mutta rauhallisuus on kasvanut asiantuntemuksen myötä. Enää en jännitä esiintymistä kuten nuorena.”
Mika on puhunut ulkopolitiikan ja turvallisuuden lisäksi myös tunteistaan sekä omista henkilökohtaisista asioistaan: vaimostaan ja isyydestä sekä viisikymppisenä aloitetun perhe-elämän arkisesta onnesta. Hän arvelee, että se on lisännyt hänen vakuuttavuuttaan.
”Jos ihminen ei paljasta mitään sisimmästä itsestään, häneen on vaikea luottaa. Inhimillistäminen on minulle myös eräänlainen suojautumiskeino. Haluan osoittaa, että olen aika tavallinen tyyppi.”
Sanotaan, että ihminen äänestää vaaleissa ehdokasta, joka vaikuttaa mukavalta sekä luotettavalta, sellaista tyyppiä, jonka kanssa haluaisi mennä kaljalle.
Mika Aaltola ei ole ollut ehdolla eduskuntavaaleissa eikä virallisesti ilmoittautunut presidenttikisaankaan, mutta hän on suosittu nimi gallupeissa ja kaljabarometreissä.
Onnekkaat sattumukset
Serendipiteetti on sana, jota Mika käyttää paljon, oikeastaan se tiivistää hänen elämänfilosofiansa. Vapaasti suomennettuna termi tarkoittaa uskoa onnellisiin sattumiin. Ne ovat kaitselmusta.
”Taitava tutkija voi onnistua yhdistelemään asioita, joilla ei näytä olevan mitään tekemistä keskenään, ja myös arkielämässä sattuma vaikuttaa usein asioita edistävästi.”
Elämä on tutkimusmatka, ja tätä reissua jatkaessaan kannattaa aina katsella myös päätieltä syrjään, sillä sattuma suosii uteliasta mieltä.
Kun on laajasti kiinnostunut kaikesta, sattuma saa tilaa ja hyviä ratkaisuja ilmaantuu yllättävistä suunnista.
Mika kertoo, että toisinaan hän esimerkiksi ottaa kirjahyllystä umpimähkään kirjan ja avaa sen satunnaiselta kohdalta. Joskus sieltä löytyy ajatus, joka auttaa mieltä painaneen ongelman ratkaisemisessa.
Samoin jokin odottamaton kohtaaminen voi avata vaikeankin solmun tai muistuttaa erilaisesta tavasta nähdä tuttu asia. Sattumaa voi myös ruokkia olemalla utelias ja poikkeamalla rutiineistaan.
”Parhaita oivalluksia ovat usein ne, joita ei edes tiennyt olleensa hakemassa. Joskus sivulauseet ovat ratkaisevia.”
Mika kertoo, että hänen isänsä oli isovanhempiensa kasvattama isätön lapsi. Isän poissaoleva isä oli kuitenkin kirjoittanut kirjeen, jossa hän muun ohessa toivoi, että poika saisi opiskella ja käydä kouluja.
”Ehkä oli tuon lauseen ansiota, että isästäni tuli sukunsa ensimmäinen tohtori.”
Väittelyitä äidin kanssa
Mikan isä oli professori Jyväskylän yliopistossa ja äiti oli opettaja. Perhe asui Keski-Suomessa Petäjäveden Kintauksen kylällä, ja työ oli molemmille vanhemmille tärkeä asia.
”Isä jäi aika etäiseksi, sillä äiti hoiti työnsä ohella isosiskoni, minut ja pikkusiskoni. Olen aika lailla naisten kasvattama.”
Mika muistaa, että kotona keskusteltiin ja luettiin paljon. Kun äiti tilasi kiertävältä kauppiaalta 24-osaisen maailmanhistoriakirjan, siitä tuli Mikan lempilukemista.
”Äiti tykkäsi väitellä ja keskustella. Hän korosti, että ole utelias, pohdi ja etsi.”
Mika muistelee erään nuoruuden tyttöystävän ihmetelleen, että eikö hänellä todella ollut mitään negatiivista sanottavaa vanhemmistaan.
”Ei minulla ollut, enkä muista koskaan erityisesti kapinoineeni heitä vastaan. Olin ujo ja punasteleva lukutoukka ja kova jännittämään. Horoskooppimerkiltäni olen härkä, sovitteleva enkä lainkaan riidanhaluinen.”
Joulun Tiernapoika-esityksessä Mika sai kouluiässä Mänkin roolin. Hänellä oli vain yksi repliikki, ja senkin hän takelteli hädissään väärin.
