Marco Bjurström sai viime vuonna puhelinsoiton tuntemattomalta mieheltä – uusi velipuoli oli isällekin yllätys
Marco Bjurström oppi jo lapsena luottamaan siihen, että hän kelpaa. Hän sai kasvaa suvaitsevaisessa perheessä, ja kotoa perityt arvot ovat vain kirkastuneet kokemusten myötä.
Tanssinopettaja ja viestintäkouluttaja Marco Bjurström muistaa tarkasti hetken, jolloin maailma avautui hänelle. Hän oli kuusivuotias ja edessä oli kovakantinen Minä Aku Ankka -kirja. Kirjaa oli luettu hänelle ääneen, hän katseli kuvia ja tunnisti kirjaimia ja joitakin puhekuplia hän muisti ulkoa.
Sitten yhtäkkiä jotakin tapahtui.
”Katselin niitä puhekuplia ja tajusin, kuinka kirjaimet muodostuivat sanoiksi. Se oli ihmeellisen taianomainen ja riemukas hetki – huomasin, että osaan lukea.”
Lukemisesta tulikin sen jälkeen Marcon ykkösharrastus.
”En ollut kirjastolapsi, mutta vanhem- mat ja isovanhemmat ostivat meille lehtiä sekä kirjoja. Löysin aarteita myös heidän kirjahyllyistään. Suosikkejani olivat Fauna-eläinlehdet ja Suuri Eläintieto- kirja.”
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen Marco luki jo noin kymmenvuotiaana.
”Olin vaikuttunut tarinasta ja tarkasti rakennetusta menneisyyden maailmasta.”
Mullistavin tarinakokemus tapahtui 12-vuotiaana. Esinäytös oli kesällä Pellingin saaristossa, jossa Marco huomasi isänsä lukevan paksua englanninkielistä kirjaa. Teokseen kuului karttaliite, jota isä aina välillä tutki.
Ensin Marco kiinnostui kartasta, ja jouluna hän sai isältä kyseisen kirjan suomenkielisenä painoksena.
”J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta oli minulle kuin Raamattu. Luin koko kolmiosaisen tarinan joululoman aikana, ja se mylläsi maailmani perusteellisen hyvällä tavalla. Mikä mielikuvittelun voima!”
”Oli henkeäsalpaavaa, että joku oli pystynyt luomaan oman kielen ja näin hienon kokonaisen, aukottoman maailman. Tiesin, että se oli satu, mutta yhtä aikaa se olisi voinut olla totta. Se oli vielä mahtavampi kuin Sinuhe.”
Olen aina fanittanut sinua, mistä saan lukea haastattelun?
Istumme kahvilassa Helsingin Punavuoressa ja lähipöydän asiakas kiinnittää huomiota tuttuun kookkaaseen hahmoon. Marco ei kiusaannu vaan vastaa ihailijalleen ystävällisesti, ja jatkamme juttua tärkeistä arvoista.
Marcon elämänfilosofian linja on ollut selkeä jatkumo lapsuudesta tähän päivään – optimistiseksi realistiksi kasvetaan juuri näin.
”Arvoni ovat pysyneet samoina jo lähes viisikymmentä vuotta. Itsetuntoni on aina ollut hyvä, enkä ole koskaan tuntenut, että en kelpaisi omana itsenäni.”
”Jo alle kouluikäisenä sain tehdä myös omia valintoja, vaikka vanhemmat toki pitivät minusta ja pikkuveljestäni hyvää huolta. Koti oli suvaitsevainen ja meillä luettiin sekä keskusteltiin paljon.”
”En syytä äitiäni mistään, vaan yhä useammin mietin hänen hyviä puoliaan.”
Lapsuudenkoti oli sivistynyt ja värikäs, niin ruuan, ihmisten kuin kielienkin suhteen. Perheellä oli sukulaisia eri puolilla maailmaa ja vanhemmat puhuivat saksaa, englantia ja ranskaa ystäviensä kanssa.
”Äitini sisko asui hetken Brasiliassa, isän isosisko Afrikassa ja minulla oli tummaihoisia serkkuja. Kaikki oli mahdollista eikä mitään kummasteltu.”
Tarja-äiti ei tehnyt perinteisiä suomalaisia kotiruokia vaan yhdisteli versioita eri maista.
”Hän teki ’Tarjalan paistia’ ja esimerkiksi valkosipulia meillä käytettiin jo paljon ennen kuin siitä tuli muotia.”
Marcon vanhemmat kuuluivat kirkkoon, mutta lapset eivät käyneet pyhäkoulussa tai seurakunnan kerhoissa, ja kirkossa käytiin vain häissä tai hautajaisissa.
”Ensimmäiset muistoni Jeesuksesta ovat alakoulusta. Ajattelin, että ai, tällainen satu, vähän niin kuin luomiskertomuskin. Ihmettelin, että ottiko joku tämän muka tosissaan.”
Pikkuveli Janek erosi kirkosta ennen Marcoa. Hän perusteli tekoaan kirkon vanhoillisuudella esimerkiksi homouden suhteen.
