Taiteilija Marita Liulia, 63, on juuri ostanut elämänsä ensimmäisen sohvan. Se hohtaa kutsuvan kullankeltaisena tilavassa huoneessa. Sohvan hankkimiselle oli syynsä.
”Minun pitää oppia rentoutumaan. Olen aina ollut ylienerginen ihminen, joten pysähtyminen on minulle haastavaa.”
Marita Liulia on ollut koko 1980-luvulla alkaneen taiteilijanuransa ajan tuottelias ja monipuolinen.
Suomen ensimmäisiin multimediataiteilijoihin kuuluva Marita on osannut hyödyntää uusinta teknologiaa. Hän on myös maalannut ja valokuvannut sekä tehnyt videoita, installaatioita, lyhytelokuvia ja kirjoja.
Kun Maritalta kysytään, kuinka hän ehtii tehdä niin paljon töitä ja vieläpä eri taiteenaloilta, hän vastaa, ettei mieti turhia, hän vain tekee.
”Olen löytänyt itselleni sopivan tekemisen tavan. Siksi minun ei tarvitse pähkäillä joutavia, kyseenalaistaa kaikkea, epäillä itseäni tai tuskailla sitä, mitä muut ajattelevat. Rajansa löytää vain kokeilemalla. Jos ei kokeile, ei tiedä mihin pystyy.”
Ovia sulkeutuu
Viime keväänä Marita Liulia ryhtyi kirjoittamaan fiktiivistä kirjaa. Pitkäaikaiselle haaveelle avautui mahdollisuus koronarajoitusten myötä. Suunnitteilla olleet työmatkat Ranskaan ja Japaniin peruuntuivat, mutta hän ei jäänyt surkuttelemaan asiaa.
”Kun korona alkoi levitä Suomessa, anoin välittömästi turvapaikkaa ystäväni luota maalta ja päätin, että tilanne täytyy kääntää hyväksi. Ajattelin, että nyt toteutan taas jonkin unelmistani.”
Marita alkoi kirjoittaa tarinoita ihmisten kohtaamisista eri puolilla maailmaa. Kirjoittamisen ohessa syntyi kuusikymmentä maalausta, joista Marita koosti syksyllä kaksi eri näyttelyä.
”Kun yksi ovi sulkeutuu, on toinen jo raollaan. Pitää vain etsiä se ovi ja käydä sisään.”
Olennaista Maritalle on aina ollut, että hän löytää lähelleen samanhenkisiä ihmisiä. Sellaisia, joiden kanssa löytyy yhteinen sävel ja innostus.
”Jos kerään ympärilleni negatiivisten ihmisten joukon, energiani valuu tyhjiin. Ilmapallo ei voi lentää, jos siitä pistellään ilmat pihalle. Oikeat ihmiset eivät kutista.”
Oikeat ihmiset Marita on löytänyt usein intuitionsa avulla. Kun hän menee tilaisuuteen, jossa on paljon ihmisiä, hän sulkee silmänsä ja keskittyy. Avatessaan silmänsä hän tarkastelee ihmisiä ympärillään. Silloin hän huomaa väkijoukosta sen yhden, joka jostain syystä vetää häntä puoleensa. Tuo ihminen voi olla lapsi, teini tai 90-vuotias.
”Kun tapaan ihmisen, joka on minusta kiinnostava, hänellä on jokin lahja tai viesti minulle ja minulla hänelle. Minun pitää vain löytää ja ymmärtää, mikä se lahja on.”
Marita kertoo oppivansa jatkuvasti muilta, ja sen vuoksi hänestä on tärkeää, että omaan elämänpiiriin kuuluu laajasti eri-ikäisiä ja eri ammateissa toimivia ihmisiä. Lahjojen saaminen on toki vastavuoroista. Jos kyseinen ihminen ei itse tarvitse Maritalta vastalahjaa, hän pyrkii maksamaan ”lahjavelkansa” jollekin toiselle.
Tanssi on erityinen kieli
Marita Liulia on tehnyt paljon töitä muiden taiteentekijöiden, muun muassa tanssijoiden kanssa. Läheisiä ystäviä ja työkavereita ovat olleet tanssijat Tero Saarinen ja Virpi Pahkinen. Yhteys heihin löytyy tanssin kautta.
”Tanssi on erityinen kieli, ja ymmärrän sitä, koska olen taistellut oman kehoni kanssa vauvasta saakka.”
