Kun Lotta-Sofia Saahkosta ja hänen papastaan oli tullut sometähtiä, sisko Lili voi niin huonosti, että arjesta tuli mahdotonta: ”Avun saaminen on ollut vaikeaa”
Samana vuonna, kun Lotta-Sofia Saahko ja hänen pappansa tulivat koko kansan tutuiksi, pikkusisko Lili Saahko kävi läpi vakavan masennusjakson. Mielen haasteet ovat tuttuja myös Lotalle. Toistensa seurassa heillä on turvallinen olo.
Yksi, kaksi, kolme. Lotta-Sofia Saahko, 31, ja Liina Saahko, 23, luettelevat numeroita samassa rytmissä videopuhelusovellus Facetimessa. Kolmosen jälkeen he napsauttavat tosi-tv-sarjan alkamaan yhtä aikaa.
Lotta on ruudun ääressä Lontoossa, Liliksi kutsuttu Liina loikoilee sohvallaan Mikkelissä. On alkamassa sisarusten yhteinen illanvietto. FaceTimessa he kommentoivat toisilleen sarjan juonenkäänteitä.
Ison osan lapsuudestaan maailmalla viettäneet siskokset ovat tottuneet siihen, että fyysinen välimatka ei ole yhteydenpidon este. He viestittelevät ja soittelevat toisilleen useasti päivittäin. Muut eivät välttämättä ymmärrä, mitä he puhuvat.
”Meillä on oma yhteinen kielemme. Se on sekoitus saksaa, englantia ja suomea”, Lotta kuvailee.
Lotta tuli tunnetuksi reilut neljä vuotta sitten Lotta ja pappa -YouTube- kanavastaan.
Hän muutti silloin, koronan alkuaikoina, Lontoosta pappansa yläkertaan Valkeakoskelle ja ryhtyi tämän omaishoitajaksi. He alkoivat tehdä someen videoita, joissa he lauloivat, juttelivat papan elämästä Karjalan evakkona ja keskustelivat maailman tapahtumista.
Lotta kirjoitti kirjan Papan kanssa kahvilla ja työskentelee nykyään ammattikirjailijana ja puhujana. Tällä hetkellä Lotta asuu osan vuodesta Lontoossa ja osan pappansa luona. Lotta kutsuu itseään globaaliksi tarinankertojaksi, sillä kirjojen lisäksi hän tekee myös runoja, näytelmiä, musiikkia ja Facebookiin, YouTubeen ja TikTokiin somevideoita.
Lili asuu Mikkelissä, jossa hän työskentelee uinninopettajana ja uimavalvojana. Syksyllä alkavat sairaanhoitajaopinnot.
Lililläkin on TikTok-kanava, jossa hän kertoo arjestaan ja puhuu avoimesti muun muassa mielenterveyden haasteistaan.
Kun Lili oli lukion toisella luokalla, Lotta huomasi ensimmäisen kerran, ettei pikkusiskolle ole kaikki hyvin.
Sisaruus merkitsee Lotalle ja Lilille kotia.
”Se tarkoittaa sitä, että meillä on turvallinen olo toistemme seurassa”, he kuvailevat.
Lili opiskeli liikunnanohjaajaksi Lotan ponnahtaessa sometähdeksi toukokuussa 2020. Loppuvuodesta hänen henkinen vointinsa alkoi heikentyä, ja hän muutti Mikkelistä Tampereelle, lähemmäs Lottaa.
Oli onni, että siskokset näkivät toisiaan paljon, sillä Lilille tuli silloin ensimmäinen masennusjakso. Lotta auttoi pikkusiskoaan hakemaan apua. Lilillä todettiin sen jälkeen kaksisuuntaisen mielialahäiriön kakkostyyppi.
Kakkostyyppi oireilee toistuvina masennusjaksoina. Kun huono vointi on pitkittynyt, Lili ei ole pystynyt käymään koulussa tai syömään. Niinkin arkisesta asiasta kuin suihkussa käymisestä tulee mahdotonta, koska voimia ei ole. Silloin hän on tarvinnut sairaalahoitoa.
Lotta on järjestänyt Lilin hoitoon kahdesti – myös Lontoossa ollessaan. Hoitojaksot ovat kestäneet yleensä pari viikkoa.
”Vaikka olen saattanut aluksi vastustella sairaalaan lähtemistä, olen ollut lopulta helpottunut, kun olen saanut apua. Lotta tuntee minut niin hyvin, että hän huomaa herkästi, milloin on osastohoidon paikka.”
Lotta on harmissaan sairaalaan pääsyn vaikeudesta.
