KIVENLOHKARE suhahti ohi aivan vierestä.

Voihan paska, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ajatteli. Hän tiesi, että jos kivi olisi osunut, hän olisi todennäköisesti kuollut.

Oli heinäkuu 2021, ja Hintsa ja hänen kiipeilyparinsa Don Bowie yrittivät viimeisen kerran kiivetä 8 047 metriä korkean Broad Peakin huipulle. Pohjois-Pakistanissa sijaitseva vuori on maailman kahdenneksitoista korkein. Hintsa ja Bowie olivat päässeet sadan metrin päähän korkeimmasta kohdasta mutta meinanneet nyt molemmat jäädä vierivien kivenlohkareiden alle. Oli pakko lopettaa ja palata kotiin.

Ennen se olisi ollut Hintsalle valtava pettymys. Nykyään hän ajattelee, että huipulle pääseminen ei tee kiipeilijää. Tärkeämpää on se, mitä matkalla tapahtuu. Tällä matkalla oli tapahtunut paljon. Lumivyöryjä, tulvia, vatsatauti ja jeeppikuskien lakko. Jo Pakistaniin pääsy oli pieni ihme. Lennot peruttiin seitsemän kertaa.

”Turpaan tuli joka käänteessä, mutta se teki reissusta mielenkiintoisen”, Hintsa sanoo. Hän on aina nauttinut itsensä haastamisesta. Mitä tiukempi tilanne, sitä suurempi adrenaliiniryöppy.

”Kiipeämme usein paikoissa, joissa tiedän, että jos teen virheen, kuolen. Jollekin se saattaisi olla epämiellyttävä tunne. Minulle se on vain merkki siitä, että pitää keskittyä.”

LOTTA HINTSA ON KIIVENNYT työkseen vajaat kolme vuotta. Hän tietää, että ulkopuolisen silmissä urahyppy saattaa näyttää yllättävältä. Moni muistaa Hintsan edelleen Miss Suomi 2013 -tittelistä, mallin urasta ja iltapäivälehtien otsikoista.

Se näkyy esimerkiksi vähättelevänä palautteena.

”Ennakkoasenne on usein se, että kuka sun meikit tuonne kantaa”, Hintsa sanoo.

”On tylsää, että ihmisiä halutaan väkisin pitää tietyissä lokeroissa. Ilman sitä matkaa, jonka olen kulkenut, en olisi pystynyt tekemään täysillä tätä, mitä nyt teen. Matkani ei ehkä ole kaikkien mielestä loogisin, mutta toimiva se on silti ollut.”

Hintsalle ammattivuorikiipeilijän ura ei ole äkillinen päähänpisto. Hän on kiivennyt harrastuksekseen jo vuosia ja kilpaillut nuorena cheerleadingissa. Yksi asia on johtanut toiseen.

”Olen vuosikaudet puhunut haastatteluissa kiipeilystä, treenaamisesta ja luonnossa liikkumisesta. Se on ohitettu, koska parisuhde on kiinnostanut enemmän. Se on vaivannut minua. Maailmassa on ihan riittävästi naisia, jotka joutuvat näkymään miesten kautta.”

Kiipeily alkoi kiinnostaa Hintsaa jo lapsena, kun hän tuijotteli Kilimanjaroa lentokoneen ikkunasta. Perhe asui Hintsan isän, urheilulääkäri Aki Hintsan, työn vuoksi Etiopiassa ja kävi usein Addis Abeban vuorilla vaeltamassa. Kun Hintsa näki Kilimanjaron lentokoneen ikkunasta, hän päätti, että kiipeäisi sille joskus yhdessä isänsä kanssa. Suunnitelma ei ehtinyt toteutua, sillä isä sairastui syöpään vuonna 2015.

”Ennen kuin isä menehtyi, halusin käydä kiipeämässä Kilimanjaron huipulle ja näyttää hänelle kuvia.”

Oli vuosi 2016, ja Hintsa jäi saman tien koukkuun.

”Kiipeily on kuin yrittäisi hengittää parin hengityssuojaimen läpi, painelisi samalla ylöspäin ja kantaisi painavaa reppua. Se on ihanan haastavaa.”

Pari vuotta myöhemmin Hintsa päätti lähteä ystävänsä kanssa kiipeämään Etelä-Amerikan Aconcagua-vuorelle. Hän kyseli Instagramissa neuvoja maailman korkeimman vuoren Mount Everestin huiputtaneilta kiipeilijöiltä, ja Don Bowie vastasi. Jutellessa selvisi, että Bowiekin oli lähdössä Aconcagualle.

