PIENEN TYTÖN piirtämä viiva oli poikkeuksellinen. Lastenkirjailija ja kuvataiteilija Mauri Kunnas sai vahvistuksen havainnolleen, kun hänen tuolloin alakouluikäisen tyttärensä Jenna Kunnaksen kuvataideopettaja ihmetteli asiaa ääneen.

”Jenna oli aika pikkuplikka, kun hänen viivassaan oli jotain erityistä – ihan kuin se olisi tullut vanhan taiteilijan selkärangasta”, Mauri muistelee.

Kuvittajana työskentelevän Jennan intohimo heräsi varhain. Hän kipusi usein isänsä vierelle valopöydän äärelle piirustelemaan. Tytön taidot eivät jääneet isältä huomaamatta.

Toisaalta Mauri ajattelee, että moni nuori on lahjakas, mutta homma tyssää innostuksen loppumiseen.

”En esimerkiksi nuorempana pitänyt itseäni millään tavalla muita parempana piirtäjänä, mutta olin pirun sinnikäs, kuten Jennakin”, Mauri sanoo.

Freelancer-yrittäjänä työskentelevä Jenna ajautui alalle miltei vahingossa.

”En koskaan päättänyt tekeväni tätä työkseni vaan pohdin, mitä muita vaihtoehtoja voisin valita. Olin piirtänyt koko ikäni ja ajattelin, että jokin oikea työ olisi hyvä olla olemassa.”

Toisin kuitenkin kävi.

MAUKKAAT EVÄSVOILEIVÄT olivat valmiina ja tuore kahvi odotti termospullossa. Oli maaliskuinen sunnuntai vuonna 1983, ja Maurin puoliso Tarja Kunnas oli ilmoittanut hetkeä aiemmin, että vauva taitaisi syntyä pian. Pariskunta asui Turussa.

”Muistan ajatelleeni, että nyt on juhlapäivä. Pakkasin muutaman kirjankin kassiin, kun arvelin, että synnytyksessä voisi kestää.”

Pari käveli läheiseen Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Yllättäen Mauri ei ehtinyt edes avaamaan eväskääreitä, kun Jenna oli jo maailmassa. Kahvit juotiin vasta iloisen perhetapahtuman jälkeen.

”Kun näin Jennan ensikerran, tuntui kuin valtava hyöky olisi kulkenut kehoni läpi. Muistan että mieleeni tuli lause: Hyvänen aika, se on Sarkolan mummu!”

Mauri ei tiedä, miksi hänen isänsä äiti tuli siinä hetkessä niin vahvasti mieleen. Mummu oli kuollut jo kauan sitten, ja heidän suhteensa oli jäänyt etäiseksi. Tunne katosi välittömästi eikä enää palannut.

Kun Mauri tuli illalla sairaalasta kotiin, hän paketoi Suuri urheilukirja -teoksensa valmiin materiaalin bussikuljetusta varten.

”Tein kaiken hyvin hilpeissä ja onnellisissa tunnelmissa.”

TUORE ISÄ omaksui uuden roolinsa nopeasti. Kun vauva itkeskeli, Mauri piti kääröä sylissään keinutuolissa ja lauloi: Sellanen ol´ Viipuri, karjalaisten kaupunki.

Se oli ainoa kohta, jonka Mauri osasi Juha Vainion levyttämästä kappaleesta. Puolison uudelleen ja uudelleen hoilaama säkeistö raateli tuoreen äidin hermoja.

Kun Jenna oli kolmen kuukauden ikäinen, perhe muutti Laajalahteen Espooseen, lähelle Maurin sisarta. Jennan pikkusisko Noora syntyi vuonna 1987.

Jennan ensimmäiset lapsuudenmuistot ovat Kaliforniasta. Perhe vietti siellä puoli vuotta, kun Mauri työsti Riku, Roope ja Ringo -kirjasarjaa. Palkkioon kuului majoitus ja auton käyttö San Franciscossa.

Jenna täytti Yhdysvalloissa kolme vuotta.

”Muistan, miten katsoimme yhdessä televisiosarjaa The Monkees. Erityisesti sarjan keltaiset lopputekstit ovat jääneet hyvin mieleeni”, Jenna sanoo.

Music Television -kanava oli juuri aloittanut Amerikassa ja sarjaa näytettiin läpi yön.

”Se toimi silloin ja toimii yhä. Ehkä jo sieltä on peräisin hyvin läheinen suhteeni telkkarin katsomiseen”, Jenna sanoo.

