Marja Hintikka ylipukeutuu juhliin ja noudattaa niissä yhtä pukeutumissääntöä – liittyy etenkin kenkiin
Juontaja Marja Hintikan on vaikeaa luopua vaatteista, joihin liittyy tunteita ja muistoja.
Millainen on tyypillinen asusi?
”Bisnes- ja ulkoiluvaatteiden kombo on tavallinen yhdistelmä, jossa voin siirtyä tilanteesta ja tyylistä toiseen kenkiä vaihtamalla.
Nyt haastattelupäivänä siihen kuuluu kultainen R/H-merkin takki, joka oli oikeasti Anni Ihamäen ja jäi minulle kerran bileistä päälle. Sitten jeesasin Annia yhdessä asiassa ja hän antoi kiitokseksi takin minulle omaksi.
Tyylissäni on kaksi eri puolta, niin kuin minussa ihmisenäkin. Rakastan bisneshenkisiä housupukuja, boss-muikki-jakkupukuja ja käytän niitä paljon juontokeikoilla. Tykkään tiukoista kynähameista ja saappaista.
Toinen puoleni rakastaa maanläheistä hippimeininkiä. Vaatekaapissani on yksi osasto bisneslookia, toinen rekki on pitsiä ja kukallisia hippimekkoja.
Yksi lempparimekoistani on joltain reissulta, hotellin kaupasta ostettu Woodstock-henkinen pitkä, turkoosi kietaisumekko. Siinä on pitkät levenevät hihat, se on ihanaa kangasta ja mukava päällä.
”Entisenä partiolaisena satsaan ulkoilukamppeisiin ja ostan aina parasta.”
On minulla kolmaskin tyyli, puistorähjä. Siinä mennään täysin käytäntö edellä.
Kaikki varhaiskasvattajat tietävät, että kun asutaan arktisissa oloissa ja seisotaan lasten kanssa tuntitolkulla puitossa, varusteiden pitää olla kunnossa. Rakastan laadukkaita, kestäviä ulkoiluvaatteita. Rakastan sitä, että vaatteet pitävät vettä ja lämpöä.
Entisenä partiolaisena satsaan ulkoilukamppeisiin ja ostan aina parasta. Tyyliin 'tätä erikoisjoukotkin käyttäisivät'. Silloin se toimii myös kolmen lapsen äidillä.”
Onko sinulla lempivaatetta?
”Tällä hetkellä käytän eniten violettia mohairneuletta. Sen pukemisesta tulee aina hyvä fiilis. Olen alkanut arvostaa pehmeitä asioita. Maailma on niin kova, että on ihanaa, että vaatteissa voi valita pehmeyden. Mohair on ikiaikainen materiaali, mutta väri on ärhäkkä.”
Millainen vaatteiden ostaja olet?
”Olen luopunut sellaisesta, että 'nyt ostan äkkiä jotain näihin bileisiin'.
Nykyään mietin, mitä oikeasti tarvitsen ja käytän aikaa sen etsimiseen. Minulla on esimerkiksi haussa hyvin istuva, laadukas kynähame. Olen jopa miettinyt sellaisen teettämistä. Vaatteissa tuntuu olevan eri energia, kun niitä on huolella mietitty.
Minulla on kaksikymmentä vuotta sitten teetetty villakangastakki, joka ei ole mennyt miksikään. Minä myös suhtaudun siihen eri tavalla; arvostan käsityöläisyyden leimaa ja kestävän kehityksen auraa, joka siinä on.”
”Minulla on tallessa asukokonaisuus, joka minulla oli päällä Ilen ja minun ekoilla treffeillä.”
Oletko jäänyt kaipaamaan jotain vaatetta, josta olet luopunut?
”Olen enemmän vaatteiden museoija kuin niistä luopuja. Minulla on esimerkiksi tallessa asukokonaisuus, joka minulla oli päällä Ilen (aviomies Ile Uusivuori) ja minun ekoilla treffeillä.
Minulla on kaapissani myös esimerkiksi YleX:n aamun aikaisia supersankari- T-paitoja. Ihan kauhtuneita ja virttyneitä. Tiedän, ettei muistoja pitäisi linkittää tavaraan, mutta en pysty konmarittamaan rakkaita vaatekappaleita.”
Mihin vaatteeseen et enää pukeutuisi?
”Matalavyötäröisiin farkkuihin ja niistä pilkottaviin timanttikoristeisiin stringeihin. En minä niitä silti kadu.
On hyvä muistaa oma tapansa pukeutua, ennen kuin alkaa kritisoida vaikkapa omien lastensa pukeutumista. Tiettyihin ikäkausiin kuuluu nähdyksi tulemisen tarve, identiteetin etsiminen ja provokaatio. Kaikkeen pukeutumiseen voi silti suhtautua kunnioittavasti.
Ihailen lapsissa sitä, miten rohkeita pukeutujia he ovat. Tyylien kirjo on suuri eikä heillä ole niin tiukkoja lokeroita, joiden mukaan pitää pukeutua tullakseen hyväksytyksi. Sillä tavalla maailma on mennyt parempaan suuntaan.”
Olit keväällä mallina Eevan juhlamuotimuotijutussa. Millainen juhlapukeutuja itse olet?
”Kontrasti arki- ja juhlapukeutumiseni välillä on suuri. Satsaan juhliin, ja pukeutumisella on minulle iso merkitys juhlafiiliksen saavuttamisessa. Minulle pukeutuminen tekee juhlan ja mieluummin yli- kuin alipukeudun.
Samaan hengenvetoon haluan sanoa, ettei juhliin meno saisi koskaan jäädä vaatteesta kiinni. Kerran olin kesällä liikkeellä suihkuläpyköissä ja hikisessä topissa, kun sain kutsun hienolle klubille. En miettinyt hetkeäkään, vaan lähdin.
Kun lähden bilettämään, tärkeintä on se, että pystyn tanssimaan. Jos tanssiminen vaatii lenkkareita, niin niillä mennään.
Linnan juhlissa käyttämästäni Mert Otsamon suunnitelmasta puvusta en varmasti luovu koskaan. Vihreään taittava keltainen puku on mielestäni kuin taideteos ja samalla muisto ainutlaatuisesta hetkestä.”
Jutun lyhyempi versio on julkaistu Eeva-lehdessä 4/2025.
