
Jos Miika Nousiainen saisi olla joku muu päivän ajan, hän hyppäisi tunnetun tv-kasvon nahkoihin – syy on yllättävä ja liittyy Arja Korisevaan
Miika Nousiainen tuhlaa ruokaan ja sanoo liian usein niinku. Näin hän vastaa Eevan kirjaklubin 20 kysymykseen.
Mikä kirja kaikkien pitäisi lukea? Erland Loen Supernaiivi. Luin sen opiskeluaikana, jolloin se oli minulle tajunnanräjäyttävä kokemus. Kirja kertoo haahuilusta ja itsensä etsimisestä.
Minkä taidon haluaisit osata? Osaisinpa soittaa tai laulaa edes hieman.
Mitä pelkäät? Kaikki pelkoni liittyvät siihen, että lapsilleni tai muille läheisilleni tapahtuu jotain pahaa.
Mihin tuhlaat? Ruokaan. Olen huono ja vastahakoinen kokki, joten olen yksi niistä, jotka pitävät Hakaniemen alueen ravintoloita pystyssä hakemalla niistä noutoruokaa. Jos pystyn niin helpottamaan elämääni, miksipä en helpottaisi.
Mikä on lempiäänesi? Yleisurheilukisojen katsomon pauhu. Kun esimerkiksi juoksin Suomi-Ruotsi-maaottelussa, meitä vanhoja kohdeltiin kunnioittavasti ja kannustettiin.
Millaisessa tilanteessa valehtelet? Kasvatustilanteissa. Ei niistä muuten pääse eteenpäin.
Kuka on muuttanut elämäsi? Lapseni. Kun he syntyivät, tulivat samalla pelot siitä, miten he pärjäävät. Ymmärsin myös, ettei elämässä ole kyse vain omasta aikalaisromaanien kirjoittamisestani.

Mitä sanaa tai lausetta käytät liikaa?
Niinku. Jos en vaikkapa usko johonkin juttuun Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmassa, voitan niinkuttelemalla itselleni ajatteluaikaa. Olen saanut aiheesta palautetta ja yritän sitä niinku vähentää.
Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi, minkä muuttaisit? Haluaisin olla aikaansaavempi esimerkiksi joissain kodinhoitoon liittyvissä asioissa, etteivät ne jäisi odottamaan kuukausiksi, vuosiksi tai vuosikymmeniksi valmistumistaan.
Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi? Olen saavuttanut viidenkymmenen ikävuoden rajan suhteellisen täysipäisenä. Se on ihan hyvä saavutus, sillä ristipainetta on niin paljon.
Mikä on arvokkain omaisuutesi? Kyky katsoa asioita vähän vinosti.
Jos saisit olla joku muu päivän ajan, kenet valitsisit? Olisin ehdottomasti Aki Palsanmäki eli Huutokauppakeisari. Haluaisin myydä Arja Korisevan tavaroita.
Mitä toivot, että sinusta muistetaan kuolemasi jälkeen? Juoksin Suomen ennätysajan 50-vuotiaiden miesten sarjassa 400 metrillä.
Mikä on paras tekemäsi päätös? Aloittaa yleisurheilu aikuisiällä. En ole aiemmin uskonut konsulttipuheeseen, jonka mukaan kannattaa mennä epä- mukavuusalueelleen, mutta tämä on ollut hauskaa.
Mikä on lempipaikkasi maailmassa?
Hakaniemi ja sen ympäristö. Olen monta kymmentä vuotta seisonut sen kadunkulmissa juttelemassa ihmisten kanssa.

Mikä on hyödyllisin rutiinisi? Ajoissa oleminen. Aina ja joka paikassa.
Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi, jos voisit? Älä hätäile. Säkällä kaikki järjestyy.
Mitä olet oppinut rakkaudesta? Se on vaikeaa eikä sitä voi oppia.
Minkä suhteen muutit viimeksi mieltäsi? Sanna Marinin. Ehkä hän ei olekaan ihan yhtä demari kuin minä.
Mikä herättää sinussa toivoa? Nuoret sukupolvet. He jaksavat taistella oikeudenmukaisuuden puolesta.
Tällä palstalla Eevan kirjaklubin vieraat vastaavat kysymyksiin, joihin on vain oikeita vastauksia. Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 12/24.