Perhe reissasi paljon. Yksi ikimuistoisimmista matkoista suuntautui Skotlantiin vuonna 1994. Matkan tarkoituksena oli etsiä Loch Nessin hirviötä. Mauri ja Jenna uskovat nähneensä sen vilaukselta.

”Muistona siitä minulla on Loch Nessin hirviön kuva tatuoituna reidessäni”, Jenna kertoo.

JO NUORESTA ASTI Mauri on ollut kiinnostunut erilaisista mysteereistä kuten ufoista.

”Kiinnostukseni saivat kaikupohjaa Jennasta jo varhain. Kuvasimme yhdessä ukonilmoja videolle.”

Tähtien ja taivaankappaleiden tarkkailu oli perheen yhteistä mielipuuhaa jo 1980-luvulla. Myöhään illalla vanhemmat pakkasivat tytöt toppahaalareineen auton takapenkille ja ajelivat pellon reunalle katselemaan, näkyisikö taivaalla revontulia.

”Muistan pötkötelleeni auton konepellillä ja ihailleeni talviöistä taivasta”, Jenna sanoo.

”Mutta ufoja emme ole vielä nähneet, valitettavasti”, Mauri sanoo ja nauraa.

Molemmat seuraavat mystisiin taivas­ilmiöihin liittyviä uutisointeja tiiviisti. Jos toinen näkee kiintoisan uutisen, se jaetaan heti.

”Olen perinyt kiinnostuksen kummituksiin ja kaikkeen yliluonnolliseen omalta äidiltäni ja tädeiltäni”, Mauri sanoo.

”Sinä oletkin astetta syvemmällä siinä touhussa. Minusta ne ovat hauskoja juttuja, mutta en kuvittele, että jokainen kolahdus on viesti esivanhemmilta”, Jenna sanoo ja virnistää.

PIRUN ITSEPÄINEN tinttara. Sellaisena Mauri muistaa Jennan lapsena. Jos tyttö päätti jotain, mielen muuttamiseksi ei ollut mitään tehtävissä. Erityisen haastavaa oli saada hänet syömään.

”Syy oli se, että vihasin lihaa jo lapsena, ja minua pakotettiin syömään jauhelihaa ja kanaa.”

”Ei meillä kyllä mitään pakotettu”, Mauri sanoo mutta epäröi.

”Ihan varmana pakotettiin. Lihan suutuntuma ja maku ällöttivät minua enkä halunnut syödä eläimiä. Koko ateria oli pilalla, jos liha oli koskenut makaroniin tai riisiin. Yritin närppiä lautaseltani puhtaita palasia, ja piilotin lihanpaloja perunankuorten alle.”

”No olisit sanonut. Tämä tuli minulle uutena tietona. Ajattelin, että vastustit vain ylipäätään syömistä”, Mauri jatkaa.

Jennan lapsuudessa lihaa korvaavia kasvi­peräisiä tuotteita ei ollut juuri saatavilla. Nykypäivänä tilanne on toinen. Jenna, hänen puolisonsa Mikko ja pariskunnan kaksi lasta Elle, 9, ja Myry, 4, ovat kaikki kasvissyöjiä.

Ekologisuus ja kestävä kulutus ovat Jennalle tärkeitä arvoja, joita hän on välittänyt myös vanhemmilleen. Se näkyy Maurin ja Tarjan arjessa muun muassa reippaasti vähentyneenä lihan kulutuksena.

”Olen aina ollut rohkeasti oma itseni enkä pelkää sanoa mielipiteitäni tai kantojani ääneen. En kestä minkäänlaista epäoikeudenmukaisuutta, ja mielestäni jokaisen velvollisuus on tehdä valintoja tulevia sukupolvia ajatellen”, Jenna sanoo.

”Minä olen arempi omissa mielipiteissäni. Mietin paljon enemmän sitä, mitä muut ajattelevat”, Mauri tunnustaa.

Molemmat ovat kuluttajina maltillisia. Materian hamstraaminen tuntuu heistä vastenmieliseltä.

”Olen aina ollut niin nuuka, että nyky­trendien mukainen minimalistinen kulutusmalli sopii meikäläiselle erinomaisesti”, Mauri sanoo.

Jenna puolestaan ostaa paljon käytettynä.

”Kotonamme ei ole juuri mitään muuta uutena ostettua kuin kirjahylly. Muu on vanhaa.”

ISÄNÄ MAURI oli vahvasti läsnä. Hän puuhasteli alakerran työhuoneessaan, jossa lapset saivat oleskella vapaasti. Mauri ei komentanut tyttöjä olemaan häiritsemättä hänen työskentelyään. Kun Jenna tuli koulusta kotiin, hän paineli työhuoneen sohvalle katselemaan Disney-elokuvia ja Mauri jatkoi työtään vieressä.

