”Työurani vaikein hetki oli se, kun tulin urheilijana eläkeikään ja ripustin koriskengät naulakkoon. Olin 33-vuotias ja pelannut kymmenen vuotta koripalloa ammatikseni. Koko elämäni olin keskittynyt koripalloon, kehooni, syömiseen ja nukkumiseen. Kaiken tavoitteena oli olla pelissä mahdollisimman tehokas kone.

Urheilu-urasta luopuminen oli todella suuri pudotus. Minun piti rakentaa identiteettini uudelleen ja miettiä, kuka olen ja mistä tykkään, kun koripallo ei ollut enää vaihtoehto. Pelkäsin, löydänkö enää ikinä työtä, johon suhtautuisin yhtä intohimoisesti.

En ole kuitenkaan koskaan jäänyt pitkäksi aikaa murehtimaan, jos en ole ollut tyytyväinen elämääni. Niinpä lähdin opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa Roskildeen. Siellä aloin ymmärtää, että tahdon tehdä työkseni jotain yhteiskunnallisesti merkittävää ja edistää ihmisoikeuksia.

TAHTO MUUTTAA asioita on dna:ssani. Äitini työskenteli YK:ssa ja painotti minulle oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien merkitystä.

Koska kasvoin ruskeana ihmisenä suomalaisessa yhteiskunnassa, jouduin lapsena kokemaan osani rasismista.

Vasta tyttäreni syntymä kuitenkin havahdutti minut kunnolla ja sai ymmärtämään, mitä todella tahdon tehdä. Olin 36-vuotias, ja sisälläni syttyi suuri palo syrjinnän vastaista työtä kohtaan. Päätin, ettei tyttäreni saa joutua kohtamaan samanlaista rasismia kuin minä lapsena.

Halusin tehdä jotain, jotta pystyisin katsomaan häntä silmiin ja tietäisin ainakin yrittäneeni parhaani. Ymmärsin, että voin muuttaa asioita.

Kun palasin Suomeen, aloin tehdä antirasismityötä järjestössä. Sieltä urani lähti. Ennen nykyistä työtäni työskentelin yhdenvertaisuusasioiden parissa oikeusministeriössä ja Vantaan kaupungilla. Nyt olen yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja.

Olin juuri mukana tekemässä syrjintäselvitystä, joka on ollut tähän mennessä urani merkityksellisin tehtävä. Selvitin mustiin kohdistuvaa rasismia erityisesti koulutuksessa ja työelämässä.

Työhön meni kuukausia, ja välillä meinasi usko loppua. Palaute on kuitenkin ollut todella hyvää. Se sai tuntemaan, että olen työlläni vienyt yhdenvertaisuutta pienen askeleen eteenpäin.

TYÖNI MENEE välillä tunteisiin. Koska teen työtä ihmisoikeuksien parissa, huomaan myös vapaa-ajalla epäkohdat helpommin. Se voi tuntua kuormittavalta.

En silti voisi kuvitella tekeväni toisenlaista työtä. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee muutosta yhdenvertaisempaan suuntaan, ja haluan olla osa muutosta, historian oikealla puolella.

Suurimmat vahvuuteni ovat perua huippu-urheilusta. Se vaati sitoutumista, tiimityöskentelytaitoja, suunnitelmallisuutta, ajanhallintakykyä ja kovaa työmoraalia. Samoja asioita tarvitaan nykyisessä työssäni.

Minulla on edelleen urheilijan mentaliteetti: haluan koko ajan haastaa itseäni ja pyrkiä eteenpäin. Se on johtanut siihen, missä olen nyt urallani. Olen tehnyt valtavasti työtä sen eteen, että olen päässyt nykyiseen paikkaani.

Koripallovuosinani asuin ja pelasin seitsemässä maassa ja opiskelin neljä vuotta kansainvälistä politiikkaa Ohiossa. Sain kyvyn sopeutua nopeasti eri tilanteisiin ja yhteisöihin, sillä vaihdoin lähes joka vuosi maata, kulttuuria ja joukkuetta.

ÄITINI KUVAILEE, että minulla on myös ääretön epävarmuuden sietokyky. Uskon vahvasti, että kaikki järjestyy.

Äitini on suurin esikuvani työelämässä. Hän opiskeli samalla kun kävi töissä. Välillä ihmettelin, miten hän pystyi kaikkeen, mutta nyt olen itse samanlainen. Olen yksinhuoltaja ja teen päivätyöni lisäksi työtä ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina. Autan ihmisiä, jotka ovat kokeneet rasismia, ja vanhempia, joilla on ruskeita lapsia. Lisäksi teen vapaaehtoistyötä järjestöissä.

Huijarisyndrooman kanssa painiminen on ollut urallani haastavinta. Epäilen itseäni usein, kuten moni nainen. Koska olen lisäksi musta nainen suomalaisessa työelämässä, olen hyvin herkkä sille, mitä minusta ajatellaan. Osaan näyttää ulospäin itsevarmalta, vaikka tuntisin oloni epävarmaksi.

Minua on auttanut, kun olen tullut tietoiseksi tunteistani ja ajatuksistani. Silloin voin muistuttaa itselleni, mitä kaikkea olen jo urallani tehnyt ja että olen ansainnut paikkani.”