Nämä asiat siskossani ovat ärsyttäneet minua – kun hän muutti 1800 kilometrin päähän, tajusin suhteestamme jotain tärkeää
Jokainen kohtaaminen rakkaan ihmisen kanssa on lahja, tietää Mari Paalosalo-Jussinmäki. Miksi se on niin vaikea muistaa?
Kun olin kymmenen, pikkusisko matkusti Rovaniemelle uimaan ikäluokkansa SM-kisoissa. Siskon mitalin värin olen jo unohtanut, mutta sen muistan, että hän löysi junasta sadan markan setelin.
Mitä seitsemänvuotias tekee syliin pudonneella jättiomaisuudella? Ostaa isosiskolleen tuliaisiksi ison pehmopandan.
Sisko on yhä antelias. Pandan jälkeen olen saanut siskoltani muun muassa leivänpaahtimen, hyviä neuvoja ja rutkasti suhteellisuudentajua. Sisko on rohkaissut minua vaihtamaan työpaikkaa, huolehtimaan itsestäni ja ostamaan siniset paljettihousut. Hän on kannustanut, lohduttanut ja potkinut pepulle.
Kun tietää, ettei näe toista kuukausiin, ei viitsi ärsyyntyä edes siitä, että joutuu palelemaan jalkapallokentän laidalla auringonnousun aikaan.
Tietysti sisko on myös ärsyttävä. Hän haluaa olla puoli tuntia etuajassa kaikkialla, myös lapsensa aamukahdeksalta alkavissa jalkapalloharjoituksissa. Hän tietää kaiken paremmin kuin minä ja ohjelmoi vapaapäivänsä täyteen menoja.
Koska minä myöhästyn melkein kaikkialta, rakastan laiskottelua ja tiedän kaiken paremmin kuin sisko, mikä tahansa näistä ominaisuuksista johtaisi riitoihin, ellemme eläisi 1 800 kilometrin päässä toisistamme.
Kun tietää, ettei näe toista kuukausiin, ei viitsi ärsyyntyä edes siitä, että joutuu palelemaan jalkapallokentän laidalla auringonnousun aikaan. Sitä vain hörppii kaakaota ja ajattelee, että saan palella tässä sen ihmisen kanssa, joka on tuntenut minut aina.
Elämässä voi keskittyä valoon, vaikka näkisi myös pimeyden.
Kun jokainen yhteinen hetki on juhla ja jokainen tapaaminen lahja, pikkuasiat pysyvät pieninä. Saman asenteen tuominen arkeen on taito, jota vasta opettelen.
Tänä kesänä löysin onneksi hyvän oppikirjan. Anna-Riikka Carlsonin Eeva Kilpi - nämä juhlat jatkuvat vielä on täynnä ystävyyttä, toivoa ja rakkautta. Kirja muistuttaa, että elämässä voi keskittyä valoon, vaikka näkisi myös pimeyden.
Ajattelin aloittaa muistamalla, että myös yhteiset hetket puolison kanssa ovat lahja. Ehkä sitten lakkaan kiukustumasta siitä, miten hän kasaa kirjakaapin päälle kaiken avaimista lippalakkiin ja haluaa katsoa joka ikisen uutislähetyksen.
Teksti on julkaistu Eevan numerossa 9/2024.