Niinpä Bowie päätti matkustaa ennen reissua Suomeen tapaamaan Hintsaa ja hänen ystäväänsä, mutta Hintsa oli mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa eikä juuri ehtinyt tavata Bowieta.

”Don ajatteli, että joku tällainen pikkuprinsessa. Katsotaan, pääseekö edes base campiin asti.”

Sinä vuonna Aconcagualla oli paljon lunta ja kovia myrsky­tuulia. Hintsan ystävä joutui palaamaan keuhko-ongelmien takia alas. Kaikki suosittelivat myös Hintsaa ja Bowieta palaamaan, mutta he kiipesivät huipulle yhdeksässä tunnissa.

”Selvisi, että arvioitu kiipeämisaika oli 16–18 tuntia. Don sanoi, että minun on pakko alkaa kiivetä ammatikseni ja että häntä kiinnostaisi ihan kauheasti nähdä, mihin pystyn.”

Myyntipuhe oli riittävän mielenkiintoinen: Give me a year and I’ll make you a beast. Hintsa soitti saman tien muutamalle vanhalle yhteistyökumppanilleen.

”Ensimmäiset sponsorini olivat alusvaate-, meikki-, koru- ja superfood-firmat. Minusta oli huikeaa, että he innostuivat ja lähtivät tukemaan. Pystyin tekemään täyskäännöksen ja aloittamaan täyspäiväisen treenaamisen.”

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Hintsa viettää puolet vuodesta ulkomailla. Kiipeilyyn keskittyminen on ollut tietoinen päätös.

”Minulla ei ole sellainen olo, että olisin luopunut mistään. Ennemmin niin, että olen saanut hirveästi asioita. Kaikki, mitä elämässäni on tähän asti tapahtunut, on johtanut tähän. Asiat ovat loksahtaneet paikoilleen.”

ENNEN Lotta Hintsa ajatteli, että haluaisi kiivetä kaikki yli 8 000 metrin korkuiset vuoret. Nyt turismin täyttämät perusreitit eivät enää puhuttele.

Uusia tavoitteita on, mutta Hintsa ei halua kertoa niistä etukäteen. Kun hän ja Bowie kertoivat kesällä suunnitelmastaan kiivetä Gasherbrum II -vuoren French Route -reitti ensimmäistä kertaa alppityyliin, ranskalaiskiipeilijöiden ryhmä ehti ensin ja vei heiltä tilaisuuden tehdä historiaa.

Hintsalle on tärkeää kiivetä ilman lisähappea ja ulkopuolista apua.

”On yleinen käsitys, ettei ilman lisähappea voi kiivetä Mount Everestille. Minun mielestäni lisähapella ei edes kuuluisi kiivetä Everestille. Jos ei pysty siihen ilman, fysiologinen raja on tullut vastaan. Se pitäisi hyväksyä sen sijaan, että luo keinotekoisen kuplan ympärilleen.”

Taitojen kartuttaminen on hyvä keino minimoida pelkoa, jota Hintsa on joutunut vuorilla usein miettimään. Viimeisimmällä reissulla kaksi toisen seurueen kiipeilijää putosi railoon, josta he eivät päässeet itse ylös. Pelastusoperaatiossa toinen kiipeilijöistä putosi ja kuoli. Se sai Hintsan miettimään, onko kiipeilyssä mitään järkeä. Hän tuli siihen tulokseen, että tieto ja keskittyminen suojaavat monilta vaaratilanteilta.

”Jos keskityn, minulle ei tapahdu mitään tuollaista. Ja vaikka joutuisin yksin railoon, tiedän, miten pääsen ylös.”

Pelkoa ei pääse silti kokonaan pakoon.

”Tyhmien riskien välttämiseksi mietin perhettäni. Lupaan heille aina, että tulen takaisin. Siksi esimerkiksi treenaan, miten treenaan.”

Aerobisella kaudella treenitunteja kertyy helposti 30 viikossa. Kun Hintsa palasi elokuussa Broad Peakilta, hän nollasi päänsä juoksemalla 80-kilometrisen Karhunkierroksen.

”Viisi tuntia juoksumatolla on aika perustreeni. Sen lisäksi on tekniikkatreenit. Haluan, että kun menen vuorelle, olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että voin tulla turvallisesti takaisin.”

VAIKEINTA KIIPEILYSSÄ ei ole pelko vaan sopivan sään odottelu. Kun Hintsa kiipeää, hänen on pakko keskittyä kaikilla aisteillaan, jotta ei tee virheitä. Leirissä ainoa virike on sudoku. Nettiyhteyttä ei yleensä ole, ja yhteydenpito perheeseen ja ystäviin hoituu satelliittipuhelimilla.

