Puhelin soi keskellä yötä. Hiiri, sisko huusi. Sängyn alla! Lähden huomenna kotiin!

Sisko oli 25-vuotias ja juuri muuttanut Lontooseen töihin. Suomesta ei löytynyt vastavalmistuneelle leikkaussalihoitajalle kuin lyhyitä pätkätöitä, ja Britannia rekrytoi hoitajia Suomesta. Vakituisen työpaikan lisäksi tulijalle hankittiin asunto. Kaupan päälle sai siskon juuri tekemän havainnon mukaan myös kotieläimen.

Rauhoittelin siskoa ja sanoin, että yrittäisi kestää edes puoli vuotta. Jos hän palaisi heti kotiin, myöhemmin kaduttaisi.

Sisko jäi, ja minä olen katunut sitä keskustelua jo 27 vuotta.

Kun rakas ihminen muuttaa toiseen maahan, ei voi kuin toivoa: Että ihmiset siellä jossain oivaltavat, miten arvokas hän on. Että joku pitää hänen puoliaan. Että hän löytää paikan ja tarkoituksen ja uudet ihmiset.

Sisko löysi. Hän tutustutti työkaverit salmiakkiin, perusti perheen ja ryhtyi järjestöaktiiviksi.

Joka kesä sisko lentää Suomeen ja viipyy melkein kuukauden. Tänä vuonna hän seurasi suomalaista rasismikeskustelua ja oli järkyttynyt.

Sisko pääsi Lontoosssa helpolla. Hän oli monella tavalla etuoikeutettu: koulutettu, kielitaitoinen ja valkoihoinen maahanmuuttaja, jolla oli työpaikka jo tullessaan.

Vihapuheelta hän ei silti kokonaan välttynyt.

Kun sisko oli paiskinut töitä Lontoossa vuoden verran, kansanedustaja kirjoitti vihaisen kolumnin. Hän ihmetteli, miksi sairaalat eivät palkkaa brittejä vaan haalivat ulkomailta ”sinisilmäisiä vaaleita suomalaistyttöjä, jotka eivät osaa hoitaa mustia ihmisiä eivätkä ymmärrä sen paremmin englantia kuin brittiläistä kulttuuriakaan”.

Sisko muistaa vieläkin, miten vihaiseksi hän ja muut suomalaishoitajat tekstistä tulivat.

Onneksi britit toimivat ripeästi. Sekä ammattiliitto että työnantaja ilmoittivat heti, etteivät kansanedustajan väitteet olleet totta eivätkä hyväksyttäviä. Työkaverit sanoivat ääneen, miten törkeinä he puheita pitivät. Kohu laantui.

”En uskalla ajatella, miltä tuntuisi, jos kuulisi sellaista puhetta jatkuvasti”, sisko sanoi nyt.

En minäkään.

Pääkirjoitus on julkaistu Eevan numerossa 9/2023.