Hollywood-tähti Marlene Dietrich eli vapaassa liitossa, haastoi perinteisiä sukupuolimalleja ja auttoi taistelussa natseja vastaan
Marlene Dietrich oli 1930-luvun tienraivaaja ja uuden ajan nainen.
Las Vegas eli kukoistuskauttaan 1953. Aiemmin vain mafiosojen rahanpesuhelvettinä tunnetusta yhdysvaltalaiskaupungista oli sukeutunut seurapiirien kohtauspaikka, jossa Hollywoodin eliitti huvitteli Frank Sinatran johdolla.
Las Vegasin arvosta kertoivat sen nimekkäät esiintyjät, ja nyt Sahara-hotellin esiintymislavalle oli saatu houkuteltua 30 000 dollarin palkkiolla yksi aikansa legendoista: Marlene Dietrich. Hänet tunnettiin myös nimillä Berliinitär, Sininen enkeli ja Maailman kaunein isoäiti.
Marlene lipui lavalle säihkyvässä, liki läpinäkyvässä ihonsa väriin sulautuvassa iltapuvussa ja aloitti käheä-äänisen tulkinnan menestyskappaleestaan Lili Marleen. Elokuvatähti loi itsensä uudelleen 51-vuotiaana.
Marlene on saanut sittemmin lähes myyttisen maineen. Hän oli Hollywoodin tähtitehtaan legendaarisimpia nimiä: nainen, joka loisti valkokankaalla, leikitteli sukupuolirooleilla ja ponnisteli toisen maailmansodan aikana liittoutuneiden hyväksi.
Vauras porvarisperhe sai kuopustyttären 27. joulukuuta 1901, kun Marlene, oikealta nimeltään Marie Magdalene Dietrich, syntyi nykyiseen Berliiniin kuuluvassa Schönebergissä.
Isä Louis Erich Otto Dietrich työskenteli johtavassa asemassa poliisivoimissa. Äiti Josephinen suku puolestaan omisti arvostetun kello- ja koruliikkeen. Perheessä oli jo ennestään kaksi vuotta vanhempi esikoistytär Elisabeth.
Perheen onni ei kestänyt kauan ja oli alkujaankin vain kulissia. Kroonisena hamesankarina tunnettu isä kuoli syfiliksen seurauksiin Marien ollessa vain kuusivuotias.
Josephine ei jäänyt suremaan kohtaloaan vaan avioitui uudelleen. Liitto sivistyneen mutta pitkäpiimäisen tohtorismies Ulrich Büngerin kanssa ei kuitenkaan kestänyt kuin kaksi vuotta. Seuraava aviomies löytyi työpaikkaromanssin kautta.
Upseeri Eduard von Losch etsi taloudenhoitajaa mutta löysikin palkkaamastaan Josephinesta itselleen vaimon. Onnellinen liitto päättyi aviomiehen kaaduttua ensimmäisessä maailmansodassa. Sen jälkeen Josephine tyytyi leskeyteen.
Sillä välin tytöt varttuivat. Elisabeth eli Liesel viihtyi koulussa ja pänttäsi mielellään lukuaineita. Pikkusisko Marie oli taiteellinen ja hurmaavan kaunis. 12-vuotiaana hänestä tuli Marlene, kun hän päätti liittää etunimensä Marie ja Magdalene yhteen.
Tytöt pitivät yhtä erilaisuudestaan huolimatta aina toiseen maailmansotaan asti. Silloin natsiaatetta ihaileva Liesel ja sitä vastaan taisteleva Marlene ajautuivat eri leireihin. Kun Marlenesta tuli filmitähti, hän tuki kurjistuneessa Saksassa elävää sisartaan Heinrich Thiesin kirjan Marlene ja salattu sisar mukaan. Julkisuudessa Marlene silti kielsi sisarensa olemassaolon loppuelämänsä ajan.
Äiti toivoi Marlenesta konserttiviulistia, ja tyttö harjoitteli ahkerasti päästäkseen arvostetulle uralle. Äidin tietämättä hän menetti neitsyytensä opettajalleen, professori Reitzille ja tajusi oman lumovoimansa.
Viuluharjoitukset keskeytyivät käsivarren rasitusvamman vuoksi, ja Marlene päätti hakeutua uudelle uralle, vaikkei se ollut äidin mieleen. Elävät kuvat olivat uusinta uutta ja Marlene halusi filmitähdeksi.
Avioparin suhde oli epätyypillinen, sillä kotioloissa häärimisen sijaan Marlene viihtyi paremmin Berliinin villeillä kabareeklubeilla.