Pisimmillään oikean sään odottaminen on kestänyt kaksi viikkoa.

”Kun odottaminen ei ole itse valitsemaani lepoa, se alkaa ahdistaa. Vähän kuin olisi liikenteessä ja joku ajaisi tosi hitaasti edessä.”

Virikkeiden puute on vienyt Hintsan joka kerta syviin vesiin. Kaksi vuotta sitten hän käsitteli vuorilla avioeroa jääkiekkoilija Kristian Näkyvästä, puolitoista vuotta sitten päätöstä panostaa kiipeilyyn täysillä. Hintsa ja Bowie yrittivät tuolloin huiputtaa Broad Peakin talvella, ja Hintsa sai osakseen paljon vähättelyä. Vaikeassa elämäntilanteessa kommentit pääsivät ihon alle.

”Olin omistautunut täysin jollekin, missä olin vielä aloittelija. Minulla oli jo kokemusta, mutta ei vielä mitään uskottavuutta. Olin aika herkässä tilassa muutenkin, koska käsittelin edelleen avioeroa. Kommentit pääsivät ihon alle enkä itsekään uskonut itseeni niin täysillä kuin olisi pitänyt.”

Hintsa sai eron aikaan myös paniikki­kohtauksia. Välillä ne iskivät leirissä, välillä pitkien kiipeilyreissujen jälkeen. Vuorilla adrenaliinit nousivat huippuunsa ja kun kroppa oli tottunut olemaan ylivirittyneessä tilassa, lepo tuntui sokilta. Olo helpottui, kun Hintsa ymmärsi, mistä paniikkikohtaukset johtuivat ja mitä kropassa niiden aikana tapahtui. Nykyään hän pystyy melko hyvin ennakoimaan, milloin ahdistus iskee.

”Pitkän reissun jälkeen tulee todennäköisesti ahdistava vaihe, mutta koska olen itse valinnut elää näin, en mieti, miksi tämä tapahtuu minulle. Elämäntapani on tehdä asioita täysillä, ja tiedostan, että tällä elämäntyylillä paniikkikohtauksia tulee silloin tällöin. Haluan silti elää tällaista elämää.”

Yksi Hintsan isoimpia oivalluksia on ollut se, että ahdistus on ihan ok. Hän haluaisi, että huonot päivät normalisoitaisiin eikä niistä olisi pakko pyristellä väkisin eroon.

”Jos ahdistusta yrittää paeta, se vain pahenee. Nopeiten siitä pääsee, kun antaa sen tulla ja hyväksyy sen. Minua auttaa se, että teen jotakin aivotonta. Olen vain, katson Netflixiä ja syön jäätelöä.”

AMMATTIMAINEN KIIPEILY VAATII omistautumista. Vuorilla ollaan pitkiä aikoja, ja perhettä ja ystäviä on usein ikävä. Hintsaa auttaa introvertti luonne, jolle yksinolo ihan sopii.

”Olen aina ollut vähän yksintekijä. Vaikeissakin elämäntilanteissa olen vetäytynyt ja käsitellyt asiat itsekseni.”

Tänä kesänä Hintsa kävi vuorilla läpi isäsuhdettaan.

”Ensimmäistä kertaa käsittelin sitä, että isä muutti ilman selitystä Sveitsiin, kun olin teini-ikäinen, ja yhtäkkiä hänellä oli toinen perhe siellä. Isä ei ollut koskaan kauhean taitava kommunikoimaan asioista lähipiirilleen ja siksi kaikki tuli saippuasarjamaisen dramaattisesti.”

Isän lähtö oli 17-vuotiaalle Hintsalle kova paikka. Hänestä tuntui, että oli kasvettava yhdessä yössä aikuiseksi.

”Mietin, miksi emme riittäneet. Sen jälkeen minun on ollut vaikea päästää ihmisiä tietyn muurin läpi tai näyttää heikkouksiani. Olen lähes kaikissa suhteissani pyrkinyt olemaan se, johon voi nojata, ja ollut itse tosi huono nojaamaan muihin. Olen pelännyt, että he lähtevät.”

Hintsan isä kuoli viisi vuotta sitten. Sveitsiin muutosta huolimatta hän oli Hintsalle hyvin rakas ja tärkeä ihminen, jonka menettäminen oli kivuliasta.

Onko kuolema saanut Hintsan elämään täysillä?