”Jonot ovat niin pitkiä, ettei hoitoon välttämättä pääse, vaikka vointi olisi kuinka huono. Lääkärit lähettävät kotiin, ellei ole akuuttia itsemurhariskiä. Se on hurjaa.”
”Avun saaminen on ollut vaikeaa varsinkin silloin, kun olen mennyt ensiapuun yksin”, Lili jatkaa.
”Kun Lotta on tullut lääkäriin mukaan ja hän on kertonut tilanteestani läheisen näkökulmasta, olen saanut hoitoa hieman helpommin.”
Lili huomasi jo yläasteikäisenä, että hänellä oli ongelmia jaksamisen ja tunteiden säätelyn kanssa.
”Olin hyvä peittämään huonon oloni. En halunnut huolestuttaa läheisiäni.”
Kun Lili oli lukion toisella luokalla 2018, Lotta huomasi ensimmäisen kerran, ettei pikkusiskolla ole kaikki hyvin. Lili oli alakuloinen ja vetäytyvä. Hänen ulkoinen olemuksensa muuttui, koska voimat eivät riittäneet itsestä huolehtimiseen.
Lili kärsi keskittymisvaikeuksista ja aikaansaamattomuudesta, mikä näkyi poissaoloina lukiossa. Välillä häntä oli vaikea saada puhelimeen.
Lotta muutti muutamaksi kuukaudeksi opiskelukaupungistaan Vaasasta kirjoittamaan graduaan Lilin luokse Rantasalmelle, jossa tämä kävi lukiota ja asui yksin.
”Lili oli silloin 17-vuotias lukiolainen, ja ajattelin, ettei hän pärjää itsekseen. En itsekään olisi pärjännyt noin nuorena”, Lotta sanoo.
Lilillä diagnosoitiin aivojen kehityksellinen neuropsykologinen häiriö ADD. Diagnoosi tarkentui kaksisuuntaisen mielialahäiriön kakkostyypiksi myöhemmin.
Nykyään Lili voi hyvin. Sairaalahoitoa hän tarvitsi viimeksi puolitoista vuotta sitten. Silloin löytyi oikea lääkitys, ja sen jälkeen elämä lähti nousuun.
Lili on muuttanut takaisin Mikkeliin, jossa hänellä on työ, poikaystävä ja harrastuksia. Hän on innoissaan syksyllä alkavista sairaanhoitajaopinnoista. Rutiineista on tullut tärkeitä.
”Herätyskelloni soi aina samaan aikaan. Nousen, ruokin kissan ja lähden töihin uimavalvojaksi. Työpaikan lisäksi pysyvyyttä ja positiivisuutta arkeeni tuovat poikaystävä ja kaverini.”
Lili on puhunut avoimesti sairaudestaan ja arjestaan TikTok-kanavallaan. Lotta ihailee siskoaan.
”On tärkeää, että mielen haasteista puhutaan. Mielen hoitamisen tulisi olla ihan yhtä normaalia kuin se, että jos jalka menee poikki ja siihen laitetaan kipsi.”
Mielen haasteet ovat tuttuja myös Lotalle. Hän on kärsinyt teini-iästä asti ahdistuksesta, masennuksesta ja syömisen kontrolloinnista. Hän on kirjoittanut niistä muistelmateoksessaan Koti kulttuurien välissä.
Kun Lotta oli koronavuosina samaan aikaan muistisairaan papan omaishoitaja ja Lilin tukihenkilö, hän tunsi uupumusta.
”Pidin läheisistä huolta oman jaksamiseni kustannuksella. Välillä olin rikki ja väsynyt”, Lotta sanoo.
”Somessa olin aina iloinen ja reipas, sillä en puhunut vaikeuksistani julkisesti toisin kuin siskoni. Ihailen hänen rohkeuttaan.”
Ajoittain ahdistus ottaa vallan edelleen. Vaikka Lotta on matkustamiseen tottunut maailmankansalainen, lähdöt ovat välillä niin vaikeita, että hän itkee matkalaukkua pakatessaan.
”Olen joutunut elämäni aikana lähtemään niin usein, että se pelottaa edelleen. Minulla on mennyt paljon rahaa käyttämättömiin lentolippuihin, kun en ole ahdistukseltani pystynytkään lähtemään.”
Lotalle saattaa iskeä ahdistus ja ulkopuolisuuden tunne myös vaikkapa kaveriporukan keskellä pubissa Lontoossa. Silloin hän soittaa Lilille.
”Rauhoittelen häntä ja sanon, että lähde kotiin ja laita joku musikaalielokuva pyörimään”, Lili kertoo.
