Kun Maaret Kalliota kohtasi järkyttävä tragedia, yksi tapa lohduttaa auttoi oikeasti – eikä se ollut piristäminen: ”Suru ei ole jotain, mistä parannutaan”
Maaret Kalliota kohtasi ennakoimaton järkytys, ja siitä toipuminen on vienyt aikaa.
Mielenrauha on kykyä olla epätasapainossa ja sietää rauhattomuutta mielessä ja elämässä, Maaret Kallio kiteyttää uudessa Mielenrauha-kirjassaan. Hänen mukaansa mielenrauha jakaantuu kahteen suuntaan: mielentilaan, joka on alati muuttuva, ja sisäiseen rauhaan, joka on enemmän kuin hetkittäinen tunnetila.
”Sisäinen rauha tarkoittaa, että on rauhassa elämänsä kanssa. Tunnen olevani sinut elämäni kanssa, mutta mieleni ei missään nimessä ole aina tasainen, ei se ole tavoitekaan. Eihän sydänkäyräkään ole tasainen, ellei ole kuollut.”
”Pyrin palautumaan rauhalliseen mieleen, mutta en todellakaan ole maalissa enkä usko, että kukaan on. Viisaat päätökset voi kuitenkin tehdä vain rauhallisella mielellä.”
Kun Maaret löi parikymmentä vuotta sitten hynttyyt yhteen puolisonsa kanssa, hän ilmoitti miehelleen tarvitsevansa kolmea asiaa.
”Jaksan paljon, jos elämässäni on tarpeeksi kirjoja, ruokaa ja unta”, Maaret toteaa ja nauraa makeasti.
Perustarpeiden vaaliminen on tärkeää aina mutta etenkin vaikeina aikoina. Esimerkiksi surun kohdatessa.
”Surut järkyttävät perusturvallisuutta. Sen palauttaminen vaatii sitkeyttä.”
Perusturvallisuus järkkyi viime kesänä, kun perheen koira, cockerspanieli Nekku kuoli traagisesti. Oli kesäloman ensimmäinen päivä ja perhe oli juuri laskeutunut Italiaan, kun kotoa tuli puhelu: oli tapahtunut onnettomuus, jossa Nekku oli menehtynyt ja perheen rakas läheinen vakavasti loukkaantunut.
Itku pyrkii yhä Maaretin silmäkulmaan, kun hän muistelee onnettomuutta. Hän ei pystynyt sen jälkeen lukemaan useaan viikkoon, vaikka kirjat ovat arjen peruspilareita.
”Ennakoimaton järkytys vie aikansa. Vaikka lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle kuin hengittämistä, en pystynyt niihin. Onneksi pystyin muuhun.”
Maaret turvautui toiseen rakkaaseen harrastukseensa, uimiseen. Kesällä hän ui pitkiä aikoja selällään. Silloin voi nähdä vaikka harmaahaikaroita.
”Luonto on lohdullinen ja auttaa monessa. Se ottaa vastaan virkeän mutta myös lohduttomana itkevän.”
Nekku on haudattu vapaa-ajankodin rantaan. Enää haudalla käyminen ei itketä ihan joka kerta.
Maaret menetti hiljattain myös isovanhempansa. Menetysten rinnalla kulkee kiitollisuus. Mielenrauhaa-kirjassaan hän kirjoittaa: Mummin ja ukin kodin rauha ja hellä hiljaisuus, joka oli minua varjellut läpi elämäni, ei ollut lopullisesti mennyt. Se elää minussa yhä.
Nyt on näin on yksi Maaretin voimalauseista. Se tarkoittaa vaikeidenkin tosiasioiden hyväksymistä mutta myös sitä, että olotila ei ole pysyvä. Siitä ei tarvitse hätääntyä eikä rimpuilla pois. Mielenrauha ei ole taistelemista vaan vallitsevien realiteettien kanssa toimimista.
Maaret ajattelee, että suruilla on tärkeä rooli osana mielenrauhaa. Surua ei voi suorittaa, vaan surussa tulisi saada olla rauhassa ja katsella elämän kipeää kohtaa.
Hän kohtaa työssään paljon elämän järkyttävimpiä suruja, kuten traumaattisia lapsuudenkokemuksia, vakavia sairastumisia ja oman lapsen menettämistä.
”Suruja ei voi verrata keskenään.”
Maaret muistelee lämmöllä naapurin miestä, jonka hän kohtasi Nekun kuoltua.
”Hän vain otti minut halaukseen ja tuumasi, ettei osaa sanoa mitään. Se oli kaunis tapa lohduttaa. Pakonomainen piristäminen ei ole hyvä keino tukea surevaa. Suru ei ole jotain, mistä parannutaan. Sen kanssa eletään, ja se muuttuu hengittävämmäksi.”
Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu Eeva-lehdessä 12/2024. Haastattelussa vierailemme Maaretin merellisessä, 1800-luvulta peräisin olevassa vapaa-ajankodissa, joka on hänelle tärkeä rauhanankkuri ja jonka hän on remontoinut perheineen. Mukana on uusi koiranpentu, Nasu. Maaret kertoo, miksi hän on etsinyt mielenrauhaa lapsesta asti ja millaisin keinoin hän on sitä tavoittanut. Entä millaisena läheiset näkevät hänen roolinsa perheessä?
