Tacoja, margaritoja, tatuointipiste halukkaille!

Kun toimittaja ja mediapersoona Maria Veitola täytti keväällä 50 vuotta, hän tiesi tarkalleen, millaiset juhlat tahtoi: unelmien pyjamabileet, joissa tanssittaisiin aamuun asti. Vieraiden puhelimet pysyisivät taskuissa. Keskityttäisiin olennaiseen.

Haave toteutui. Maria viihtyi tuntikaupalla tanssilattialla – ja otti tietenkin tatuoinnin. Juhlista jäi hauikseen lempiruuan ikuinen kuva, ihanasti valuva pizzasiivu.

Maria Veitolalle viisikymppisyys näyttää juuri tältä: ilolta, vapaudelta ja kiitollisuudelta. Ihan vain elämältä.

”Ikä ei tässä ajassa onneksi ole enää määrittävä tekijä. Ei ole enää vain yhtä sopivaa mallia olla tietyn ikäinen. Siksi en oikeastaan ymmärrä, miksi ikä pitää erityisesti naisten kohdalla silti joka kerta mainita ja alleviivata erikseen.”

Maria ei silti väitä, että iällä ei olisi mitään väliä.

”Minulla oli pitkään nuoren tekijän identiteetti, ja minut roolitettiin myös ulkopuolelta sellaiseksi”, hän sanoo.

”Minut nähtiin tyyppinä, joka tuntee trendit, ilmiöt ja yöelämän. Jouduin pinnistelemään ja todistelemaan uskottavuuttani vuosikausia. Ja sitten humps! Yhtäkkiä olenkin viisikymmentä. Mitä ihmettä? Missä välissä tämä tapahtui?”

Niin, miten ja milloin? Ja miltä tämä hetki tuntuu?

Juuri nyt on otollinen hetki pohdiskelulle. Hektisen työrupeaman jälkeen Maria on vihdoin lomalla. Hän on vuokrannut Keski-Suomesta tutun kesämökin, jossa viettää viikkoa poikansa Taiston ja tämän kaverin kanssa.

Mökki on askeettinen ja vailla turhia mukavuuksia. Uimapuvut kuivuvat terassin naulakossa.

”Luulen, että kollektiivista ajatteluamme ohjaa yhä käsitys siitä, että naisen upein ikä on hänen hedelmällinen kautensa”, Maria miettii nostalginen Tyttökullat-sarjan t-paita päällä.

”Muistan vieläkin, miten aikuiset hokivat minulle 16-vuotiaana, että nauti nyt, tämä on elämän parasta aikaa! Voin pahoin kuten moni muukin siinä iässä. Kenelle teinivuodet oikeasti ovat elämän parasta aikaa?”

Yhtä paljon Mariaa riepoo se, että elämän olisi pakko olla parhaimmillaan kypsällä iällä. Ei se aina ole: voi olla fyysisiä sairauksia, mielenterveysongelmia, kuolemaa ja surua lähipiirissä.

Mutta juuri nyt Marian elämässä kaikki on kunnossa.

”Kun minulta kysytään, mitä kuuluu, vastaan yksinkertaisesti, että tosi hyvää. Olen terve ja elossa. Se ei ole enää itsestäänselvyys. Yksinkertaista, mutta totta.”

Viisikymppisyys tuntuu erityisen hyvältä myös työelämässä. Enää ei tarvitse kuunnella sössötystä siitä, että pitäisi muuttua, olla joku muu. Sitä Maria Veitola on kuullut niin kauan kuin muistaa.

Iän myötä jankuttajien määrä on laskenut.

”Harva jaksaa enää puuttua pukeutumiseeni tai habitukseeni. Olen pystynyt osoittamaan, että olen hyvä tällaisena ja onnistunut hommissani”, hän sanoo.

”Luotan ammattitaitooni, mutta nyt siihen luottavat muutkin. En enää hikoile, katsooko ohjelmiani kukaan.”

Muiden näkemyksistä stressaaminen vie voimia. Nyt niitä on vapautunut tekemiselle ja uusille unelmille.

Maria tahtoo yökyläillä tunnettujen suomalaisten luona hautaan saakka, mutta tehdä hittisarjan rinnalla vaikka mitä. Yksi toteutunut unelma ovat dokumentit. Niiden tekemistä hän pääsi taannoin kokeilemaan Veitola.doc-sarjassa ohjaaja Sami Kieksin kanssa.