Lapsena Marita sairastui nivelreumaan, jota hoidettiin pitkään tuberkuloosina. Hän joutui olemaan sairaalahoidossa kuukausia kerrallaan joka vuosi.
”Minulla oli todella vaikea lapsuus. Sairauteni ennuste oli kehno, mutta onneksi vanhempani löysivät lopulta hyvän lääkärin.”
Maritalle tehtiin useita leikkauksia, ja hän joutui opettelemaan kävelemisenkin useaan otteeseen. Suhde omaan kehoon piti rakentaa kerta kerran jälkeen uudelleen.
”Olen käynyt elämässäni läpi vaiheita, joissa olen tehnyt valinnan, kutistunko vai kasvanko. Ihminen tekee niitä valintoja joka päivä.”
Marita päätti kasvaa.
”Kun kohtaa esteitä, on ajateltava isommin. Itseään ei pidä kutistaa. Opin pikkuhiljaa, että oman tähtensä pitää antaa loistaa eikä minkään saa antaa häiritä sitä.”
Pelastus taikalaatikossa
Vaikeuksista huolimatta Marita Liulia ei ole antanut sairauden rajoittaa itseään. Vähän yli kolmekymmentävuotiaana Marita oli uupunut liiallisesta työnteosta ja reuma oli tulehduttanut nivelet.
Vastaanotolla lääkäri sanoi, että potilaalla oli viidenkymmenen prosentin mahdollisuus menettää sekä käsien että jalkojen toimintakyky.
Marita alkoi itkeä. Kyynelten läpi hänen huomionsa kiinnittyi huoneen nurkassa olevaan tietokoneeseen, joka oli tuolloin vielä harvinainen laite.
Marita uteli, mitä lääkäri koneella teki ja sai kuulla, että tämä oli juuri keskustellut sen välityksellä Maritan diagnoosista yhdysvaltalaisen kollegansa kanssa.
”Minulla oli vielä posket märkinä kyynelistä, kun ajattelin: bingo! En tarvitse käsiä, en jalkoja. Tietokone on kuin taikalaatikko. Voin olla sen avulla yhteydessä maailmaan. Voin tehdä sillä mitä tahansa.”
Vuoden kuluttua Marita julkaisi ensimmäisen interaktiivisen teoksensa Jackpot. Hän käsitteli teoksessa mainonnan ihmiskuvaa uusimman teknologian avulla.
Kansainvälisen läpimurron Marita Liulia teki 1990-luvulla multimediateoksilla Ambitious Bitch ja Son of a Bitch. Ensimmäisessä hän käsitteli nykyajan naiseutta ja jälkimmäisessä miehen roolia ja maskuliinisuutta. 2000-luvun menestysteos oli Marita Liulia Tarot, joka käännettiin kymmenelle kielelle. Maritan teoksia on ollut esillä viidessäkymmenessä maassa.
Yksi Maritan lempilauseista on: jokaisen ihmisen suurin heikkous on hänen suurin vahvuutensa. Hän allekirjoittaa ajatuksen omalla kohdallaan.
”Minun suurimpiin vahvuuksiini kuuluvat uteliaisuus, energisyys ja älykkyys. Heikkouteni ovat samojen ominaisuuksien varjopuolia. En osaa lopettaa ajoissa enkä rentoutua tarpeeksi, ja joskus älyllistän asioita liikaa.”
Marita on jatkuvasti kiinnostunut kaikesta, ja hänen aivonsa käyvät kierroksilla. Keho kuitenkin muistuttaa aina, kun taiteilija tekee töitä yli voimiensa.
”Keho on viisas, se asettaa minulle rajat.”
Jos Marita ei muista venytellä ja liikkua tarpeeksi, keho kyllä muistuttaa siitä. Marita tekee fyysisiä harjoituksia kaksi tuntia päivässä. Hänen aamunsa alkavat liike- ja meditaatioharjoituksilla.
Kansainvälistä mainetta
Pro Finlandialla vuonna 2018 palkitun Marita Liulian teoksia on ollut esillä viidessäkymmenessä maassa:
Elämä uusiksi
Vuosikymmenten ajan Marita Liulia on seikkaillut ympäri maailmaa, tutkinut kulttuureja, uskontoja ja filosofioita. Nuorena häntä kiinnostivat ensin arabimaat, sitten Aasia.
Nyttemmin hänen mielenkiintonsa kohdistuu erityisesti japanilaisuuteen. Japanilaisessa ajattelussa ihmisen elämä jakaantuu kahdenkymmenen vuoden jaksoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että kuusikymppisenä alkaa ihmisen kolmas elämä.
