Askeleet ovat pehmeät ja äänettömät, kun nousemme paksun maton peittämää portaikkoa kohti toista kerrosta ja Mari Kiviniemen työhuonetta. Linnaksi taloa kutsutaan, ja linnalta se korkeine aulahalleineen näyttääkin. Ilmassa tuoksuvat suuret valkoiset liljat.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD pitää päämajaansa keskellä Pariisia kivenheiton päässä Riemukaaresta. Vanha rakennus, Rothschildien suvulle kuulunut Château de la Muette, on saanut jo uuden lisäsiiven, mutta paikassa on vahvaa historian havinaa. Vuosisatojen kuluessa hallitsijat ovat pitäneet sitä metsästysmajanaan ja majoittaneet linnassa rakastajattariaan.

Nyt siellä työskentelee 2 500 eri maista kotoisin olevaa ihmistä pohtimassa, kuinka vauraiden teollisuusmaiden taloutta, työllisyyttä ja hyvinvointia saataisiin edistettyä. Apulaispääsihteereitä on neljä, ja Mari Kiviniemi on siinä tehtävässä ensimmäinen suomalainen.

”Täällä puhutaan englantia hyvin monella eri aksentilla”, Mari Kiviniemi sanoo.

Apulaispääsihteerin työhuoneesta avautuvat näkymät suurelle, viimeisen päälle tarkasti hoidetulle pihalle ja nurmikentälle. Jos olisi lounasaika, penkeillä voisi nähdä järjestön väkeä nauttimassa pientä purtavaa auringonpaisteessa.

”En koskaan ajatellutkaan, että olisin koko ikäni mukana politiikassa”, entinen kansanedustaja ja ministeri sanoo. Lähes kaksikymmentä vuotta eduskunnassa kuitenkin vierähti, ja siitä ajasta Mari Kiviniemi oli neljä vuotta ministerinä ja vuoden pääministerinä.

Ministerin työhön hän nykyistäkin kansainvälistä tehtäväänsä vertaisi. Samoja elementtejä on paljon. Puheita ja esiintymisiä, paneelikeskusteluja ja virkamiesten tapaamisia.

”Tehtäväni on auttaa jäsenmaiden hallituksia tekemään parempaa politiikkaa”, Mari Kiviniemi tiivistää työnsä.

Uuden oppimista on ollut paljon.

”Työssä on sopivasti haastetta, kun mietin vaikkapa sitä, mitä toimia suosittelisimme Japanin tai Indonesian hallituksille, jotta maat kehittyisivät.”

Haastattelupäivänä Mari Kiviniemi on palannut Pariisiin Tanskasta, edellisessä viikonvaihteessa järjestettyihin poikansa rippijuhliin hän lensi lähes suoraan Yhdysvalloista Memphisistä. Sitä edelsivät käynnit New Yorkissa ja Jakartassa.

”Matkustaminen ei minua rasita”, hän sanoo, vaikka mantereiden välisiä lentoja on paljon, koska jäsenmaita on ympäri maailmaa.

Kun Mari Kiviniemi luopui kolme vuotta sitten keskustan puheenjohtajuudesta, hän tiesi luopuvansa ennen pitkää myös politiikasta.

”Tuli myös väsyminen. Ajattelin, että nyt jotain muuta”, hän sanoo.

Pudotus pääministeristä ja puoluejohtajasta rivikansanedustajaksi oli iso. Julkisuuteen annetut viestit olivat selkeitä. ”Lähtisi tästä koneesta enemmänkin kierroksia”, hän vihjaili parissakin haastattelussa.

Mutta mitkä työt sopisivat kansantaloustiedettä opiskelleelle nelikymppiselle, jolla oli monen vuoden ministerikokemus ja paloa kansainvälisiin tehtäviin? Ulkomailla hän oli asunut pariin otteeseen jo nuorena. Ensin lukioaikaan vaihto-oppilaana Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa ja sen jälkeen vielä yliopistovuosina Saarbrückenissä.

”Minulla ei ollut kiire löytää mitään uutta. Olin kansanedustajana melkein kauden loppuun, mutta tiesin, että pystyisin saamaan itsestäni enemmänkin irti. Koin myös, että tarvitsen jotain muuta. Jotain, jossa voisin paneutua asioihin pitkäjänteisesti. Halusin pois päivänpolitiikan härdellistä.”

Hän sanoo nauttivansa nyt paremman maailman rakentamisesta, joka perustuu tutkimukseen ja tietoon.

Kotimaan politiikkaa Mari Kiviniemi seuraa Ranskasta tarkasti, vaikka vähän toisin silmin kuin ennen.

”Kun katselin kevään vaalikeskusteluja ja vaaleja edeltävää aikaa, ei tullut sellaista oloa, että haluaisinpa olla tuolla mukana. Välillä seurasin kauhulla epäolennaisuuksiin takertuvan julkisuuden kovuutta. En kaipaa kotimaan politiikkaan.”

