Europarlamentaarikko Li Andersson, puoliso Juha ja tytär Ava muodostavat tiiviin kolmikon, vaikka arki on vielä ripoteltu kolmeen kotiin ja maahan. Kevään aikana he aloittavat yhteisen seikkailun.
Auringonnousuun on vielä monta tuntia, kun europarlamentaarikko Li Andersson herää Helsingin-kodissaan aloittaakseen työviikon. Hänen on ehdittävä kaksikymmentä vaille kahdeksan lähtevälle Brysselin-lennolle.
”Olen ollut viime kuukaudet aikamoisessa univajeessa. En usko sen hirveästi vaikuttavan politiikantekokykyyni, mutta naamasta vaje näkyy”, Li sanoo.
Univelkaa lisää se, että hän joutuu yleensä ottamaan myöhäisen lennon palatessaan Helsinkiin. Silloin kotiovi kolahtaa kiinni vasta puolilta öin.
Listä tuntuu vieläkin kuin hän olisi joka viikko matkalla tai retkellä. Hän aloitti työt Brysselissä Belgiassa viime heinäkuussa. Väliaikaisuuden vaikutelmaa lisää se, että Li asuu kaupungissa tuttavansa nurkissa vierashuoneessa.
Asuinalue on kiva ja eläväinen, siellä on juoksulenkkireittejä ja kivoja ravintoloita. Silti Li odottaa, että olo Brysselissäkin tuntuisi ihan tavalliselta arjelta.
Puoliso Juha Pursiainen ja kolmevuotias tytär Ava muuttavat Belgiaan kevään aikana.
”On kiva ajatus, että sitten seikkailemme uudessa maassa ja kaupungissa yhdessä perheenä.”
Sopeuduttavaa on kuitenkin juuri nyt paljonlaisesti. Lin arki jakautuu kolmen maan ja neljän kaupungin välille. Useimpina viikkoina hän viettää Brysselissä kolme päivää, mutta noin kerran kuussa on Euroopan parlamentin nelipäiväinen täysistunto. Se pidetään Strasbourgissa Ranskassa, 434 kilometrin päässä Brysselistä.
Sellaisina arkipäivinä, kun Li ei ole Belgiassa tai Ranskassa, hän asuu perheineen Helsingissä vuokra-asunnossa. Sieltä hän, Juha ja Ava ajelevat yhdessä viikonlopuiksi rivitalokotiin Turkuun.
”Turku tuntuu minusta kaikkein eniten kodilta. Se on meidän perheemme pysyvin paikka, joka näyttää ja tuntuu meiltä.”
Reissupäivinä Li tekee töitä aamusta iltaan. Hänet valittiin EU-parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajaksi.
Yleensä Li kävelee yhdeksäksi parlamentille, jossa päivä koostuu kokouksista. Hän pyrkii järjestämään aikatauluunsa sen verran väljyyttä, että ehtisi kokousten välissä hoidella käytännön asioita, kuten vastata viesteihin ja keskustella työkavereiden kanssa.
”Valiokunnan puheenjohtajuus tuottaa paljon työtä, sillä asiat menevät eteenpäin minun kauttani. Parlamentissa on myös melkoinen sähköpostien lähettämisen kulttuuri. Viestejä tulee paljon.”
Työpäivän jälkeen Li yrittää ehtiä lenkille. Hän aloitti juoksemisen kesällä 2023, korona-aikojen ja opetusministerivuosien jälkeen. Listä tuntui, että hänen oli saatava lisää happea ja liikettä palaveriputkissa puutuneeseen kehoon. Harjoittelu on tuottanut tulosta, sillä viimekesäiseen eurovaalipäivään Li valmistautui juoksemalla puolimaratonin Helsingissä.
Juostessaan hän kuuntelee yleensä musiikkia. Se muuttuu sitä raskaammaksi, mitä vaikeampia asioita hän käsittelee. Mieli prosessoi niitä askelten rullatessa. Kahdeksan kilometrin lenkki lähipuistossa on myös uusien ideoiden syntymisen aikaa.
Lenkin jälkeen Li kokkaa tai ainakin syö.
”Minulla on aika usein illalliskokouksia tai -kutsuja, joiden avulla onnistun hoitamaan ruokapuolen, mutta laitan jotain itsekin, pakkohan se on. Kotona rakastan Juhan tekemää ruokaa. Pastat ovat hänen bravuureitaan.”
Lin loppuilta menee yleensä sängyssä työpapereita lueskellen ja suoratoistosarjoja katsellen. Vällyjen väliin saattaa myös pirahtaa videopuhelu kotoa. Silloin näytölle ilmestyy yleensä Ava, joka haluaa esitellä äidille leluapinaansa.
Välillä työt tulevaan uniinkin, nykyään enemmän kun ennen.
”Nato-keväänä se alkoi. Se muutti perusasetuksiani. Ennen sitä pystyin aina sulkemaan työt mielestä iltaisin ja nukahdin helposti.”
”Nykyisin tunnen olevani kotona enemmän läsnä kuin ennen. Kun olen vapaalla, todella olen vapaalla.”
Muutos yksineläjästä perheenjäseneksi on helpompi silloin, kun työssä ei ole akuutti tilanne päällä. Kun Li pääsee kotiin, tytär haluaa hänet leikkeihin mukaan. Tällä hetkellä palapelit ovat suosikkeja. Ava on kolmivuotiaana hauskassa iässä, vaikka vauhtia riittää sydämentykytyksiin saakka.
”Lapsi helpottaa kotirooliin vaihtamista, sillä hänen kanssaan ei voi miettiä työasioita. Mutta silloin kun töissä on tilanne päällä, se valitettavasti vaikuttaa henkiseen läsnäolooni. Nykyisessä työroolissani sellaisia hetkiä on onneksi vähemmän kuin aiemmin.”