”Miten mahtavaa, että viisikymppisenäkin voi hypätä ihan uuteen ja olla ammatillisesti tohkeissaan”, hän sanoo.

”Olen haaveillut dokumenttien tekemisestä varmaan parikymmentä vuotta, ja nyt se tapahtuu. Se saa sydämen tykyttämään innosta.”

Uuden, tulevan dokumenttikautensa Maria ohjaa itse. Sekin on uusi aluevaltaus.

”Ajatus ohjaajuudesta tuntui aluksi hurjalta. Pelkän ammattinimikkeen haltuunotto tuntui vaikealta”, hän sanoo.

”Onneksi muut näkivät potentiaalini hommaan ennen itseäni ja kannustivat minua. Opin tekemällä, eikä minulla ole akateemista loppututkintoa. Hetkittäin se saa minut epäilemään itseäni, mutta yleensä turhaan.”

Jännityksestä huolimatta Maria uskaltaa ja tekee. Hänen uransa toimittajana alkoi 1990-luvun puolivälissä Radio Citystä ja jatkui muodikkaaseen Radio Helsinkiin, jonka päätoimittajaksi hänet vuosia myöhemmin pestattiin.

Marian ansioluettelo on runsas ja vaikuttava. Hän on vetänyt nimeään kantavaa talk show’ta, kirjoittanut kolumneja, käsikirjoittanut hittitositelevisiota ja julkaissut kaksi omaelämäkerrallista kirjaa. Monelle Maria on tutuin MTV3:n huippusuositusta Yökylässä Maria Veitola -ohjelmasta, jonka kahdeksan kauden aikana hän on vieraillut ainakin sadan tunnetun suomalaisen luona. Marian inhimillinen, heittäytyvä tyyli puree: valtaosa jaksojen isännistä ja emännistä on paljastanut ohjelmassa aivan uusia puolia itsestään.

Kattava työkokemus on syntynyt samalla tavalla kuin lasikatot ovat rikkoutuneet: Marialla on ollut kanttia. Hän on päätynytradiostudioon ja päätoimittajaksi olemalla sitkeä ja viljelemällä rohkeasti kyllä-sanaa. Kun joku on ehdottanut, Maria on uskaltanut kokeilla, ilman kokemustakin. Kutkuttava, utelias tunne on riittänyt.

Juuri nyt Mariaa kutkuttavat dokumentit.

”Rakastan julkkishaastatteluja, mutta maailmassa on niin paljon muitakin ihmisiä ja teemoja”, hän sanoo.

”On huippukiinnostavaa ja tärkeääkin päästä kääntämään katseensa niihin, jotka harvemmin saavat mediassa äänen. Kaikkien polku ei ole se totuttu menestystarina. Haluan myös tutkia laajemmin, mitä ajassamme tapahtuu ja miksi toimimme kuten toimimme.”

Eivät Marian ammatilliset unelmat pääty silti dokumentteihin pääty.

”Visioin vaikka mitä. Olisi kiva tehdä isoa talk show’ta tai Suomen suurinta podcastia. Kaikelle on toivottavasti vielä aikaa.”'

Kutkuttavan työn lisäksi aikaa on oltava myös itselle ja perheelle. Maria on seurustellut avopuolisonsa Jottin kanssa 12 vuotta. Se on hänen elämänsä heittämällä pisin parisuhde.

”Ennen ratkaisin parisuhteessa hiipineen pahan olon eroamalla. Nyt olen ensimmäistä kertaa kumppanin kanssa, joka suhtautui esimerkiksi pariterapiaan menemiseen myönteisesti”, Maria sanoo.

”Olen aina haaveillut kumppanista, jonka kanssa saisin kasvaa suhteessa. Nyt minulla näyttää olevan sellainen. Vaikka parisuhteessa oleminen on ajoittain todella haastavaa, yhteinen halu tutkia ja kehittää sitä on ihana asia.”

Maria muistuttaa, että kysymyksiä riittää aina.

”Tututkin ihmiset muuttuvat koko ajan. Mitä, jos toinen tahtoo olla kotona, toinen matkustaa? Jos toinen tahtoo turvaa, toinen seikkailua?”

Marialle sitoutuminen merkitsee sitä, että näitä kysymyksiä tutkitaan yhdessä ja erikseen. Pysyvästi.