”Eiväthän ne hyväksy sinuakaan, hän sanoi. Jossakin vaiheessa myös minä erosin.”
Oman tiensä kulkija Marco on ollut aina. Hän ajatteli jo lapsena, että ei halua mennä muiden mallin mukaan, hän tahtoi erottua. Itsetunto on aina ollut hyvä.
”Tein pienen ihmisen älyllä tietoisia persoonallisia valintoja, eivätkä vanhempani rankaisseet minua tai edes tehneet numeroa päätöksistäni. Kun esimerkiksi melkein kaikilla pojilla oli farkut, minulla piti olla suorat housut.”
”Jatkoin samalla itsenäisellä tielläni, enkä muista, että kukaan olisi koskaan kiusannut minua erilaisuudesta. Tällä oli iso merkitys itsetuntoni kehitykselle.”
Perhe asui ensin Helsingin Etelä-Haagassa, mutta Marcon kouluvuosina kotipaikka oli Veräjänmäki. Alkuun isä puhui sekä Marcolle että Janekille ruotsia ja äiti suomea, mutta kun Marco oli viisivuotias, kaksikielisen perheen tilanne muuttui.
”En tiedä, mikä oli todellinen syy, mutta muistan, kuinka isä ja äiti lähtivät laskettelulomalle Alpeille ja meidät pojat jätetiin kotiin isovanhempien luo. Tilanne harmitti minua, ja kostoksi ilmoitin, että minä en sitten enää puhu ruotsia.”
Sen jälkeen Marco ei puhunut isälleen ruotsia. Perheen suomenkielisyys vahvistui entisestään, kun pojat menivät suomenkieliseen kouluun ja isä ja äiti muutaman vuoden kuluttua erosivat.
Marcoa ei lapsena paapottu eikä kuskattu harrastuksiin, mutta häntä tuettiin ja kannustettiin. Hän piti esiintymisestä ja oppi, että eniten iloa saa siitä, kun näkee, että kaverit viihtyvät.
”Meillä oli kotona paljon tilaa, ja järjestin jo alakoululaisena meillä juhlia. Tarjolla oli yleensä limua ja sipsejä.”
Synttäreiden lisäksi juhlapäivä oli muun muassa 5. joulukuuta.
”Silloin meillä oli Itsepäisyysjuhlat. Perinne alkoi kai viidennellä luokalla ja jatkui parikymmentä vuotta, tarjoilut vain vuosien myötä vahvistuivat.”
”Isoin läksyni on ollut hyväksyä, että muut voivat olla oikeassa ja että minä voin jopa olla väärässä.”
12-vuotiaalle Marcolle tapahtui muutakin merkittävää kuin Taru Sormusten herra. Hän meni Aira Samulinin tanssikouluun ja innostui tanssista tosissaan.
”Päätin, että minä teen, mitä haluan, ajattelivat muut mitä tahansa. Itsenäistyin ja tunsin itseni selvästi ikävuosiani vanhemmaksi.”
Jo 16-vuotiaana Marco pääsi keikoille ja sai tanssista omaa rahaa. 21-vuotiaana hän oli oman yrityksensä toimitusjohtaja. Pärjäämisen ja itsenäisen organisoinnin kääntöpuoli oli liiankin vahva oikeassa olemisen ja kaiken osaamisen eetos. Lapsuuden näsäviisaus muuttui nuoren aikuisuuden besserwisseriydeksi.
”Pomottamisen geenit ovat olleet minulla vahvoja. Isoin läksyni onkin ollut hyväksyä, että muut voivat olla oikeassa ja että minä voin jopa olla väärässä.”
Vaikka perusarvot ovatkin yhä samat kuin nuorena, jotakin on tapahtunut.
”Olen varmaankin parempi esimies ja opettaja kuin nuorena. Olen opetellut asiaa tietoisestikin, ja myös elämänkokemus auttaa. Viestintäkoulutuksessa käytetään sellaista termiä kuin statuksen lasku. Jos yrittää olla liian vakuuttava, on helposti liian jyräävä ja itsekeskeinen.”
Vaikka lapsuus oli hyvä, niin vanhempien avioeron jälkeen moni asia muuttui. Äidillä oli vähitellen yhä enemmän vaikeuksia elämänhallinnan ja myöhemmin myös alkoholin kanssa. Esikoisena Marco joutui kantamaan huolta äidin ja pikkuveljen pärjäämisestä jo alakoululaisena.
Moni asia elämässä oli kuitenkin kunnossa, mistään ei ollut puutetta, eikä poikia jätetty heitteille. Marcolla ja pikku- veljellä oli koko ajan myös hyvä suhde isään ja isoäitiin.
”Äiti oli pettynyt elämäänsä, mutta hänen kyynisyytensä ei lannistanut minua, vaan päätin, että en halua olla kuin hän. Opin kantamaan vastuuta.”
Marcon äiti kuoli vajaat kaksikymmentä vuotta sitten.
