
Kierrätysmekko. Kierrätetty asu. Uusiokäytetty asu. Näillä sanoilla nimitettiin tänä vuonna niitä Linnan juhlien asuja, joita käytettiin vähintään toista kertaa. Lisäksi väitettiin, että Linnan juhlien asuissa näkyi kierrätysteema.
Pysähdytäänpä nyt ihan hetkeksi miettimään asiaa. Onko siis joku oikeasti sitä mieltä, että asu, jota käytetään kaksi kertaa, on kierrätetty? Onko saman vaatteen pukeminen kaksi kertaa ylle jonkun mielestä kannanotto ja teemajulistus? Toivottavasti ei.
Se, että toista kertaa käytössä olevaa mekkoa pidetään kierrätettynä, on vahingollista, koska se antaa kuvan siitä, että juhla-asut olisivat kertakäyttöisiä. Ihan kuin niitä ei oikeastaan pitäisi käyttää kuin kerran. Ihan kuin olisi normaalia ostaa vaate vain yhtä käyttökertaa varten.
Muotia seuraavat tietävät vaateteollisuuden ongelmat ja sen, että vaatteiden käyttökerrat ovat vähentyneet. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan yhtä vaatetta käytetään keskimäärin 160 kertaa, vaikka vastuullisuuden näkökulmasta käyttömäärän pitäisi olla moninkertainen. Juhlavaatteiden kanssa ei tuollaisiin lukuihin pääse, mutta kahden, kolmen tai vaikka viiden juhlan juhlimisen samassa asussa ei pitäisi olla mahdotonta.
JA ENNEN kuin joku pahoittaa mielensä siitä, ettei juhliin saisi ostaa uutta asua, sanon: Saa tietysti. Linnan juhlat ovat tärkeä työnäyte monelle suomalaiselle suunnittelijalle, ja jokainen päättää asustaan itse.
Minulla on kuitenkin kaksi toivetta.
Yksi. Puhutaan oikeilla termeillä. Kierrätetty vaate on kiertänyt omistajalta toiselle. Jos uusi vaate on tehty kierrätetystä materiaalista, kuten muovipulloista tai vanhoista vaatteista, sitä voisi kutsua vaikka kierrätysmateriaaleista tehdyksi vaatteeksi.
Kaksi. Jos puhutaan Linnan juhlissa asusta, joka on yllä toista kertaa, mietitään, pitääkö sitä erikseen mainita. Ehkä pitää – ainakin niin kauan kuin uudelleen käytetty vaate juhlissa on ihmetyksen aihe. Mutta jos tuntuu vaikealta sanoa, että vaate on nähty ennenkin, keksitään sille parempi sana kun kierrätetty. Meillä on onneksi vuosi aikaa miettiä parempaa sanaa.
Mitä sinä ehdotat?