Eevan ensimmäinen päätoimittaja Lempi Torppa tiesi, mikä elämässä on tärkeää
90 vuoden aikana Eeva on muuttunut lehdestä monikanavaiseksi mediaksi, mutta sen ydin on pysynyt samana. Ensimmäisen päätoimittajan Lempi Torpan viisaus toimii yhä, kirjoittaa nykyinen päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki.
Vuonna 1934 Suomi asui maalla. Talous vajosi lamaan, poliittiset ääri-ilmiöt voimistuivat, tulevaisuus näytti synkältä. Siihen maailmaan syntyi Eeva, Suomen ensimmäinen moderni naistenlehti. Se on pieni ihme.
Eeva oli radikaali. Eeva oli kaupunkilaisten lehti, kulttuurista ja kauneudenhoidosta kiinnostuneiden virkanaisten lehti, nykyaikaisten naisten lehti. 1930-luvulla muut naistenlehdet keskittyivät palvelemaan maaseudun asukkaita.
Uuden lehden päätoimittaja ja toimituksen ainoa työntekijä oli Lempi Torppa, käsityöopettajan koulutuksen saanut perheenäiti ja kolumnisti.
Hyvässä seurassa Lempi istui pitkän illan, mutta jos tilaisuus oli ikävä, hän lähti aikaisin kotiin.
Ajattelen Lempiä silloin tällöin matkalla töistä kotiin. Päätoimittajan työ voi olla yksinäistä, mutta minulla on sentään työkavereita. Lempi teki Eevaa pitkään yksin. Hän kirjoitti pääkirjoituksensa Rouva Suorasuu -nimimerkillä ja otti reippaasti kantaa ajan ilmiöihin. Olikohan se Lempistä raskasta?
Suomen kansallisbiografiaan Lempistä kirjoittanut historiantutkija Maritta Pohls piirtää Lempistä sympaattisen kuvan:
Lempi ei piitannut muiden puheista. Hän viihtyi kahviloissa ja ravintoloissa, pukeutui näyttävästi ja liikkui yksin, vaikka sitä pidettiin sopimattomana. Hyvässä seurassa Lempi istui pitkän illan, mutta jos tilaisuus oli ikävä, hän lähti aikaisin kotiin. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi turhuuksiin, Lempi sanoi.
Minun on vaikea keksiä parempaa mottoa.
Me Lempin jälkeen tulleet olemme hioneet, emme hävittäneet.
Lempi halusi Eevan avulla ohjata naisia ”eurooppalaiseen, omasta persoonasta ja sitä ympäröivästä yksityisestä alueesta kiinnostuneeseen naiseuteen”, kirjoittaa Pohls.
Niinpä jo ensimmäisessä Eevassa esiteltiin Suomen Tukholman-suurlähetystön naisvirkailijat, pohdittiin naisten ja miesten eroja romantiikassa, kerrottiin kihlajaisuutisia, annettiin ihonhoitovinkkejä ja arvioitiin kirjoja ja elokuvia. Olavi Paavolainen kirjoitti tuoksujen voimasta, ja novelliksi Lempi oli valinnut eteläafrikkalaisen Pauline Smithin Syntisen.
Nyt, 90 vuotta myöhemmin, suurin osa suomalaisista asuu kaupungeissa ja Eeva on lehden lisäksi verkkosivusto, klubeja ja podcasteja. Eevan ydin on silti sama kuin Lempin aikana: kulttuuri, muoti, kauneus ja ihmissuhteet. Me Lempin jälkeen tulleet olemme hioneet, emme hävittäneet.
Erityisesti kaupunkilaisten media Eeva ei enää ole. Asuinpaikka ei enää määritä ihmisen kiinnostuksen kohteita ja mahdollisuuksia samalla tavalla kuin ennen. Eevan kirjaklubi on hyvä esimerkki siitä, miten kulttuuria voi kuluttaa asuinpaikasta riippumatta.
Lempin motto toimii silti. Juhlavuoden kunniaksi aion valintatilanteissa kysyä itseltäni, mitä Lempi tekisi. Hyvä siitä sitten tulee.
Pääkirjoitus on julkaistu Eevassa 1/2024.