Isällä ja tyttärellä ei suuremmin kipinöinyt edes Jennan teini-iässä. Silloinkin iltoja vietettiin yhdessä dekkarisarjoja katsellen. Molemmat muistavat suhteen olleen aina lämmin ja mutkaton.

”Lapsuuteni oli rauhallista, turvallista ja helppoa. En muista, että isä olisi kieltänyt minua tekemästä mitään. Isä oli lepsu ja on sitä vieläkin”, Jenna muistelee.

”Se johtuu siitä, että sekä sinä että Noora olitte molemmat todella helppoja lapsia. ­Teidän kanssanne ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.”

Nuorena Jenna teki tiiviin ystäväporukkansa kanssa paljon erilaisia luovia asioita: animaatioita, kuunnelmia ja askarteluja.

”Jo lapsena tuntui, että minun oli helppo toteuttaa itseäni loputtomien taideprojektieni äärellä. En koskaan kuullut vastaan­sanomisia vanhemmiltani.”

Erään kerran tytöt koristelivat perheen auton kukkasilla. Jenna kavereineen kieputteli voikukkia, pietaryrttejä ja rönsyleinikkejä tuulilasin pyyhkijöihin ja auton etusäleikköön sekä miltei joka reikään, mitä autosta löytyi.

”Kukka-autolla ajeltiin vähän aikaa. Niiden poistamisessa oli kyllä aikamoinen homma”, Mauri kertoo.

Tärkeintä kuitenkin oli, että lapset saivat touhuta omiaan niin paljon kuin huvitti.

”Kun ihminen saa tehdä mitä haluaa, siitä voi tullakin jotakin”, Mauri tuumaa.

ISÄSSÄ JA TYTTÄRESSÄ on paljon samaa. Molemmilla on voimakas tarve tehdä ja puuhastella koko ajan. Kummankin sormet syyhyävät uusien ideoiden parissa.

”Voin huonosti, jos minulla ei ole jokin asia kesken. Oloni on parempi, kun minulla on projekti käynnissä”, Mauri kertoo.

”Minulla on koko ajan tuhat eri hommaa samaan aikaan: kuvittajan töitä, mosaiikkitöitä, keramiikkaprojekteja ja veistotöitä”, Jenna jatkaa.

Hän opiskeli hetken aikaa Lahden muotoiluinsituutissa koru- ja hopeamuotoilua, kunnes haki Taideteolliseen korkeakouluun ja valmistui sisustusarkkitehdiksi ja kaluste­muotoilijaksi.

Kuvittaminen ja graafinen suunnittelu kiinnostavat Jennaa kuitenkin enemmän ja tuntuvat omilta jutuilta. Silti Mauri ja Jenna sanovat olevansa piirtäjinä hyvin erilaisia.

”Minä olen pelleilijä ja piirtäjä, Jenna on taiteilija. Ymmärsin jo aikaisessa vaiheessa, että ei tuota tyttöä voi juuri millään tavalla ohjailla, vaikka kovasti yritin jakaa mielestäni hyviä vinkkejä.”

Isänä Mauri kuitenkin tiedosti, että tyttären ammatinvalinta ei ollut helpoin mahdollinen. Harva menestyy Suomessa taiteilijana.

”Hetken ajattelin, että Jenna olisi voinut valita jotain helpompaakin. Mutta täytyy sanoa, että olen vieläkin hieman hämmästyksissäni ja ylpeä Jennan ilmiselvistä lahjoista.”

JENNA KUNNAS tunnetaan runsaista ja värikkäistä töistä, elävästä kynänjäljestä ja luontoaiheista. Hän on kuvittanut muun muassa tekstiilejä Finlaysonille ja lahjapakkauksia Lumenelle sekä suunnitellut kuoseja Japaniin. Tänä keväänä Jennaa työllistää Nea ja Juha Berglundin omistaman viinitila Carsinin brändiuudistus.

Mauri tunnustaa olevansa työssään tytärtään kaupallisempi. Hän pohtii paljon, miten projekteista – kuten valtavaa kansainvälistä menestystä saaneista Koiramäki-kirjoista – voi tehdä taloudellisesti mahdollisimman tuottavia. Maurin teoksia on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty miltei 40 eri kielelle.

Jenna ja hänen siskonsa, kirjasarjasta Salamanterin Terttu tunnettu lastenkirjailija Noora sen sijaan eivät innostu isän puheista teosten tuotteistamisesta ja levittämisestä laajemmille markkinoille.