Äitiys on helpompaa kuin parisuhde. Tai oikeastaan Maria sanoo näin:

”Ihanaa, siis tosi, tosi ihanaa. Olen onnellinen, että olen saanut kokea vanhemmuuden.”

Taisto on viidesluokkalainen, eikä vanhemmuus ole enää kuristavan symbioottista. Lapsella on omat kaverit ja omat jutut. Hän huitelee ulkona ja kylässä omia aikojaan.

”Olen kivampi tyyppi, kun lapsi ei ole koko ajan iholla. Vauva-aikaa ei todellakaan ole ikävä”, Maria asnoo.

”Nykyään saamme molemmat happea. Vapaus tuntuu hyvältä intensiivisten pikkulapsivuosien jälkeen, mutta niin tuntuu yhteinen aikakin.”

Näistä jutuista sekä Taisto että Maria tykkäävät: jutteleminen, pestopasta, vihreä, vaaleanpunainen, geokätköily, kissat. Brittikissat Cisse ja Candy ovat tuoneet perheeseen yllättävää lämpöä.

”Koronavuosina kodin seinät tuntuivat välillä kaatuvan päälle. Tunnelma oli ahdistava. Kissanpennut toivat pörröisinä palleroina kotiin sellaista söpöä lässytystä ja lämpöä. Se oli tosi hyvä juttu. Taiston tärkeät pehmolelutkin jäivät kakkoseksi niiden tulon myötä”, Maria sanoo.

”Haluaisimme Taiston kanssa lisää ja lisää kissoja, mutta Jotti ei ole ideasta ihan niin innoissaan.”

Marian katse pysähtyy yhtäkkiä mökkipihan nurmikkoon.

”Hetkinen, taisin löytää neliapilan.”

Hän kumartuu lähemmäksi.

”Ei, ei sentään.”

Marian arjen neliapila on oma äiti. Tässä kohdin ikä uiskentelee taas keskusteluun: moni viisikymppinen voi jakaa Marian hämmennyksen siitä, miten itse voi olla viisikymppinen, vaikka yhä hahmottaa oman äitinsä sen ikäisenä.

”Oikeasti äiti täyttää ensi vuonna jo kahdeksankymmentä. Hän on ikäisekseen superhyvässä kunnossa, ja meillä on hyvin läheiset välit. Jos ajattelen, että äiti kuolee ja joudun luopumaan hänestä, tekee mieli romahtaa tähän mökin rappusille itkemään.”

Ajatus on vielä etäinen. Viime vuodet Maria ja äiti ovat matkustaneet yhdessä ja äiti on Marian isän omaishoitajavuosien jälkeen voinut panostaa arkeensa. Hän on myös auttanut ”ihan älyttömästi” Taiston hoidossa.

Maria ihailee äitinsä elämäntyyliä. Tämä työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään hammaslääkärinä ja harrasti maalaamista.

”Äidillä on täydempi kalenteri kuin minulla. Hänellä on valtava ystäväverkosto, jonka näkemisen suhteen hän on aktiivinen. Hän pitää huolta muista ja harrastaa. Äiti maalaa ja on puhjennut kuvataiteensa kanssa suoranaiseen kukkaan. Miten siistiä on nähdä, että kahdeksankymppisenä voi luoda elämänsä upeinta taidetta!”

Marian mukaan äiti ei ole pysähtynyt koskaan. Se tuntuu myös tyttärestä oikealta valinnalta.

”Uskon, että se, että sykkii menemään, on olennaista toimintakyvylle”, hän sanoo.

”Sain kunnian tutustua Jörn Donneriin tämän viimeisinä elinvuosina. Työhuoneellaan Donner kertoi tiukoista päivärutiineistaan ja sanoi, että jos hän lopettaa työn tekemisen, hän kuolee. Ymmärsin häntä täysin.”

Aikooko Maria siis koskaan jäädä eläkkeelle?

”En ikinä. Parempi jatkaa loppuun saakka, pysyä liikkeessä ja sekoilla menemään, jos terveys sen sallii. Miksi luopuisin ikinä asioista, joita rakastan?”

Jutun kirjoittaja on toiminut Yökylässä Maria Veitola -sarjan käsikirjoittajana.

Juttu on julkaistu Eevassa 9/2023.