
"TYÖSKENTELIN KAHDEKSAN vuotta mediatalon toimitusjohtajana ja näin sinä aikana median murroksen läheltä. Vanhat opit ilmoitusmyynnistä ja tulonlähteistä eivät enää päteneet eikä vielä tiedetty, mikä jatkossa toimisi. Murroksen vuoksi johtamani mediatalo myytiin kilpailijalle ja minä vapauduin toimitusjohtajan tehtävistä.
Olin ollut alalla 18 vuotta ja syöksynyt aina tehtävästä toiseen. Minua pyydettiin taas samankaltaisiin töihin, joita olin aiemminkin tehnyt.
Yhdessä rekrytoinnissa etenin pitkälle. Jäljellä oli enää kaksi hakijaa, joista toinen olin minä. Kun työnantaja kysyi, miksi haluan heille töihin, tajusin, että en muuten taidakaan haluta. Ensimmäistä kertaa tiedostin, että voisin tehdä jotain ihan muuta.
MONI SUHTAUTUI uranvaihtooni epäilevästi. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, on jo paljon yleisempää pohtia työn merkitystä ja omia motiivejaan ja tehdä omannäköisiä ratkaisuja.
Työelämä muuttuu joka tapauksessa paljon. Nyt pinnalla on työvoimapula. Väki vähenee, ja siitä seuraa isoja yhteiskunnallisia ongelmia, jos lisää tekijöitä ei saada muualta.
Jokaisen onkin tehtävästään riippumatta hyvä ymmärtää, mitkä asiat vaikuttavat työhön juuri nyt ja mitä omalla alalla on meneillään.
MINUN RATKAISUNI oli tavata hirveästi ihmisiä. Pyysin puolituttuja, työtuttavia ja ystäviä kahville, lounaalle ja kävelylle.
Yksi entinen kollegani kertoi tekevänsä tulevaisuuden ennakointia yrityksille ja kysyi, haluaisinko auttaa. Sanoin, että tuo on ensimmäinen kiinnostava ehdotus, jonka olen saanut, mutta en osaa tehdä sitä. Hän sanoi, että pystyt oppimaan.
Perustin yrityksen ja aloin opiskella Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen laitoksella. En ollut koskaan sekuntiakaan kuvitellut, että alkaisin tehdä jotain sellaista. Nyt olen seurannut työn murrosta seitsemän vuotta.
KUN TYÖ on murroksessa, tärkeintä on kyky nähdä vaihtoehtoja. Niitä on aina, vaikkei siltä tuntuisi.
Mitä omaehtoisemmin pystyt ajattelemaan omaa tekemistäsi ja motiiveitasi, sitä helpompaa sinun on ottaa vastaan muutoksia ja löytää tarvittaessa uusia polkuja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työntekijä olisi yksin vastuussa kaikesta. Työelämän muuttuessa pitää ehdottomasti kehittää työsuhdeturvaa ja muuta lainsäädäntöä.
Jos tuntuu vaikealta nähdä vaihtoehtoja, mieti, millaiselle osaamiselle tulevaisuudessa on kysyntää ja mitkä asiat sinua innostavat. Mihin käyttäisit aikaasi vapaa-ajalla, vaikket tietäisi, onko siitä hyötyä?
Elämä on lähtökohtaisesti epävarmaa, ja muutos voi tulla eteen, vaikkei sitä haluaisi. Siksi kannattaa säilyttää uteliaisuus, olla avoin yllätyksille ja luottaa siihen, että vaihtoehtoja on aina. Eteen voi tulla jotain todella innostavaa, mitä ei olisi osannut kuvitellakaan.”
Marjaana Toiminen
on johdon konsultti ja Ellun Kanojen liiketoimintajohtaja. Häneltä on ilmestynyt teos Hyppy – työn arvaamaton tulevaisuus ja uudet mahdollisuudet (Tammi 2022).