Onko sinullakin läheltä piti -lista? Minä ajattelen sitä aina, kun edessä oleva auto alkaa heittelehtiä

Osaan jo odottaa kysymystä. Se esitetään joka kerta, kun tapaan kehonhuollon ammattilaisen. Siksi minulla on olemassa Läheltä piti -lista. Se kertoo kaikki ne tilanteet elämässäni, jolloin olisi voinut käydä huonosti, muttei käynyt.

Oli se pakettiauto, joka törmäsi minuun, kun ylitin tietä. Se yksi peräänajo, hurja hevonen ja holtiton lumilauta, luettelen taas hetkiä, jolloin kehoni sai osumia.

Lista aiheuttaa kahdenlaisia reaktioita. Ne, jotka ajattelevat traumojen jäävän kehon muistiin, rypistävät kulmiaan. Toiset kysyvät röntgenkuvista ja näyttävät vastausteni jälkeen helpottuneilta.

Läheltä piti -lista on yksi elämäni kiitollisuuslistoista. Siihen tiivistyy elämän hauraus: ihan tavallisena päivänä olisi voinut elämä, sellaisena kuin sen nyt tunnen, muuttua toisenlaiseksi. Silmänräpäyksessä. Se, että selvisin mustelmilla ja levolla, on suuren kiitollisuuden aihe.

Lista opettaa katsomaan omaan elämäänsä toisin: ei ole lainkaan itsestäänselvää, että saa joka aamu herätä, juoda kahvinsa ja lähteä töihin. Eikä ole uhkarohkeaa tai varomatonta nousta taas hevosen selkään tai istua auton rattiin. Se on elämänhalua, pelkojen ylittämistä.

Siksi ajattelen, ettei kiitollisuus ole pelkkää valoa, pienien hyvien asioiden huomaamista. Joskus se on sitäkin, että huomaa, miten pienestä kaikki on kiinni.

Lista nousee mieleeni, kun pimeällä tiellä edellä ajavan auto alkaa heittelehtiä ja kun näen hirvien juoksevan tien yli. Silloin mietin listani pituutta. Mahtuisiko sinne enää yhtään tapausta vai onko seuraava osuma elämää muuttava?

Siksi joka kerta, kun selviän säikähdyksellä, kiitän. Vielä tänään elämä sai jatkua ihan tavallisena – ja se on ihana asia.

Pääkirjoitus on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 11/25.