Pikkurooleja elokuvista Marlene sai Berliinin vieressä sijaitsevassa Saksan elokuvakaupungissa Babelsbergissä. Näyttelijänuransa kautta hän päätyi avioon 1923 kohdattuaan apulaisohjaaja Rudolf ”Rudi” Sieberin.
Pari sai vuotta myöhemmin ainoan lapsensa Marian. Avioparin suhde oli epätyypillinen, sillä kotioloissa häärimisen sijaan Marlene viihtyi paremmin Berliinin villeillä kabareeklubeilla.
Marian hoitajaksi palkattiin valkovenäläinen Tamara ”Tami” Matul. Tästä tuli Rudin rakastajatar loppuiäksi, kun taas Marlene ja Rudi elivät platonisessa suhteessa. Siitä huolimatta heidän avioliittonsa ja ennen kaikkea vakaa ystävyytensä kestivät Rudin kuolemaan asti 1976.
Marlenen ammatillinen läpimurto tapahtui 1929, jolloin Josef von Sternberg ohjasi häntä röyhkeän ja aistillisen kabareelaulaja Lola-Lolan roolissa elokuvassa Sininen enkeli. Kun se toteutettiin englanniksi, Marlenen tie Hollywoodiin avautui.
Luotto-ohjaajansa – ja rakastajansa – von Sternbergin johdolla Marlene hurmasi maailman muun muassa elokuvissa Marokko, Shanghain pikajuna ja Intohimojen keisarinna.
Ilmapiiri Hollywoodissa poikkesi vapaamielisestä Babelsbergistä. Suurelle yleisölle annettiin filmitähdistä teennäisen hyveellinen kuva. Niinpä Marlene sai poseerata lehtikuvissa keittiöpuuhissa tyttärensä Marian kanssa tämän ollessa lyhyillä lomilla sveitsiläisestä sisäoppilaitoksestaan. Tytär väitti äidistään kirjoittamassaan, katkerasävyisessä elämäkerrassa Marlene Dietrich, että emännän rooli oli valjastettu vain Marlenen tähden kiillottamiseksi.
Intohimot kihisivät pinnan alla. Vastanäyttelijöistä Marlenen rakastajia olivat muun muassa John Gilbert, Douglas Fairbanks Jr. ja lännensankari John Wayne, joka tosin oli Marlenesta hitusen yksinkertainen mutta onneksi sitäkin komeampi.
Naisista espanjalaistaustainen Mercedes de Acosta, joka oli aiemmin hurmannut ruotsalaisen Greta Garbon, lumoutui nyt Marlenesta. Miesten vaatteisiin pukeutunut, kasvonsa liidunvalkoiseksi meikannut Mercedes kuului aikansa omaperäisimpiin tyylivaikuttajiin. Myös Marlene nappasi ideoita hänen pukeutumisestaan.
Tosin berliiniläiseen tyyliin Marlene yhdisteli yltiöfeminiinisyyttä maskuliinisuuteen. Herrojen silinterihattu sai seurakseen verkkosukat, ja housupukuun sonnustautuessaan Marlene meikkasi kasvonsa aistillisesti.
Syvemmän suhteen Marlene solmi kirjailija Erich Maria Remarqueen. Kahdella taiteilijalla oli paljon yhteistä, sillä vapaamielisen Weimarin tasavallan aikana heitä oli jumaloitu Saksassa. Adolf Hitlerin noustua valtaan 1933 kaikki muuttui.
Remarquen realistinen menestysromaani Länsirintamalta ei mitään uutta tuomittiin epäisänmaalliseksi. Remarque jätti pettyneenä Saksan taakseen ja muutti Ranskaan. Marlene vastusti natsi-ideologiaa koko sydämellään ja liittyi kernaasti hänen seuraansa.
Elegantti, ranskalainen elämänmeno kiehtoi Marlenea, minkä lisäksi hän puhui maan kieltä sujuvasti. Taiteilijapari vietti aikaansa Pariisin parhaissa hotelleissa, ja Marlene tilasi itselleen muotiluomuksia ajan johtavilta suunnittelijoilta, kuten Gabrielle ”Coco” Chanelilta ja tämän tiukimmalta haastajalta Elsa Schiaparellilta. Marlenella oli siihen varaa, sillä hän oli Hollywoodin parhaiten palkattuja naistähtiä.
Marlene tunnettiin myös avokätisenä ystävänä, joka muisti läheisiään arvokkailla, muun muassa Cartierin jalokivitalosta hankkimillaan lahjoilla.
Marlenen intohimon uudeksi kohteeksi nousi hänen vastanäyttelijänsä, ranskalainen Jean Gabin, jota elämäkerturit ovat pitäneet Marlenen suurimpana rakkautena.
Tuhlaileva elämäntyyli oli virhe. Toisin kuin esimerkiksi Greta Garbo, Marlene ei ollut sijoittanut satumaisia ansioitaan järkevästi.
