Miina Supinen kirjoitti uutta kirjaansa lähes kaikki valveillaolon tunnit: ”Pelkäsin, etten osaa enää kirjoittaa romaania”

Kirjailija, toimittaja ja kirjoittamisen opettaja Miina Supinen kirjoittaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Hänen uusin romaaninsa Kultainen peura yhdistelee taitavasti historiallista romaania, romantiikkaa ja kauhutarinan elementtejä. 1880-luvulle sijoittuva tarina kertoo hienostoneiti Tildasta, joka vastoin vanhempiensa tahtoa lähtee Sortavalan opettajaseminaariin, tutustuu siellä karjalaisneito Jelenaan ja tämän salaperäiseen taustaan.

Viime vuonna Miina kirjoitti yhdessä Maija Vilkkumaan kanssa tämän elämäkerran Vilkkumaa.

Eevan kirjaklubissa hän puhui toimituspäällikkö Annaleena Jalavan kanssa muun muassa siitä, miten hän uskalsi tarttua suureen aiheeseen ja mistä hän tiesi, että romaani on viimein valmis.

Kuuntele koko jakso tai lue otteita keskustelusta podcast-ikkunan alta.

Edellisestä aikuisten romaanistasi Mantelimaasta on kulunut liki kymmenen vuotta. Miltä tuntui palata aikuisten romaanin pariin?

”Se oli unelmieni täyttymys. Toivon toki, että Kultainen peura saa mahtavan vastaanoton, paljon lukijoita ja mahtavia arvosteluja. Ennen kaikkea minusta kuitenkin tuntuu, että olen jo saanut sen, mitä toivoin.

Vähän pelkäsin, että en enää ehdi, jaksa tai osaa kirjoittaa romaania. Sitten tsemppasin kaikkeni, ja romaanista tuli hyvä. Tuntuu, että tämä on se, mitä minun piti tehdä.

Välissä olen tehnyt paljon lastenkirjoja ja kirjoittanut kaikenlaista, mutta kyllä tämä oli kaikkein hauskin työ.”

Kauanko aikaa kului ideasta valmiiseen teokseen?

”Ensimmäinen idea tuli jo ainakin viisi vuotta sitten. Silloin ajattelin, että tämä on niin iso aihe, että taitoni eivät siihen riitä. Mietin, että vasta yli 50-vuotiaana, arvokkaana ja viisaana, voin tarttua tähän aiheeseen.

Sitten ymmärsin, että pitää kirjoittaa siitä, mikä kiinnostaa. Niinpä tein tämän romaanin rohkeasti jo 48-vuotiaana.

Varsinainen kirjoittamisvaihe oli aika lyhyt, ehkä noin vuosi.”

Miten kirjoitit Kultaisen peuran? Teitkö tietyn mittaisia kirjoituspäiviä?

”Minulla oli aluksi päivittäinen sivumäärätavoite. Pian kuitenkin huomasin, että minulla oli romaanin kanssa hyvin intensiivinen olo.

Kirjoitin sitä oikeastaan aina, kun vain pystyin. Joskus vielä illalla vielä sängyssä avasin läppärin ja kirjoitin, kunnes nukahdin. Aamulla kone avautui samalla, kun ensimmäinen kahvikuppi tuli käteen.

Ei sellaista pitkään olisi jaksanut, mutta vuoden verran jaksoin.”

Mistä tiesit, että kirja on valmis?

”Sillähän oli toki deadline, mutta tiesin muutenkin. Tein kirjan valmiiksi heinäkuuhun mennessä, ja siten periaatteessa heinäkuu oli vapaa. Sen aikana tuli mieleen vain pari pientä muutosta, ei enempää. Aavistelin sen tarkoittavan, että enempää ole tulossa.”

Niin sanottuina välivuosinasi olet muun muassa kirjoittanut Maija Vilkkumaan elämäkerran yhdessä hänen kanssaan. Millainen prosessi se oli?

”Ainutlaatuinen ja hieno. Vastaavanlaista ei ole koskaan aiemmin ollut. Minullahan toimittajatausta ja olen opettanut kirjoittamista, ja nämä puolet yhdistyivät elämäkerran kirjoittamisessa. Olin tavallaan hieman valmentajanakin.

Tärkeimmän työn teki kuitenkin Maija. Hän on tosi lahjakas ja voisi halutessaan kirjoittaa romaaneja. Minut tarvittiin auttamaan, koska aika oli rajallinen ja hänellä oli tehtävänään myös levy ja isoja keikkoja.

Olimme paljon yhdessä, juttelimme ja kummatkin kirjoittivat. Välillä editoin, välillä haastattelin.”

Osaatko jälkeenpäin sanoa, kumpi on kirjoittanut minkäkin lauseen?

”Useimmissa kohdissa en, mutta jotkut tunnistan Maijan kohdiksi. Ne ovat tosi hyviä kohtia. Esimerkiksi loppuvaiheessa on kaunis ja romanttinen kohta, jossa Maija kertoo pitkästä avioliitostaan. Se oli täydellinen. Kun näin sen, sain kylmät väreet ja kyynelehdin liikutuksesta.”

Kuuntele kaikki Eevan kirjaklubi -podcastit