Turvattomuuden tunne juontaa lapsuus- ja nuoruusvuosiin. Lotta ja Lili asuivat lapsina useaan otteeseen ulkomailla vanhempiensa töiden takia.
Perhe muutti Suomesta Saksaan, kun Lotta oli kaksivuotias ja pikkuveli puoli vuotta. Varhaislapsuuden Lotta muistaa onnellisena aikana. Hän viihtyi koulussa ja kirjoitti, lauloi, näytteli ja kuvasi lyhytelokuvia ystäviensä kanssa.
Huoleton lapsuus päättyi 14-vuotiaana, kun vanhemmat ilmoittivat, että perhe muuttaa Saksasta Kiinaan. Se oli pahinta, mitä Lotta pystyi kuvittelemaan.
Hän käveli paikalliseen lastenkotiin kysymään, voisiko asua siellä. Siitä ei ollut apua. Saksaan jäivät kaikki ystävät.
Kiinassa ei ollut mahdollista jatkaa samalla tavalla tanssi-, laulu- ja teatteriharrastusta. Lukemista rakastava Lotta piilotteli kirjojaan, sillä lukutoukkia kiusattiin koulussa.
”Yhtäkkiä menetin identiteettini; kaiken sen, mikä oli tehnyt minusta minut”, Lotta sanoo.
Pikkusisko Lili oli täyttämässä seitsemän, kun muuttokuorma lähti kohti Kiinaa.
”Olin niin paljon nuorempi, ettei elämänmuutos ollut minulle yhtä järisyttävä.”
Siskokset jakavat toistensa kanssa kaiken: meikkivinkit, salaisuudet, onnistumiset ja lannistumiset.
Perhe palasi Suomeen 2011 mutta vain hetkeksi. Vuoden päästä vanhemmat ja perheen nuorimmat lapset muuttivat Puolaan. 19-vuotiasta Lottaa ei otettu mukaan. Itsenäistyminen oli esikoiselle vaikeaa, sillä perhe oli ollut matkalaukkulapselle lähes ainoa pysyvä asia, josta pitää kiinni.
”Sen jälkeen olin hukassa vuosia. Etsin itseäni monesta maasta. Suoritin yliopisto-opintoja niin Vaasassa, Saksassa kuin Lontoossa. Muutin vähän väliä”, Lotta sanoo.
Hän on valmistunut filosofian maisteriksi ja graafiseksi suunnittelijaksi. Ennen koronaa hän opiskeli Lontoossa teatteritaiteen maisteriohjelmassa.
Sisarukset ovat kokeneet samanlaisia etsikkoaikoja ja ulkopuolisuuden tunteita mutta eri aikoihin. Lilille suurin kriisi oli se, kun perhe muutti Puolasta takaisin Suomeen 2016.
”Kun toiset pohtivat aikuisuuden kynnyksellä, mikä heistä tulee isona, minä en edes tiennyt, mihin maahan kuulun”, Lili muistelee.
Suhde vanhempiin on silti pysynyt tiiviinä. Lili asuu nykyisin isänsä kanssa ja soittelee äidille päivittäin.
”Ymmärrän syyt muuttoihin. Ne olivat vanhemmille hienoja mahdollisuuksia ja seikkailuja – kuten koko perheelle. Vanhempamme eivät voineet tietää, miten vaikeita muutot olivat meille lapsille”, Lotta ajattelee.
”He tekivät parhaansa auttaakseen meitä”, Lili lisää.
Matkalaukkulapsuuteen on molempien mielestä liittynyt varjojen lisäksi valoa.
”Ulkomailla asumisessa on ollut paljon hyvää. Olemme oppineet ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja kulttuureja. Maailma on meille avoin. Voimme asua halutessamme Valkeakoskella, Mikkelissä, Lontoossa tai ihan toisella puolella maapalloa”, Lili sanoo.
Isosiskon ja pikkusiskon roolit ovat sittemmin haihtuneet Lotan ja Lilin väliltä. Lotta auttaa Liliä kirjoittamaan työhakemuksia, koska hänellä on siitä enemmän kokemusta.
Lili antaa Lotalle pukeutumisvinkkejä, sillä hänellä on molempien mielestä hyvä tyylitaju. Hän on myös heistä rohkeampi ja menee konflikteja päin.
”Kannustan Lottaa puhumaan suoraan ja pitämään puoliaan.”
Lotasta tuntuu hyvältä, kun pikkusisko suojelee häntä.
”Lili huolehtii minusta nykyään vähintään yhtä paljon kuin minä hänestä.”