”Virallisesti hän kuoli syöpään, mutta hän hakeutui hoitoon liian myöhään ja oikeastaan hän kuoli alkoholiin ja saamattomuuteensa.”
Marcolla on surullinen olo, kun hän ajattelee äitinsä kohtaloa.
”En kuitenkaan syytä häntä mistään, vaan yhä useammin mietin hänen hyviä puoliaan.”
”Jos yrittää olla liian vakuuttava, on helposti liian jyräävä ja itsekeskeinen.”
Pikkuveljen kuolema viisi vuotta sitten oli huomattavasti äidin lähtöä raskaampi kokemus. Janek sai yllättäen tietää sairastavansa pitkälle edennyttä mahasyöpää ja menehtyi puoli vuotta myöhemmin.
”Oli vaikea hyväksyä, että menetin rakkaan veljeni ja aivan liian nuorena. Ihailin kuitenkin sitä, kuinka Janek oli kuoleman lähestyessä kiitollinen siitä, että hän oli saanut elää hyvän elämän. Ennen menehtymistään hän myös liittyi kirkkoon, ja se toi hänelle ja hänen vaimolleen lohtua.”
Marco ei ole uskonnollinen, vaan hän suhtautuu kuolemaan realistisesti. Kaikki kuolevat, eikä kukaan voi tietää tiensä määrää. Läheisten menetysten jälkeen tuntuu kuitenkin entistä tärkeämmältä käyttää aikansa täällä mahdollisimman hyvin.
”Mielestäni elämä on tässä. Uskon, että ihminen jättää jälkiä ja elää läheistensä muistoissa ja mielissä. Haluan tehdä hyviä jälkiä ja olla onnellinen kaikesta, mikä on hyvin.”
Viime vuonna Marcon elämässä tapahtui yllättävän iloinen asia. Häneen otti ensin yhteyttä Samuel ja sitten isä vahvisti saman asian.
”Tämä minua kymmenisen vuotta nuorempi Samuel oli tehnyt dna-tutkimuksia, hän soitti minulle ja kertoi, että on luultavasti veljeni. Tieto oli hämmentävä, mutta erittäin iloinen. Sain yhtäkkiä veljen ja isä sai pojan.”
Samuelin äiti on jo kuollut, ja hän oli saanut alkunsa ilmeisesti tilapäisestä suhteesta vanhempieni avioeron jälkeen. Isä ei muistanut asiaa tarkkaan, ja tieto pojasta oli hänellekin täysi yllätys.
”Kiinnostavaa on, että Samuel on tutkinut isän suvun taustoja, ja sieltä löytyy juutalaisuutta, kuuluisaa rabbisukua. Jo ennestään tiesin, että taustoissa oli liittymiä kristinuskon puolelle. Turun piispa Jacob Tengström on esi-isäni suoraan ylenevässä polvessa.”
Juurien selvittäminen on Marcon mielestä kiinnostavaa, ja suvun vaikutukset voi nähdä myös osana hänen kasvuaan ja maailmankatsomustaan. Itsensä tunteminen on koko elämänfilosofian peruspilari.
”Peruskysymykseni on, että mikä on minun tehtäväni täällä Telluksella. Millainen haluan olla ja miten yritän elää.”
Marco sanoo, että kun oppii tuntemaan itsensä, uskaltaa olla oikeasti läsnä ja hyväksyy itsensä. Silloin voi myös auttaa muita.
”Minun tehtäväni on olla kannustaja ja innostaja. Nautin suunnattomasti opettajan työstäni. Tanssinopettajana kohtaan ihmiset aidoimmillani.”
”Vastuu on iso, sillä tanssiessaan ihmiset ovat niin paljaana. Keho on rehellisempi kuin puhuttu viesti. Se pitää ymmärtää ja ihmisiä pitää kohdella arvostaen.”
”Näen aina valon tunnelin päässä, tai jos en näe, kuvittelen näkeväni.”
Kannustavuutta Marco harjoittaa myös ohjaajana ja viestintäkouluttajana. Samat opit pätevät sielläkin.
”Tärkeintä on vastavuoroinen kommunikointi, pitää kuunnella toista, arvostaa ja hyväksyä erilaisuus. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.”
Positiiviseen maailmankatsomukseen kuuluu olennaisena osana myös toivo.
”Kun tunneli näyttää pimeältä – kuten minulla vaikka Janekin kuoleman ja koronan lomauttamisten aikaan – aina on jossakin myös toivon pilkahdus.”
”Näen aina valon tunnelin päässä, tai jos en näe, kuvittelen näkeväni. Maailmassa on enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.”
Marcon 3 tärkeää
Kuka olen Opi tuntemaan itsesi. Selvitä, mikä on tehtäväsi maapallolla. Kun tunnet itsesi, voit auttaa myös muita.
Joustoa polviin Painonsiirron taito on tärkeää niin tasapainoisessa liikkumisessa kuin ihmisten kohtaamisissakin. Hyvä kommunikointi on joustavaa.
Realistinen optimismi Optimismi on aina yksilöllistä. On kuitenkin tärkeää nähdä koko ajan enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 4/2025.
