Jos puhumme ankkahuulista ja lähiöripsistä, emme ole hyväksyneet kauneusihanteiden moninaisuutta
Kolumni
Jos puhumme ankkahuulista ja lähiöripsistä, emme ole hyväksyneet kauneusihanteiden moninaisuutta
Karsea erotukka, ankkahuulet ja lähiöripset? On aika viimein ymmärtää, että jokainen päättää itse, mikä on kaunista – eikä siihen tarvita muiden kommentteja, kirjoittaa Mari Karsikas pääkirjoituksessaan.
Teksti

Kuvat

4.11.2022
 |
Trendi

Sinulla on liikkuva otsa, kosmetologi sanoo, kun tutkii kasvojani. Nauran niin, että otsani näyttää parhaat laineensa. Mutta en sano mitään, sillä keskustelun aloituksessa ei ole kyse ilmeikkyydestäni vaan erilaisista kauneus­ihanteista. Juuri tänään en jaksaisi kuulla, mitä otsani ja nuoruuden illuusion ylläpitäminen vaatii: vastaus on aina botox.

En toki ole järkyttynyt. Olin sitä silloin, kun minulle ehdotettiin samaa kymmenen vuotta aikaisemmin yllättäen hississä. Sillä lyhyellä hissi­matkalla ymmärsin, miltä tuntuu, kun itseä katsotaan ja kommentoidaan toisenlaisten kauneusihanteiden läpi. Hän, joka ihannoi nuoruutta, näki otsani pelastettavana kohtana. Minusta näytin vain itseltäni.

On kivuliasta muistella hetkiä, jolloin olen toiminut samoin. Pidin nimittäin kaverin uutta tukkaa karseana erotukkana. Olin varma, että nauramme tyylille myöhemmin, kun kertaamme molempien värikästä hiushistoriaa. No, tyylistä tuli pysyvä. Vaikka hiusmuutos oli minulle kauhistus, olisinpa hiljaisuuden sijaan sanonut: Miten onnelliselta näytät tukassasi!

Jokainen päättää itse sen, mikä on kaunista.

Koska siitähän tässä on kyse: jokainen päättää itse sen, mikä on kaunista. Eikä silloin kaivata eri tavalla ajattelevien kommentteja siitä, ovatko ripsenpidennykset tyylikkäät vai mauttomat lähiöripset. Tai huulet hyvällä maulla täytetyt vai sittenkin ankkahuulet.

Jos puhuisimme enemmän ääneen ihanteista, niiden moninaisuudesta ja siitä, miten ihanteet myös muuttuvat, olisiko silloin myös helpompi sanoa: tiedän, että otsani on tosi liikkuva ja se on nyt ihan ok – mutta palataanko asiaan, jos ja kun kauneusihanteeni taas muuttuvat?

Pääkirjoitus on julkaistu Trendissä 4/22.

Kommentoi +