Silloin erityisesti naisen elämässä tapahtuu suuria muutoksia ja sen myötä avautuu uusia mahdollisuuksia. Lapset on lähteneet kotoa ja vanhemmat alkavat poistua maailmasta. Moni jää yksin miettimään, tässäkö tämä oli.
”Kuusikymppisille naisille avautuu mahdollisuus pohtia omia toiveitaan, kun siihen asti he ovat keskittyneet perheeseen ja työhön. He alkavat harrastaa sitä, mitä haluavat. He ovat myös sosiaalisia, aktiivisia yhteisöissään ja kulttuurin suurkuluttajia.”
Maritan mielestä kuusikymppisten ongelma on usein se, että he etsivät samaa kuin nuorena, vaikka elämänvaihe on eri.
”Entäpä, jos ajattelisi uusiksi ihmissuhteensa, elämäntapansa ja asumisensa, kun siihen kerran on mahdollisuus? Miksei mies voi olla naista nuorempi tai miksei voisi muuttaa yhteen toisen naisen kanssa? Tai perustaa yhteisön? Ainakin voi kokeilla.”
Omista ihmissuhteistaan Marita vaikenee. Hän haluaa säilyttää salaperäisyytensä. Ja vaikka hän tänään kertoisi jotain, voi kuvio olla huomenna aivan toinen.
”Olen avoin sille, mitä elämässä tapahtuu. Jos hitsaan itseni kiinni johonkin, toimin väärin itseäni kohtaan.”
Ihmisen kannattaa uudistua
Marita Liulia elää nyt kolmatta elämäänsä, mutta hänen mielestään jokaisen kannattaa uudistaa itseään tiheämmin kuin kahdenkymmenen vuoden välein. Hän kutsuu sitä kalibroinniksi.
”Ihminen muuttuu niin paljon, että joka kymmenes vuosi tulee käydä läpi koko oma systeemi, ajattelu ja keho, ja löytää itsensä uudelleen.”
Maritan tekniikka on yksinkertainen: kynä ja paperi. Hän piirtää elämäntilanteestaan kuvan ja kirjoittaa, mitä eniten pelkää ja mitä haluaa. Sen jälkeen hän miettii, kuinka voisi saavuttaa haluamansa. Mikä häntä estää ja mitä työkaluja tai taitoja hän tarvitsee.
”Elämäni kartan piirtämisen jälkeen keskustelen itseäni viisaampien kanssa. Pohjatyö pitää kuitenkin tehdä itse. En voi mennä kysymään muilta, kuka minä olen.”
Kun Marita kuusikymppisenä etsi uutta työkalua ajattelulleen, hän löysi meditaation. Hänen mielestään elämää rajoittavat eniten omat pelot ja ennakkoluulot.
”Herään aika ajoin kylmä hiki otsallani sudenhetkenä eli neljän viiden aikaan aamuyöllä, ja mietin jotain aivan typerää ongelmaa, joka ei oikeastaan edes ole ongelma.”
Mielessä alkavat jyllätä kauhukuvat: Miten selvitä käsillä olevasta tilanteesta? Kuinka ratkaista ongelma toisen ihmisen kanssa?
Maritalla pelkojen voittamiseen auttavat meditaatio ja siihen kuuluvat hengitysharjoitukset. Hän myös säilyttää piikkimattoa sänkynsä vieressä.
”Kun asetun piikkimatolle, ajattelen maisemia, joita rakastan: vettä, tähtitaivasta, metsää ja sateenkaarta, tuulta ja tuoksuja. Luonto on minulle tärkeä, ja meditaatio auttaa minua löytämään luonnon itsestäni. Mieli on taas tyyni, ja nukahdan.”
Kuusikymppisenä Marita on uudistanut ruokavaliotaan, lisännyt liikuntaa ja kehonhuoltoa. Myös pukeutumista hän on alkanut ajatella uudella tavalla.
”Vanhempana naisen pitää kiinnittää huomiota pukeutumiseensa eri tavalla kuin nuorena. Täytyy löytää arvokkuutensa ja myös seksikkyytensä uudelleen.”
Ihminen voi olla viehättävä koko elämänsä ajan. Marita painottaa läsnäolon tärkeyttä. Sillä on suuri merkitys, kuinka ihminen kantaa omaa erityislaatuisuuttaan.
”Jokainen ihminen on kaunis. Jokainen, joka on nahoissaan ja sinut itsensä kanssa, on upea.”
