Tämä klassikkokirja antoi Maarit Tastulalle voimaa elää toisin kuin mihin hänen ikäisensä kasvatettiin: ”Koskaan ei ole liian myöhäistä uskaltaa”
Tankarunot saavat toimittaja Maarit Tastulan muistamaan, millaista oli olla nuori. Tässä jutussa hän kertoo elämänsä kirjoista.
Tätä rakastin lapsena:
Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu
”Olen syntynyt 1960-luvulla, ja naiskuva oli vielä äitini ikäluokalla varsin kapea. Sen vuoksi Peppi Pitkätossu on aina ollut minulle tärkeä hahmo. Lapsuudessani tyttöjä patisteltiin yhä kohti talouskoulua ja kotirouvan uraa. Muistan ajatelleeni, miten minun olisi naiseksi kasvettuani luovuttava monista unelmista.
Peppi antoi voimaa ja uskoa, että voi elää myös toisin. Saisin olla anarkisti koko loppuelämäni.
Naureskelen ystäväni kanssa, että koskaan ei ole myöhäistä pepistyä, olla rohkea ja uskaltaa etsiä itsestään uusia kykyjä. Ystäväni tankkasi tämän puhuttelun jälkeen ensi kertaa oman autonsa. Olen hänestä ylpeä!”
Tämä opetti minulle elämästä:
John Williamsin Stoner
”Minussa ei ole sentimentaalikon vikaa, joten minua on hankala itkettää perinteisillä keinoilla. Ehkä ammattini on tehnyt minut hiukan allergiseksi kaikelle tunteiden manipuloinnille. Tässä kirjassa oli kuitenkin jotain sellaista, joka liikutti minua syvästi.
Kirja kertoo miehestä, joka tulee hyvin vaatimattomista oloista ja löytää intohimon kieleen ja kirjallisuuteen. Hänen tyynen pintansa alla elävät suuret tunteet, joista hän vaikenee ja ehkä lapsuuden olosuhteiden takia sietää paljon sietämätöntäkin. Hän ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se on eikä tee itsestään suurta numeroa.
Kirjan luettuaan jäin miettimään, miten vähän me näemme ihmisestä, kun hänet ohimennen tapaamme. Ja miten pienistä asioista voi rakentaa hyvän elämän.”
Tämän luen yhä uudelleen:
Eeva Kilven runot
”Viime kesänä löysin vanhat päiväkirjani kotini kellarista. Minussa asui nuorena orastava runoilija. Kun luin runojani nyt, totesin, etteivät runouden muusat ole menettäneet minussa kovin paljoa.
Runojen kirjoittaminen jäi teini-ikään mutta runoista haltioidun yhä. Eeva Kilpi on kestosuosikkini mutta myös Eeva Heilala, Helena Anhava ja Sirkka Turkka ovat minulle runouden grand old leidejä.
Eeva Kilven runoissa ilahduttaa hänen älyllinen nokkeluutensa. “Reportterin mentyä haastattelen pihassa kuminaa. 'Miten päätitte olla mauste?'”
”Monet nerokkaat nuoret miehet ylistivät teosta. Ajattelin kai, että sama nerous voisi tarttua minuunkin.”
Tämä jäi kesken:
Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia
”Opiskelin Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä. Muistona niiltä vuosilta kirjahyllyssäni on yhä Robert Musilin teos Mies vailla ominaisuuksia. Se oli kuulemma mestariteos.
Koska kirja on pölyttynyt hyllyssä jo noin 40 vuotta, arvelen, että kohta koittaa totuuden hetki: lukeako vai eikö lukea
Monet nerokkaat nuoret miehet ylistivät teosta. Ajattelin kai, että sama nerous voisi tarttua minuunkin. Ei tarttunut. Mutta koska uskon, että vanhemmiten ihmisestä kuoriutuu uusia kerroksia, elän nyt jännityksessä. Löydänkö vihdoinkin mieheni ilman ominaisuuksia? Nerous tosin taisi mennä jo.”
Tästä pidän, vaikka vähän nolottaa:
Tuomas Anhavan Kevään kukat, syksyn kuu. Kootut tankarunot
”Olin nuorena runotyttö, rakastin japanilaisia tankarunoja ja ihailin ihmisoikeustaistelijoita. Tampereen yliopisto oli silloin vahvasti vasemmalla. Muut lukivat Marxia ja Engelsiä, minä japanilaisia tankoja. Oli menossa yhteiskunnallinen aikakausi. Minä tulin eri planeetalta, ja piilotin tankarunot syvälle sydämeeni.
Kaivoin ne sieltä esiin muutama vuosi sitten, ja onhan minulla Tuomas Anhavan kokoelmakin edelleen tallessa. Kummallinen kokemus avata tuo kirja. Kuin ovensuussa vilahtaisi nuori tyttö: sama pörröinen tukka ja utelias katse. Mutta 'se on vain syksyn tuuli. Se on vain syksyn tuuli'.”
Tästä moni pitää, minä en:
Lars Keplerin dekkarit
”Olen lukenut paljon dekkareita elämässäni, mutta lopetin niiden lukemisen kymmenisen vuotta sitten, kun ne alkoivat toistaa samaa kaavaa. Kirjoissa alkoi olla liikaa sarjamurhaajia.
Siirryin takaisin Anton Tšehovin novelleihin. Olenkohan tulossa vanhaksi?”
Jutun lyhyempi versio on ilmestynyt Eevassa 11/24.