Ei hän toisaalta ole hylkimisreaktioitakaan tuntenut. Vaalitulos kuitenkin osoitti, että kolme vuotta sitten tehty ratkaisu oli oikea.

”Tein oikean päätöksen luopuessani silloin puolueen puheenjohtajuudesta. Vaaleissa nyt menestyneet puolueet ja puoluejohtajat täyttivät kansalaisten odotukset.”

Seinäjoella syntynyt Mari Kiviniemi valittiin kolmesti eduskuntaan Pohjanmaalta, kahdesti Helsingistä. Lähes kahteenkymmeneen politiikan vuoteen mahtuu niin voittoja kuin tappioita.

”Häviöt ovat tuntuneet kovilta, mutta vastoinkäymisten yli on auttanut se, että on alitajuisesti tiennyt edessä olevan vielä varmasti jotain mukavaakin.”

Poliitikon pitäisi olla hänen mielestään riittävän vahva pystyäkseen nollaamaan ikävät kokemukset mahdollisimman nopeasti.

”Vaikka itkuja on itketty ja on harmittanut pitkään, niin tappioihin ei saisi jäädä kiinni. Olen itsekin joskus mähkinyt ihan liian pitkään epäonnistumisiani.”

”Monet sanovat, etteivät vaihtaisi elämästään päivääkään pois. Minä vaihtaisin, ja monta päivää. Suurimmasta osasta epäonnistumisia oppii jotain, muttei kaikista. Siksi en ole jäänyt kaikkia kokemuksia kaipaamaan.”

Pahimman kolauksen Mari Kiviniemi tuntee saaneensa poliittisella urallaan vuonna 2003. Silloin kokemusta saaneelle ja osaavalle kansanedustajalle oli luvattu ministerinsalkku, mutta pääministeri Anneli Jäätteenmäki poimi hallitukseensa Uudeltamaalta valitun Tanja Karpelan.

”Se tuntui syvältä pudotukselta ja kaikkein kovimmalta takaiskulta.”

Myöhemmin pääministeri Matti Vanhanen pyysi Mari Kiviniemen talouspoliittiseksi avustajakseen ja nimitti ministeriksi Paula Lehtomäen äitiysvapaan ajaksi.

”Pääsin myös pankkivaltuustoon. Ne olivat niin kiinnostavia tehtäviä, että jälkikäteen ajatellen minun kävi hyvin. Ehdottomasti.”

Paineet naispoliitikkoja kohtaan ovat kovempia kuin miehiä kohtaan. Sen Mari Kiviniemi huomasi omana pääministerikautenaankin. Joidenkin oli vaikea nähdä naista tehtävässä, joissa oli totuttu näkemään mies.

”Sen näki ja aisti. Tosin ehkä asennetta huomasi enemmän väistyvissä sukupolvissa, joissa ajatellaan miehen olevan jämäkkä, mutta samoilla ominaisuuksilla varustetun naisen kylmä ja kova.”

Naisten ulkonäköäkin ruoditaan enemmän kuin miesten.

”Vai onko Sauli Niinistön vaatetuksesta kirjoitettu jotain? Kun Alexander Stubb oli viime kesänä pukeutumisensa vuoksi syynissä, ajattelin huvittuneena, että vihdoinkin tasa-arvo alkaa toteutua. Miestenkin vaatteisiin kiinnitetään huomiota.”

Apulaispääsihteerinä Mari Kiviniemenvastuualueisiin ei varsinaisesti kuulu tasa-arvon edistäminen, mutta Pariisin päämajasta hänet lähetetään kernaasti viemään siihen kuuluvaa viestiä eri maihin.

”Maailmalla naispääministereitä on edelleen vähän, ja Suomi käy tasa-arvon mallimaasta. Tosin Suomellakin on siinä vielä petrattavaa. Ruotsin hallitus on julistautunut feministiseksi hallitukseksi, ja vanhempainvapaat jakautuvat siellä tasapuolisemmin kuin meillä.”

Kotimaassa puoluejohtajat ovat yhtä lukuun ottamatta miehiä, ja miehet nousivat viime kevään vaalien jälkeen valta-asemiin niin eduskuntaryhmissä kuin valiokuntien johdossakin.

”Olen hieman kummissani katsonut viime vuosien kehitystä. Tasa-arvon eteen pitää tehdä koko ajan ja joka päivä töitä myös Suomessa. Ryhtiliikettä tarvittaisiin.”

Nuorena Mari Kiviniemi ei koskaan kuvitellut sopivansa poliitikoksi. Hän oli mielestään eri maata, pikemminkin taustalla viihtyvä poliitikon avustaja tai asiantuntija.

Liian hillittynäkin hän itseään piti. Poliitikothan olivat olemukseltaan ihan toisentyyppisiä, ulospäin suuntautuneita.