”Sekin on tärkeää, mutta en halua kaupallistaa taidettani tai miettiä, miten saisin siitä mahdollisimman paljon rahaa. Se veisi minulta kaiken mielenkiinnon ja inspiraation tekemiseeni. Kuvittajan työni teen yritysten tilausten mukaisesti, mutta tarvitsen myös asioita, joita saan tehdä omilla ehdoillani.”

”Sitä minun on vaikea ymmärtää. Tämä homma kun on osittain showbisnestä”, Mauri huikkaa.

TIETOKONEITA EI VIELÄ ollut, kun Mauri aloitti uransa. Pysyminen mukana teknologian huimassa kehityksessä on joskus tuottanut hänelle haasteita. Onneksi on Jenna, joka on opettanut isäänsä käyttämään muun muassa tietokoneen kuvan­käsittelyohjelmaa.

”Jenna jeesaa kaikissa teknisissä asioissa.”

Jenna perusti isälleen tilin myös kuvajulkaisuihin perustuvaan Instagramiin pari vuotta sitten, mutta muuten perheen naiset ovat kieltäneet Mauria toimimasta sosiaalisessa mediassa.

”Ymmärrän kyllä miksi. Pelkään itsekin live-haastatteluissa, mitä kummallisuuksia päästän suustani. Saatan sanoa jotain leikilläni, mutta ihmiset eivät välttämättä ymmärrä niitä vitseinä.”

ERIPURAA EI Maurin ja Jennan välille juuri tule.

”Jennassa mikään ei ärsytä minua, mutta itse ärsytän varmasti lapsiani. Höpötän, jankutan ja tyrkytän hienoja ajatuksiani ja maailmanpoliittisia mielipiteitäni”, Mauri sanoo.

”Minä suodatan ne toisesta korvastani heti ulos. Ne jutut eivät jää minua vaivaamaan”, Jenna vakuuttaa.

Kymmenen vuotta sitten Mauri vastusti voimakkaasti Jennan ja Mikon muuttoa perheen nykyiseen kotiin Helsingin Hermanniin. Vuonna 1910 rakennettu paritalo oli Maurin mielestä liian erikoinen ja sijaitsi lisäksi turhan kaukana Maurin ja Tarjan kodista Espoossa.

”Ajan kanssa olen kuitenkin oppinut, että molemmat likat onnistuvat yleensä kaikessa, mihin ryhtyvät. Minun ei juuri kannata ottaa kantaa heidän puuhiinsa.”

Millainen suhde isän ja tyttären välillä on nykyisin?

”Mielestäni ihan samanlainen kuin ennenkin, paitsi että minulla ja perheelläni on oma koti eikä isä ole meidän alakerrassamme”, Jenna sanoo.

Elle ja Myry käyvät mieluusti isovanhempien luona leikkimässä. Kesäisin kaikki viettävät lomia mökillä Sastamalassa.

Mauri-­pappa ja Elle piirtävät paljon yhdessä. Tyttö tulee kotiin isovanhemmiltaan usein kummallisten yhteispiirrosten kanssa.

Koulussa Elle kertoi kerran opettajalle, että hänen pappansa on tehnyt Mauri Kunnaksen kirjat.

”Minulla on huono omatunto siitä, etten piirtänyt Jennan ja Nooran kanssa niin paljon kuin olisin voinut. Se on hauskaa yhteistä pelleilyä”, Mauri sanoo.

SEN SAA, mitä tulee. Se on ollut Maurin ohjenuora elämässä pitkään.

”En ole koskaan elänyt ajatellen, että minun täytyisi saada koko ajan jotain lisää.”

Sama ajattelumalli on periytynyt Jennalle.

”Meille kaikille taitaa olla tärkeintä se, että elämä on mukavaa ja rauhallista. Meillä työnteko ei ikinä mene perheen edelle, eikä työ saa olla hirvittävä stressin tai tuskan aihe”, Jenna sanoo.

Kunnasten elämän keskiössä on koti – eivät ylelliset lomat paratiisirannoilla tai mikään materialistinen hyvinvointi.

Eniten Jenna sanoo arvostavansa isänsä lämminhenkisyyttä ja rauhallisuutta.

”Se ei ole laiskuutta vaan elämänasenne. Isä on tehnyt esimerkillään minustakin sellaisen: meitä yhdistää leppoisa ja rauhallinen suhde elämään ja arkeen.”

Juttu on ilmestynyt Eevassa 2/2023