”Jos täytyi pitää esitelmä luokan edessä, mahani oli kipeä monta päivää.”
”En osannut jakaa pelkojani ja tunteitani kenenkään kanssa.”Mika Aaltola
Rohkea askel
Äiti muistuttaa yhäkin Mikalle usein, että ole rohkea ja luja. Myös isä yritti aikoinaan rohkaista ujoa poikaansa.
”Isä olisi nuoruudessaan halunnut olla kuvataiteilija, mutta ei uskaltanut toteuttaa unelmiaan ja eteni yliopistouralla. Hän toivoi, että minusta kasvaisi rohkeampi versio hänestä.”
Ensimmäinen rohkea askel oli, että Mika lähti nuorena ylioppilaana opiskelemaan New Yorkiin. Sen jälkeen hän on viettänyt ulkomailla yhteensä lähes kymmenen vuotta. Yhdysvaltojen lisäksi hän on opiskellut ja työskennellyt muun muassa Englannissa ja Intiassa.
”Aluksi ahdisti melkoisesti, ja koti-ikävä oli valtava, mutta kokonaisuutena ne olivat hyviä ja opettavaisia vuosia. Tarjolla oli mahtavat opettajat ja kirjastot. Luin paljon, ja sain myös uusia kansainvälisiä ystäviä. Maailma avartui kertaheitolla, kun yhdessä kadunkulmassa oli tarjolla rappiota ja toisessa luksusta.”
Amerikan vuosiin osui myös Mikan sairastuminen. Hän oli 27-vuotias, tutkijaura oli nosteessa, ja kaikki näytti olevan kunnossa, mutta hän ei voinut hyvin.
”Vähättelin oireitani, en suostunut sairastamaan ja varsinkaan en halunnut, että muut huolestuisivat minusta. Olin huolien peittelijä ja yritin juosta itseäni karkuun.”
Kasvaimet pysäyttivät
Väsymyksen, päänsäryn ja muiden kovien kipujen syyksi paljastuivat lopulta pään alueella olevat kasvaimet.
Mikalle tehtiin kaksi eri leikkausta. Kasvaimet osoittautuivat hyvänlaatuisiksi, mutta ne olivat kriittisissä paikoissa, joten tilanne oli hyvinkin vakava.
”En osannut jakaa pelkojani ja tunteitani kenenkään kanssa. Vanhemmillenikin kerroin operaatioista vasta jälkeenpäin.”
Kaikki meni lopulta hyvin, mutta leikkaukset vaikuttivat pysyvästi sekä näkö-, maku- että hajuaistiin.
”Oli myönnettävä oma haavoittuvaisuutensa ja hyväksyttävä, että terveydestä täytyy pitää huolta.”
Sairastelustaan johtuen Mika ei koskaan päässyt armeijaan. Se on asia, joka hieman painaa häntä, mutta jonka hän on joutunut hyväksymään.
Selviäminen ja elämän rajallisuuden tajuaminen opetti, että on tärkeää pystyä jakamaan huolensa. Itseään ei voi paeta.
”Sittemmin olen opetellut puhumaan asioistani ja tunteistani. Kukaan ei ole telepaattinen, eikä voi tietää mikä minua painaa, ellen itse kerro siitä. Ymmärrän, että sairastuminen on mahdollista ja luonnollista missä iässä tahansa. Tilanteen pakeneminen vain pahentaa asiaa.”
”Tajusin, että juuri tätä olin elämääni kaivannut.”Mika Aaltola
Suhde uskontoon kiehtoo
Uskonnollinen vakaumus on yksi arvoista, jonka Mika oppi äidiltään. Kotona luettiin Raamattua sekä puhuttiin paljon uskonnosta.
Äiti väitteli mielellään, ja Mika on puhunut jo lapsena hänen kanssaan esimerkiksi Jumalan olemassaolosta sekä uskonnollisuuden merkityksestä. Ne keskustelut olivat tärkeitä.
”Hyväntahtoinen ja toista kunnioittava väittely on yksi hellyyden parhaita muotoja.”
Äiti oli myös mukana erilaisissa uskonnollisissa herätysliikkeissä.
”Olin ehkä kymmenvuotias, kun olin hänen kanssaan kuuntelemassa Niilo Ylivainiota, ja näin kuinka ihmiset kaatuivat. En kaatunut, mutta tilanne oli vaikuttava.”