”Tämä kuulostaa tosi karulta, mutta ainakin se on vapauttanut isän odotuksilta. Minulle jäi nuorena sellainen fiilis, että isä lähti, koska me emme riittäneet. Yritin sen jälkeen luoda suhdetta häneen ja miettiä, mikä miellyttäisi häntä.”

Kiitosta tuli esimerkiksi koulumenestyksestä, urheilusta ja akateemisesta tutkinnosta. Hintsa päätyi opiskelemaan ekonomiksi.

”En sano, ettenkö olisi nauttinut johdon konsultin työstä, mutta olisiko se ollut niin omannäköistä elämää? Olisiko se tehnyt onnelliseksi? En usko, että ainakaan näin onnelliseksi”, hän sanoo.

”Jotkut ovat sanoneet, että vitsit sinun isäsi olisi sinusta ylpeä. En ole ihan varma, olisiko. Nyt sillä ei ole enää mitään väliä.”

KESÄLLÄ 2019 Hintsa joutui ensimmäisen kerran tilanteeseen, jossa olosuhteet estivät huipulle nousemisen. Hintsa ja Bowie olivat kiipeämässä G2-vuorella Pakistanissa, kun Bowie joutui avuksi pelastustöihin. Niiden aikana lumi­olosuhteet kävivät mahdottomiksi.

Hintsa olisi halunnut jatkaa, mutta Bowie kieltäytyi. Ennen huippua lopettaminen tuntui hetken ajan maailmanlopulta.

”Olen tottunut menemään vaikka läpi harmaan kiven, mutta kiivetessä en voi tehdä sitä. Huipulle pääseminen ei ole kiinni siitä, teenkö riittävästi, vaan ulkoisista asioista. Aluksi se oli tosi ahdistavaa.”

Hintsa vaatii itseltään paljon, mutta on oppinut myös armollisuutta. Bowie on sanonut, ettei ole arvoa, joka määrittäisi, onko ihminen onnistunut tai epäonnistunut. On vain odotuksia, jotka täyttyvät tai eivät täyty. Ajatus on auttanut Hintsaa muuttamaan suhtautumistaan.

”Vaadin itseltäni aika paljon, mutta nykyään pääsen pettymyksistä yli nopeammin. Pystyn ymmärtämään, jos odotukseni eivät olleet realistisia.”

Viime vuonna Hintsa pysähtyi miettimään kolmea kysymystä, jotka isällä oli tapana kysyä valmennusyrityksensä asiakkailta. Tiedätkö, kuka olet? Tiedätkö, mitä haluat? Hallitsetko elämääsi?

Hänestä tuntui, että kiipeilyn myötä kysymyksiin oli viimein helppo vastata. Elämä oli omissa käsissä ja menossa sinne, minne pitikin. ”Herään 95 prosenttia aamuista kiitollisena ja innoissani siitä, että saan elää unelmaelämääni.”

Kiipeilyssä Hintsaa viehättää esimerkiksi itsensä ylittäminen ja elämän perusasioiden ääreen palaaminen. Perusleirissä peseydytään kauhalla pienessä vanhan kerosiinitynnyrin pohjasta tehdyssä altaassa. Vessa, suihku ja oikea sänky tuntuvat sen jälkeen suurelta luksukselta. Parhaita hetkiä ovat onnistumisen kokemukset ja poikkeukselliset maisemat.

”Kaikesta, mitä näen, tulee tosi kiitollinen olo. Se innostaa pientä sisäistä tutkimusmatkailijaani. On siistiä ajatella, kuinka ainutlaatuinen jokin maisema tai kokemus on.”

Myös ennätysten tekeminen motivoi. Hintsa pitää siitä, että hänellä on jatkuvasti mahdollisuus haastaa itseään.

”Aina kun minulle on tullut urallani sellainen olo, etten pysty kehittymään jossakin enempää, mielenkiintoni on kadonnut. Minua motivoi se ajatus, että minulla on vielä paljon matkaa.”

Hintsa uskoo, että halu kehittyä on sekoitus kasvatusta ja luontaista uteliaisuutta. Hänellä on aina ollut nälkä tehdä ja kokea lisää.

”Minua kiinnostaa nähdä, mihin asti voin mennä”, Hintsa sanoo. ”Tiedostan myös, että on ihan sama, mitä tulen saavuttamaan. Se on kuin laittaisi rahaa taskuun, jossa on reikä. Haluan koko ajan lisää.”

Tyyli: Suvi Poutiainen

Hiukset: Heidi Viskari

Juttu on julkaistu Trendissä 7/2021.