Kun hänen nimensä ei vetänyt kansaa entiseen malliin elokuvateattereihin 1930-luvun lopulla, tähti joutui luomaan imagonsa uudelleen. Kursailemattomana kapakkalaulajana esiintyminen lännenelokuvassa Ei mikään enkeli ja yökerhoesiintyjän rooli komediassa Berliinin raunioitten keskellä edustivat maanläheisempää Marlenea, joka ihastutti taas katsojia.
Myös Marlenen rakkauselämä oli muutoksessa. Hän alkoi väsyä Remarquen raskasmielisyyteen ja mustasukkaisuuskohtauksiin. Marlenen intohimon uudeksi kohteeksi nousi hänen vastanäyttelijänsä, ranskalainen Jean Gabin, jota elämäkerturit ovat pitäneet Marlenen suurimpana rakkautena.
Rakastavaiset jakoivat saman arvomaailman. Gabin lähti epäröimättä taistelemaan vapaan Ranskan puolesta natsimiehityksen jälkeen. Marlene, jota Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels haikaili takaisin synnyinmaahansa, valjasti kaikki voimansa natsien vastaiseen taisteluun.
Ensin se merkitsi sotapoikien viihdyttämistä Hollywoodiin perustetussa tähtien kanttiinissa ja Yhdysvaltain sotaobligaatioiden myymistä ympäri maata. Marlenen tiedetään jopa istuneen yökerhoissa varakkaiden herrojen polvella edistääkseen kaupankäyntiä. Sitten tuli vaarallinen viihdytyskiertue Afrikassa ja Euroopassa Yhdysvaltain joukkojen vanavedessä.
Yksikään muu esiintyjä ei omistautunut tehtävälleen yhtä tiukasti kuin Marlene. Vaikka tähti sairastui hengenvaarallisesti keuhkokuumeeseen, hän esiintyi viimaisessa säässä viettelevissä hepeneissä luodakseen taistelutahtoa ja iloa vapauden puolesta taisteleville amerikkalaissotilaille. Sodan päätyttyä hänelle myönnettiin ponnisteluistaan ansiomitali.
Näyttelijänä siipiään kokeileva tytär Maria kapinoi jatkuvasti äitiään vastaan ja syytti tätä narsistiksi.
Kun rauha palasi, Marlene tunsi olonsa tyhjäksi. Hänen ei auttanut kuin jatkaa työn tekemistä, sillä rahaa tarvittiin paitsi oman talouden pyörittämiseen myös aviomies Rudin ja tämän pitkäaikaisen elämänkumppanin Tamin taloudelliseen tukemiseen. Rudi oli ryhtynyt kalifornialaiseksi kanafarmariksi.
Lisäksi tukea tarvitsi näyttelijänä siipiään kokeileva tytär Maria, joka kapinoi jatkuvasti äitiään vastaan ja syytti tätä narsistiksi. Toisissa naimisissa ollut tytär sai neljä poikaa. Tällöin Marlene sai kuuluisan lisänimensä: Maailman kaunein isoäiti.
Elokuvat eivät enää poikineet kylliksi rahaa, joten Marlene hyväksyi tarjouksen laulaa Las Vegasin Sahara-hotellissa. Show oli menestys, ja sen seurauksena Marlene esiintyi säännöllisesti Las Vegasissa noin parinkymmenen vuoden ajan. Siellä hän sai kyllästymiseen asti esittää sodanaikaista hittiään Lili Marlenea.
Marlene teki myös Euroopan-kiertueita. Kodiksi vakiintui Pariisi, jonka ilmapiiristä hän nautti tekopyhää Hollywoodia enemmän.
Marlene oli kuitenkin yksin. Entiset rakastajat olivat jatkaneet elämässään eteenpäin tai siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Marlene alkoi etsiä lohtua lääkkeistä ja pullosta. Hän vältteli julkisuutta, sillä ulkonäöstään tarkka tähti ei enää ollut tyytyväinen siihen, millaisena kamera hänet ikuisti.
Toukokuussa 1992 noin tuhat surijaa jätti hyvästit Marlenelle Pariisin kuuluisassa Madeleine-kirkossa.
Perintö kuitenkin elää. Nykytähdistä esimerkiksi Madonna on kertonut inspiroituneensa Marlenen elokuvista ja tyylistä.
Ilmapiiriltään sangen konservatiivisella 1930-luvulla Marlene edusti aivan uudenlaista naistyyppiä, joka uskalsi nauttia seksuaalisuudestaan ja rikkoa rajoja. Sellaisena hänestä tuli yksi vapautumisen soihdunkantajista.
Henkilökuva on julkaistu Eevassa 3/2024.