Mikalla oli koulussa kymppi uskonnosta, ja ihmisten suhde uskontoon on aina kiinnostanut häntä. Ensimmäisen tieteellisen julkaisunsakin hän kirjoitti yhdysvaltalaisista siviiliuskonnoista sekä syntiinlankeemuksen myytistä, johon suurvallat ovat taipuvaisia lankeamaan uskoessaan liikaa itseensä, kuten Venäjä nyt.
”Arvoni ovat melko kristilliset. Ajattelen, että se, joka itsensä ylentää, alennetaan. Samoin pyrin toimimaan niin kuin toivoisin muiden toivovan minua kohtaan. Huomaa muut, niin sinutkin huomataan.”
Vahvaa kemiaa
Mikan onnellisin kohtaaminen tapahtui Santahaminassa kuusi vuotta sitten. Hän osui sattumalta samaan työkonferenssiin tulevan vaimonsa kanssa.
”Kirsi tuntui heti alitajuisesti tutulta. Kiinnostuin hänestä, vaikka hän ei heti noteerannut minua. Kun googlasin hänen taustansa, tuttuudentunne vain vahvistui. Melko pian rohkenin ehdottaa tapaamista, ensin varovaisesti työn merkeissä.”
Myös Kirsi on myöntänyt, että kemia oli vahva jo ensimmäisillä treffeillä. Häntä kuitenkin huolestutti, että onko miehessä jotain vikaa, kun hän on lähes viisikymppisenä vielä poikamies.
Mikan sitoutumattomuudelle oli luonnollinen ja looginen selitys. Hän oli asunut eri paikoissa ja tehnyt kaikki valintansa aina työ edellä. Yksityiselämän ja ihmissuhteen valinnat olivat jääneet toiselle sijalle, eikä hän osannut asettua paikoilleen.
”Kun tapasin Kirsin, en erityisesti hakenut vaimoa tai äitiä lapselleni. Jälkeenpäin ajatellen ajoitus oli juuri oikea. Aiemmin en olisi ollut kypsä parisuhteeseen.”
Mikan mielestä kyseessä oli tyypillinen onnellinen sattuma.
”Tajusin, että juuri tätä olin elämääni kaivannut. Näin piti käydä.”
Kasvatustieteitä opiskellut Kirsi on tuonut Mikan elämään paljon sosiaalisuutta, avointa puhumista sekä myös käytännöllisen arjen ja perheen merkitystä.
”Hän on myös minun paras liikuttajani. Entisenä huippu-urheilijana hän ymmärtää liikunnan merkityksen.”
Isyys toi tuotteliaisuutta
Mikasta tuli isä reilu vuosi sitten, yli viisikymppisenä.
”Pikkuinen Geo on nimensä mukaan maan lapsi, mutta meille hän on taivaan lahja. Olen ikionnellinen, että meillä on kahden vuoden yrityksen jälkeen tämä ihana poika. Hän ottaa ensimmäisiä askeleitaan, tapailee alkeellisia sanoja ja tuntuu oppivan joka päivä uutta.”
Mikalle on mieluinen velvollisuus seurata pienen ihmisen kehitystä. Tuntuu hyvältä, että on pakko pitää taukoja kirjoittamisesta ja lukemisesta ja puuhata lapsen kanssa.
”Olen saanut uudenlaisia ahaa-elämyksiä, kun voin iloita hänen kanssaan vaikka joutsenen näkemisestä ensi kertaa tai huomata kiinnostavan patsaan, jonka ohi olin kulkenut monta kertaa.”
Toisin kuin isänsä, Mika haluaa osallistua tasa-arvoisesti perheen arkeen.
”Kirsi on käytännöllisempi kuin minä, mutta yritän tehdä osuuteni. Ura on meille molemmille tärkeä, mutta perhe on ykkönen.”
Mika sanoo, että isyys on jopa tehnyt hänestä entistä tuotteliaamman ja ideoivamman.
”Ajattelen, että jos en osaa hoitaa lasta, en osaa kommentoida maailmaakaan.”
”Jos en osaa hoitaa lasta, en osaa kommentoida maailmaakaan.”Mika Aaltola
Sukusiteistä lohtua konfliktien keskellä
Mika nauttii ajasta kotona. Hän on huomannut myös jatkavansa joitakin lapsuuden kodista tuttuja perinteitä.