Kun parikymppinen saikin vaaleissa kannatusta, olo oli hämmentynyt.

”Huomasin, että meitähän mahtuukin monenlaista samaan laivaan. Erityyppisille ihmisille oli tilausta.”

Hän oli kiinnostunut taloudesta, mutta laajasta kulmasta katsoen. Siksi hän päätyi opiskelemaan kansantaloustiedettä Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan eikä kaupalliselle alalle lukemaan liiketaloutta.

Mari Kiviniemen mukana Pariisiin muuttivat aviomies, mainosalalla työskentelevä Juha Louhivuori ja perheen 15-vuotias poika Antti. Helsingissä kaksikielisellä luokalla ollut Antti käy Pariisissa kansainvälistä koulua.

Perheen 17-vuotias tytär Hanna halusi jäädä Helsinkiin lukioon. Sen hän ilmoitti jo hyvissä ajoin, kun kotona vasta alustavasti keskusteltiin mahdollisesta muutosta ulkomaille.

Yksin tytär ei asu, vaan Marin opetusneuvoksena työskentelevä isosisko muutti miehineen Helsingin Töölöön Kiviniemen ja Louhivuoren asuntoon.

”Siskollani ja minulla on vain vuoden ja kolmen kuukauden ikäero, ja olemme olleet aina läheisiä”, Mari sanoo.

Omaa mainostoimistoa pyörittävänä yrittäjänä Juha Louhivuori pystyy tekemään töitä kotimaan suuntaan myös Pariisista. Keväällä hän oli paljon Suomessa, koska vastasi keskustan vaalikampanjan mainonnasta.

Silloin tarvittiin kotona apujoukkoja. Marin äiti asui kuukauden ajan tyttärenpoikansa seurana Pariisissa, kun vanhemmat olivat työtehtävissään.

”Onhan siitä ollut suurta etua, että puoliso on kiinnostunut samoista asioista. Välillä on helpottanut, kun on voinut vaikeissa tilanteissa keskustella Juhan kanssa. Aina en tosin jaksa kotona puhua politiikkaa. Sanonkin joskus Juhalle, että enkö saisi nyt olla politiikasta rauhassa.”

Mari Kiviniemi tunnustaa olleensa nuoresta lähtien suorittajatyyppiä.

”Olen aina halunnut tehdä asiat perusteellisesti. Työpäivät ovat pitkiä, mutta Juha on ottanut hienosti vastuuta kodista ja perhe-elämästä. Kun lapset ovat nyt isompia, pystyn keskittymään enemmän töihini. Omatunto ei ole pitkien työpäivien ja matkojen vuoksi enää niin huono kuin ennen.”

Iltapäivä on jo kääntymässä illaksi, ja on aika siirtyä katsomaan kuvaajan kanssa Mari Kiviniemen kotikortteleita. Sopiva koti on löytynyt Seinen oikealta rannalta, pienen matkan päästä Trocadéron aukiosta, jolta on suora näköyhteys Eiffel-tornille.

Hei kultsi, Mari sanoo miehelleen Juha Louhivuorelle, joka on tullut autollaan vaimoaan vastaan. Sitä ennen puoliso on ehtinyt viedä työmatkalta saapuneen rouvan takin pesulaan.

Aviomies antaa raportin kotimaan tuoreimmista uutisista. Siellä tapahtuu nyt paljon.

Kun viikonvaihteessa ei ole työkiireitä, suomalaisperhe tekee tutkimusretkiä Pariisin lähiympäristöön. Viimeksi katseltiin Loire-joen laaksoa ja sen varrella olevia linnoja.

”Viihdyn Pariisissa ja Helsingissäkin kerrostalossa, mutta silti tunnen kaipuuta luontoon. Välillä ahdistaa, etten pääse maalle järvenrannalle saunomaan”, Mari sanoo.

Suurkaupungin iltaruuhkassa auton ratissa oleva Juha Louhivuori vaihtaa Riemukaaren ympärillä sujuvasti kaistaa. Kun väkeä on paljon, ihmiset ovat oppineet joustamaan ja antamaan toisilleen tilaa.

Kotikortteleissa on rauhallisempaa, mutta lähikaduilta löytyvät kaikki palvelut, mitä arkeen tarvitsee. Pienet, viikonloppuisin avoinna olevat leipäkaupatkin, joista voi hakea aamiaispatongit.

Mari Kiviniemi on ollut Pariisissa vuoden, ja pestistä on vielä toinen vuosi jäljellä. Sen päättyessä hän voi hakea vielä kahden vuoden jatkoaikaa. Entä sen jälkeen?

”En suunnittele tulevia. Ehdin tehdä monenlaista. Katsotaan, mitä tulee vastaan. En ole ajatellut, että viettäisin koko loppuelämääni ulkomaillakaan.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 7/2015. Nettiversiota on muokattu.