Luonteenpiirteissä parivaljakolla on eroavaisuuksia. Sosiaalinen Lili rakastaa käydä juhlissa. Lotta viihtyy parhaiten kotona kirja kädessä. Heillä on myös erilaiset rytmit, jonka he huomaavat silloin, kun molemmat ovat papan luona yökylässä. Siinä missä Lotalta kuluu laittautumiseen enintään viisi minuuttia, Lililtä menee 45.
Lili on ylpeä isosiskostaan – siitä, miten tämä toteuttaa unelmiaan kirjoittamalla kirjoja.
Joskus Lili on tosin vertaillut omia saavutuksiaan Lotan tekemisiin. Niissä hetkissä isosisko muistuttaa pikkusiskoaan heidän ikäerostaan.
”23-vuotiaana minäkään en ollut saavuttanut mitään. Pidin välivuotta, kokkasin ja pesin pyykkiä. Olin hukassa ja minulla oli paha olla”, Lotta sanoo.
Lili on tyytyväinen, että vertailunhalun iskiessä Lotta puuttuu hänen ajatuksiinsa
”Vaikka jaamme paljon toisemme kanssa, meillä on erilaiset elämänpolut ja haaveet. En edes haluaisi olla tubettaja tai kirjailija.”
Myös Lotalla on kokemusta suorituspaineista. Etsikkoaikoinaan hän vertasi itseään ikätovereihin tai nuorempiin, jotka olivat jo kirjoittaneet kansainvälisiä bestsellereitä. Lotasta tuntui, että hän polkee paikallaan ja vuodet kuluvat hukkaan.
”Terapeuttini sanoi minulle viisaasti, että et voi verrata itseäsi ihmisiin, jotka ovat saaneet elää lapsuutensa samassa talossa eivätkä ole joutuneet miettimään, minne kuuluvat. Turvallisuus ja pysyvyys ovat perustarpeita. Olen joutunut käyttämään aikuisena aikaa niiden saavuttamiseen.”
Oman paikan löytäminen ja turvan tunteen tavoittaminen ovat vaatineet aikaa niin Lililtä kuin Lotaltakin. Muutoksiin he ovat reagoivat eri tavoin. Lotta oli lapsena suorastaan muutoskauhuinen. Hän ei halunnut luopua tavaroistaan ja tunsi olonsa uhatuksi, kun äiti muutti kampaustaan.
”Nykyään tiedän, että muutosten pelko on yleinen piirre matkalaukkulapsilla”, Lotta sanoo.
Lilin on ollut vaikeaa luoda ystävyyssuhteita jatkuvan muuttamisen takia. Hän on tuntenut monesti olevansa kuin leikkikalu, josta ollaan hetken kiinnostuneita.
”Kaverit ovat kyselleet, että minkälaista oli Kiinassa ja kuinka monta kertaa olen ollut lentokoneessa. Sitten he ovat palanneet vanhojen ystäviensä luokse ja unohtaneet minut. Pysyviä ihmissuhteita minun on ollut vaikea rakentaa, koska niitä meillä ei ollut lapsena.”
Näitä teemoja Lotta käsittelee hiljattain julkaistussa lastenkirjassaan Lilja muuttaa maailmalle. Lilja, joka ei ole koskaan käynyt mummolaa kauempana, muuttaa perheensä kanssa Kiinaan. Kuvakirja kertoo lapsen tunteista ja kysymyksistä muutoksen keskellä.
”On tärkeää, että arjessa on jokin muuttumaton elementti, on se sitten aamupuuro tai Pikku Kakkonen”, Lotta sanoo.
Kirjan Liljassa on paljon samaa kuin Lilissä.
”Minusta on koskettavaa, että Lotta on tehnyt tarinastani kirjan. Toivottavasti se auttaa ulkomaille muuttavia perheitä miettimään asioita lasten kannalta.”
Lotan ja Lilin tiivis suhde on yksi parhaista asioista, mitä matkalaukkulapsuus on heille antanut. Kahdeksan vuoden ikäero ei ole ollut koskaan heille este. Yhdeksännellä luokalla Kiinassa yksinäisyydestä kärsinyt Lotta vietti välitunnit ekaluokkalaisen pikkusiskonsa kanssa.
Nykyäänkin Lotta ja Lili ovat parhaat ystävät. He jakavat toistensa kanssa kaiken: meikkivinkit, salaisuudet, onnistumiset ja lannistumiset.
”Kun elämä muuttuu, sisaruus säilyy. Olemme toistemme tukipilareita. Meillä on ollut vaikeuksia, mutta olemme selviytyneet niistä, koska meillä on toisemme.”
Juttu on julkaisu Eeva-lehdessä 8/2024.