”Muistan kuinka äiti luki isälle ääneen Dostojevskia, ja kuuntelin sitä sivusta. Mielestäni se oli kodikasta ja rauhoittavaa. Nykyään luen itse Kirsille ääneen, olen lukenut muun muassa klassikkonovelleja, ne ovat sopivan lyhyitä.”
Isyyden ansiota on sekin, että Mika on miettinyt paljon ylisukupolvisuutta.
”Nuorena luulin olevani suurikin yksilö ja erikoisuus. Nyt tajuan juureni ja sen mistä puusta olen veistetty. Elämän jatkuminen ja sukusiteet suojaavat mieltä sekä tuovat lohtua ja toivoa konfliktien keskellä.”
Mikalla on tärkeitä ja hyviä muistoja omasta isoäidistä sekä isän isoäidistä. Hän kertoo iloitsevansa siitä, että pojan syntymän jälkeen oma äiti tuntuu entistä läheisemmältä.
”Isäni on muistisairas, ja äidille on kuulemma hyvää vaihtelua irrottautua välillä omaishoitajan roolista ja matkustaa Keski- Suomesta Helsinkiin auttamaan Geon hoidossa.”
Myös kaikki perinteet ja yhteenkuuluvuutta lujittavat rituaalit tuntuvat iän myötä entistä merkittävimmiltä.
”Esimerkiksi poikani kastetilaisuus oli erityisen koskettava ja pyhä tilaisuus.”
Tunteilla on merkitystä
Kokonaisuuden rakentaminen on Mikan työvahvuus. Hän sanoo olevansa hyvä ison kuvan hahmottamisessa ja selittämisessä.
”Olen oppinut analysoimaan mikä mihinkin liittyy, mitkä palat sopivat yhteen ja mitä tämä vaikuttaa tuohon. Tiedän, että asiat voisi perustella tieteellisesti ja abstraktistikin, mutta yritän aina puhua mahdollisimman ymmärrettävästi.”
Hän toivoo kuitenkin olevansa esimerkki siitä, että kukaan asiantuntija ei ole täydellinen. Pikemminkin olemme kaikki aika tavallisia.
”Nuorena miehenä en uskonut itseeni ja kärsin jonkinlaisesta huijarisyndroomasta. Nykyisin luotan asiantuntemukseeni, ja yritän olla mahdollisimman rehellinen.”
Mika korostaa tunteiden merkitystä ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
”Myös sotien takana ovat ihmiset ja hyvin yksityiset tunteet. Siksi tunteista täytyy puhua.”
Mika sanoo oppineensa vasta viime vuosina, että elämää ei opita pelkästään teoriaa lukemalla.
”Kohtaamiset ovat tärkeitä, ja yritän kuunnella ihmisiä entistä enemmän. Yritän myös vilpittömästi kunnioittaa toista, vaikka hän ajattelisikin asioista eri tavalla kuin minä.”
Arjessa Mika sanoo toimivansa hyvin ratkaisukeskeisesti.
”Elämänasenteeni on melko optimistinen. Menen uteliaasti kaikkea uutta kohti, ja teen kussakin tilanteessa, mitä pystyn. Sitten yritän jatkaa eteenpäin.”
Mika Aaltolan kolme tärkeää
Liikunta
Säännöllinen liikunta on minulle elinehto. Uskon mielen ja kehon yhteistyöhön. Kun juoksu sujuu, ikävät ajatukset haihtuvat ja ajatukset lähtevät lentoon.
Onnekkaat sattumat
Uskon serendipiteettiin, kykyyn tehdä odottamattomia löytöjä sattuman ohjaamana. Onni on myös taito. Parhaat asiat voivat löytyä sieltä, mistä niiden ei uskoisi löytyvän.
Ylisukupolvisuus
Äitini auttaa meitä poikamme hoitamisessa. Osaan entistä paremmin arvostaa myös omia isovanhempiani, erityisesti isoisoäitiäni, joka kasvatti isäni ja jolta myös itse opin paljon.
Mika Aaltola
on 54-vuotias Helsingin Ullanlinnassa asuva politiikan tutkija, dosentti ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa Ukrainan sotaa koskevien rauhallisten ja selkeiden kommenttiensa vuoksi. Mihin menet Suomi – Pelon aika Euroopassa -kirja ilmestyi syksyllä 2022 ja Havahtuminen – Turvallinen Eurooppa ilmestyy lokakuussa 2023.
Mika on naimisissa Haus-kehittämiskeskuksen liiketoiminnan johtajan Kirsi Aaltolan kanssa, ja pariskunnalla on vuoden ikäinen Geo-poika.
