Miika Nousiainen jännitti ensimmäisiä juoksukisojaan enemmän kuin kirjojensa julkaisua tai tv-esiintymisiä: ”Pelkäsin pettäväni Suomen kansan ja perheeni”
Eevan kirjaklubissa Miika Nousiainen kertoo, miten armottomista juoksutreeneistä syntyi hauska romaani.
Kirjailija, käsikirjoittaja ja tv-kasvo Miika Nousiainen kirjoittaa romaaneja, jotka ovat pinnalta hauskoja ja usein pinnan alta vakavia.
Uusin romaani Ratakierros on autofiktiota ja kertoo Miikan kaksi vuotta kestäneestä valmistautumisurakasta Göteborgin MM-kisoihin ja pyrkimyksestä rikkoa 400 metrin Suomen ennätys 50-vuotiaiden miesten sarjassa. Samalla se kuvaa tarkkavaistoisesti ikääntymistä, unelmia ja yhteiskuntaluokkia.
Eevan kirjaklubissa Miika puhui toimituspäällikkö Annaleena Jalavan kanssa muun muassa siitä, miksi urheilusuoritukset jännittivät enemmän kuin mikään muu aiemmin ja miksi hän ei koskaan kirjoita yhtään riviä ilman täysin valmista ideaa. Miika paljastaa myös, miksi hän aikoinaan haki töitä hakemuksella, jonka ainoa liite oli päätoimittaja Markku Veijalaisen kuva.
Kuuntele koko jakso tai lue otteita keskustelusta podcast-ikkunan alta.
Ratakierros-romaanissa kuvaat kiinnostavasti ja jopa koskettavasti, miten paljon juokseminen sinua jännitti.
”Se oli ihan käsittämätöntä. En ole ikinä jännittänyt kirjan kirjoittamista, sen ilmestymistä, tv-esiintymistä tai mitään sellaista. Kun sitten ilmoittauduin ensimmäisiin pieniin yleisurheilukisoihin, yöunet menivät täysin kolmeksi yöksi. Koko kahden vuoden ajanjakso oli painajaista.
Ajattelin: kaikki menee pilalle, petän Suomen kansan ja perheeni. Perhe muuttaa pois, koska häpeää minua niin paljon.
Jännitykseen en löytänyt oikeastaan muuta järkevää vastausta kuin että fyysinen suoritus on tarkasti mitattavaa. Jos minulta tulee kirja ja joku sanoo siitä, että se on huono, voin vastata, että et vaan tajunnut sitä. Oikeasti siinä on tosi paljon tasoja! Mutta kun saan juoksusta tuloksen ja joku sanoo sitä huonoksi, en voi lähteä kiistämään aikaa suureena.
Ihmisille pikajuoksu on sitä, mitä Usain Bolt tekee. En voi sanoa heille, että joo Usain Bolt juoksee tosi nopeasti, mutta onko sen juoksussa yhteiskunnallisia tasoja tai viiltävää aikalaiskuvausta.”
Kerroit aiemmassa haastattelussasi, että aluksi ajattelit vain kirjoittaa treenipäiväkirjaa. Sen sijaan Ratakierroksesta tuli autofiktiivinen romaani.
”Alkoi tuntua siltä, että pelkkä treenipäiväkirja olisi ollut liian tylsä. Lopulta treeneissä ei tapahtunut kovin paljon. Siellä juostaan, nostetaan painoja ja heitellään kuntopalloa seinään.
Muistan, kun olin liikuntakeskus Liikuntamyllyssä jälleen kerran kuntopallon heittoharjoituksessa. Siihen tuli pikkupoika katsomaan ja sanoi: ”Sinulla täytyy olla tosi tylsää, kun vain heittelet palloa seinään.”
Vastasin, että joo, on tylsää.
Silti melkein suutuin. Teki mieli vastata, että minähän olen kiinnostava kulttuuripersoona. Ainakin äitini arvostaa kirjojani ja muutama muukin. En minä vain heitä palloa seinään.
Sitten rupesin miettimään urheilijoita, jotka tekevät heittämistä työkseen, esimerkiksi keihään- ja moukariheittäjiä. Heidän työnsähän on heittää painavia esineitä kauas.”
