
Somevaikuttaja Miisa Nuorgam kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.
Miisa Nuorgam puhuu mielellään kehostaan
”En ole kovinkaan ulkonäkökeskeinen, mutta toisaalta se on minulle helppoa, sillä sovin länsimaiseen ulkonäkönormiin. Olen toki saanut kommentteja ulkonäöstäni: sitä on kehuttu ja toisia taas risovat kulmakarvani.
Kommentit perustuvat länsimaiseen kauneusihanteeseen ja toistavat ulkoa opittua ajatusta siitä, mitä kuuluu pitää kauniina. Tiedän itse, miltä näytän, ja viihdyn kehossani. Se on tärkeintä.
Saamelaisuuteni on varmaan vaikuttanut itsetuntoni ja ulkonäkösuhteeni kehittymiseen. Saamelaiskulttuurissa ei olla niin kiinnostuneita ulkonäöstä kuin länsimaisessa kulttuurissa.
Toinen tärkeä asia on ollut se, että äitini ei ole puhunut laihduttamisesta eikä tietääkseni ole myöskään laihduttanut. Äitinä pyrin samaan. Uskon, että vanhempien esimerkki vaikuttaa paljon lasten kehonkuvaan.
Kun olin raskaana, minusta oli maagisen ihanaa, kun vatsani kasvoi ja ihoni venyi. Olin siitä ylpeä.
Vartaloni palautui raskaudesta nopeasti ilman, että tein mitään asian eteen. Olen kuitenkin välttänyt puhumasta asiasta somessa, sillä en halua normalisoida ajatusta, että kehon pitäisi palautua raskauden jälkeen tiettyihin mittoihin.
Muuten puhun kehostani mielelläni. Olen kertonut Instagramissa esimerkiksi siitä, kuinka laitoin ripsivärituubin rintani alle lämpiämään ja unohdin, missä se oli.
Kertomalla asiasta halusin rikkoa tissinormia, jonka mukaan rinnat ovat kiinteät, terhakat ja pystyt ja tarkoitettu imettämiseen tai seksualisoinnin kohteeksi. Nehän ovat mahtavan kätevä väline moneen tarkoitukseen!
Itsetuntooni on varmasti vaikuttanut se, että elän avoimessa suhteessa. Kun pääsee vaihtamaan ajatuksia kiinnostavien ihmisten kanssa, se voi lisätä itsevarmuutta.
Miisa Nuorgam saa voimaa yksinolosta
Endometrioosi ja laktoosi-intoleranssi aiheuttavat minulle vatsavaivoja. Hoidan terveyttäni muun muassa kasvispainotteisella ruokavaliolla. Söin monta vuotta täysin vegaanisesti, mutta nykyisin syön juustoja ja Utsjoella käydessäni kalaa ja poroa.
Pidän kovasti kosmetiikasta. Ihonhoitorutiiniini kuuluvat kasvovesi, C-vitamiiniseerumi, hyaluronihapposeerumi, itseruskettavat tipat, kasvoöljy ja kosteusvoide. Joskus käytän myös silmänympärysvoidetta.
Toisinaan olen kuitenkin laiska enkä käytä mitään näistä. Kasvohoidossa en ole käynyt koskaan.
Saan voimaa yksinolosta ja rauhasta. Rakastan sitä, että saan yksin pelata tietokoneella, kuunnella musiikkia tai katsella sarjoja, eikä minun tarvitse puhua kenellekään. Perheeni ja ystävieni seurasta kuitenkin nautin ja somessa jaksan viestitellä.
Elämänasenteeni on aika avoin, utelias ja myönteinen. Uskon, että vastoinkäymisistä selviytyy aina, enkä vatvo asioita, joihin en voi vaikuttaa.
Minusta on lohdullinen ajatus, että elämässä on monenlaisia mahdollisuuksia ja polkuja eikä kaikkien tarvitse elää samalla lailla.”
Miisa Nuorgamin luottotuotteet
Miisa Nuorgam, 30
- Saamelainen somevaikuttaja, juontaja ja toimittaja.
- Asuu Helsingissä lapsensa ja puolisonsa kanssa.
- Elää avoimessa parisuhteessa.