Korvakorut muuttivat elämäni. Vielä muutama vuosi sitten olin luonteeltani varman päälle pelaaja. Tein niin kuin muutkin ja pidin tutusta ja turvallisesta elämästä.

Siksi varmaan lähdin aikoinaan Raumalle opiskelemaan opettajaksi. Perheessäni melkein kaikki ovat opettajia, ja se tuntui luontevalta valinnalta. Valmistuin luokan- ja käsityönopettajaksi, mutten ole tehnyt opettajan töitä päivääkään.

Korusuunnittelija minusta tuli vähän vahingossa. Valmistin ensimmäiset suunnittelemani korvakorut opiskeluaikana harjoitustyönä. Koululle oli hankittu lasertyöstökone, jolla valmistin itselleni korvakorut koivuvanerista ja teräksestä. Ne herättivät muiden kiinnostuksen ja tutut alkoivat kysellä, voisinko tehdä koruja myös heille. Ensimmäiset korvakorut olivat Kaarella-korut, jotka ovat edelleen Maanantaimallin mallistossa ja yksi suosituimmista malleista.

Valmistin koruja tilauksesta ja koulun joulumarkkinoille. Se oli hämmentävää. Olin tottunut ajatukseen, että käsitöitä tehdään vain itselle. Myyjäisissä ensimmäisen tunnin aikana olin myynyt korut loppuun. Samaan aikaan perustin Instagram-tilin, jonka kautta alkoi tulla tilauksia. Kysyntä oli niin kovaa, että päädyin kokoamaan korvakoruja keittiön pöydän ääreen välillä yömyöhään.

Pian minun oli perustettava toiminimi, jotta pystyin jatkamaan koruharrastustani. Päädyin nimeen Maanantaimalli sen persoonallisuuden ja ironian vuoksi. Maanantaimallilla viitataan tuotteeseen, jossa on pieni virhe. Nimi tuo mielestäni hyvin esille sen, että kyse on ainutlaatuisista tuotteista, jotka kootaan käsityönä.

Kaarella-malliin on jäänyt pieni epätäydellisyys, koska en aluksi osannut käyttää piirustusohjelmaa kunnolla. Kun palat laittaa päällekkäin, ne eivät ole symmetriset. En ole halunnut korjata sitä.

En ollut koskaan ajatellut ryhtyväni yrittäjäksi. Mielikuvani yrittäjyydestä oli tunkkainen ja kielteinen: yrittäjyys on jatkuvaa taloudellista epävarmuutta ja stressiä ilman lomia. Se ei houkutellut, sillä halusin tehdä jotain kivaa.

Korujen tekeminen vei minut mennessään, ja yllätyksekseni yritystoimintani lähti nopeasti lentoon. Ensimmäisenä vuonna 2018 yrityksen liikevaihto oli 160 000 euroa. Yleensä pidetään onnistuneena, jos voitto on noin 10 prosenttia liikevaihdosta. Minulla oli 50 prosenttia. Kirjanpitäjä totesi, että olen painanut hommia. Se oli totta.

Olin niin innoissani, että hurahdin yrittäjyyteen. Mietin jatkuvasti, mitä voisin tehdä seuraavaksi ja ajattelin, että voin tehdä mitä vain. Haaveilin omannäköisestä paikasta. Kun olin ollut yrittäjänä kaksi vuotta, perustin Turkuun second hand -liike Maanantaimarketin. Sen oli tarkoitus olla pelkkä kokeilu.

Olin saanut kuulla jatkuvasti sitä, että minulla oli käynyt tuuri koruyritykseni kanssa. Hoin itselleni, että kaikki mihin kosket, ei muutu kullaksi. Ensimmäisestä päivästä lähtien meillä oli kuitenkin pitkä jono oven takana joka aamu. Sellaiselle paikalle oli selvästi tarvetta, sillä Turussa ei vielä silloin ollut mitään vastaavaa.

Ennen perhettä en osannut asettaa rajoja työnteolle. Saatoin tehdä 15-tuntisia työpäiviä, ja välillä kävin jaksamiseni äärirajoilla. Heräsin yöllä siihen, että sydämeni hakkasi lujaa. Se oli jonkinlaista työuupumusta.

Jälkikäteen tuntuu tyhmältä, että tein niin paljon töitä, vaikka kukaan ei pakottanut siihen. Ymmärsin kuitenkin ajoissa, etten voi jatkaa samaa tahtia, ja erotin työn ja vapaa-ajan toisistaan. Lomilla minun on päästävä pois Turusta, jotta saan irti­oton työstä.

Olen oppinut olemaan armollisempi itseäni kohtaan ja luottamaan siihen, ettei yritykseni kaadu, jos pidän vapaata. Mikään ei ole sen arvoista, että uuvun. Haluan olla esimerkki siitä, että onnistunut yritystoiminta ei vaadi verta, hikeä, uupumusta ja isoja riskejä. Luovuus vaatii joutilaisuutta ja tylsyyttä. Kiireisessä oravanpyörässä ei saa mitään hyvää aikaiseksi.

Elän vielä kuherruskuukautta yritysteni kanssa. Ne ovat kuin koekeittiöitä, joissa saan testata ideoitani. Haaveilen siitä, etten yrittäjänä jämähtäisi paikoilleni vaan saisin kokeilla aina uutta.

Samoin kuin vanhemmuudessa, yrittäjyydessä oppii koko ajan jotain uutta. Molemmat ovat kasvattaneet ja muuttaneet minua paljon. Ilman yrittäjyyttä minulla ei ehkä olisi rohkeutta ja uskallusta tehdä asioita.

Rohkeus ja itsevarmuus näkyvät myös tyylissäni. Ennen hain omaa tyyliäni ja kokeilin kaikenlaista. Minulla oli mustavalkoinen kauteni ja jakkupuku­kauteni. Nyt minulla on oma tyyli ja tiedän, mistä pidän. Vaatteilla ja asusteilla on suuri merkitys mielialaan ja hyvinvointiin. Haluan pukeutua omannäköisiini vaatteisiin, joissa minun on hyvä olla.

Ostan lähes kaikki vaatteeni kierrätettynä. Minua miellyttää kaikki outo, erilainen ja hupsut vau-asiat. Vaatekaappini näyttää siltä kuin siellä olisi aina vappu. Pidän väreistä, paljeteista ja glitteristä.

Pukeutumistani ja korujani yhdistävät leikkisyys, kontrastit ja värit. Molemmat ovat kuin palapeli, joka koostuu useista erilaisista, yhteensopivista paloista, joista voi koota niin kreisin tai minimalistisen kokonaisuuden kuin haluaa.

Juhlamekkoon pukeutuminen ja kakun leipominen arkena saavat päivän ja olon tuntumaan paremmalta. Mieluiten puenkin ylleni jotain överiä. Silloin elämä ei ole koskaan tylsää.”

Juttu on julkaistu Trendissä 7/23.