”Nykyisin tunnen olevani kotona enemmän läsnä kuin ennen. Kun olen vapaalla, todella olen vapaalla. Puolueen puheenjohtajana töitä oli yleensä myös viikonloppuisin ja päivät olivat pitkiä viikollakin.”
Jatkuva hälytystila tuli Lille tutuksi myös ministerivuosina koronakriisin takia ja Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
”Se tuntui sukellukselta suohon, jonka läpi pitää vain painaa. Pysähtymisen mahdollisuuksia ei ollut, sillä koko ajan oli jokin uusi yhteiskunnallinen kriisi päällä. Samalla tunsin, että olen siinä asemassa, mihin halusin. Tilanteet piti hoitaa parhaansa mukaan.”
Kyydin ollessa kovinta väsymystä ei ehtinyt ajatella. Lasku tuli myöhemmin, ja jäljet näkyvät yhä.
”Eräs entinen hallituspuolueen puheenjohtaja sanoi, että häneltä kului palautumiseen kaksi vuotta – ja hän oli puheenjohtajana lyhyemmän ajan kuin minä. En ole vielä päässyt täysin irti hälytystilasta. Se näkyy esimerkiksi pakonomaisena tarpeena seurata koko ajan, onko jotain tärkeää tapahtunut”, Li sanoo ja vilkaisee taas puhelintaan.
Hän kyllä yrittää päästä eroon jatkuvasta uutisten seuraamisesta – varsinkin kotona.
”Laitan puhelimen vaikka toiseen huoneeseen.”
Turussa vietetyt kotiviikonloput hän pitää nykyisin mahdollisimman rauhallisina ilman aikataulutettuja menoja. Ystävien näkeminen ja leikkipuistoreissut riittävät.
”Ja Ava haluaa pyöräilemään, oli vastassa millainen hanki tahansa”, Li kertoo ja nauraa.
Liikettä Lin elämässä on ollut aina. Hän oli neljävuotias vanhempien erotessa, eikä hänellä juuri ole muistikuvia lapsuuden ydinperhearjesta. Molemmilla vanhemmilla oli oma kotinsa, ja Li kulki niiden väliä reissukassi mukanaan. Ehkä siitä on versonut tottumus siirtyä aikuisenakin paikasta, pestistä ja maasta toiseen.
”Yleensä kuljetan kamoja mukana edelleen. Silloin ei ole riskiä, että ne ovat väärässä paikassa.”
Lin äiti teki työuransa paikallislehden toimittajana, ja tämän kotiin tuli kolme sanomalehteä. Tyttärelle periytyi palava kiinnostus yhteisiin asioihin ja lukemiseen.
Li muistaa nuoruudestaan äidin, kummitädin ja heidän ystäviensä keskustelevaisen joukkion olohuoneessa. Itsenäiset, eläväiset naiset paransivat maailmaa viinilasin äärellä ja pärjäsivät mainiosti omillaan.
”Äiti tarjosi minulle oman näköistä elämää elävän naisen mallin.”
”Ajattelen, että voin oppia kaikkea eikä ole maailmanloppu, jos epäonnistun.”
Isältä Li sai buustia itseluottamukseensa. Boheemi taiteilija muistutti tytärtään siitä, ettei pidä ajatella liikaa, mitä muut miettivät. Kaikkia ei voi miellyttää. Isältä Li sai myös uskallusta heittäytyä suoraan syvään päähän.
”Olen edennyt urallani sellaisella asenteella, että katsotaan, kuinka tässä käy. Niin tein, kun ryhdyin valiokunnan puheenjohtajaksi heti ensimmäisellä meppikaudella ja kun lähdin presidenttiehdokkaaksi. Ajattelen, että voin oppia kaikkea eikä ole maailmanloppu, jos epäonnistun.”
Tyttärelleen Li on halunnut tehdä elämäntapansa ja liikkuvan työnsä mahdollisimman epädramaattiseksi.
”Käytän päiväkodista tuttua menetelmää. En lähde Brysseliin suurieleisesti vaan sanon heipat ja kerron, milloin tulen takaisin. Silloin lapsikaan ei ajattele, että tilanteessa pitäisi olla isosti tunnetta pelissä.”
Iso muutos Brysseliin lähteminen on Lille silti ollut. Hän ei kuitenkaan ikävöi eduskuntaan – ainakaan vielä.
”On vapauttavaa työskennellä Brysselissä, jossa minua ei tunnisteta. Samalla huomaan kaipaavani asioihin sellaista näppituntumaa. Se syntyy siitä, kun ihmiset tulevat spontaanisti juttelemaan minulle, kuten Suomessa. Sitä ikävöin.”
Vaikka poliitikkoihin kohdistuu paljon vihapuhetta, on toinenkin tarina, jonka Li haluaa nostaa esiin. Hän saa paljon kiitoksia työstään ja siitä, miten ajaa ihmisten asioita. Sellainen palaute auttaa jaksamaan.
Toisinaan Li poimii yhteydenotoista sävyn, joka saa hänet tuntemaan piston sydämessä.
”En haluaisi, että ihmiset tuntevat, että olen jättänyt heidät. Voin olla edelleen keskustelija Suomessa, vaikka toimin Brysselissä. Tekeminen on minun lääkkeeni tuskaan. Kun tietää, että on yrittänyt tehdä asioille jotain, on vähän helpompi käsitellä vallitsevaa tilannetta.”
Tekeminen on totisesti jatkunut Lin arjessa ministerivuosien jälkeenkin. Vuoteen 2024 mahtuivat eurovaalien lisäksi presidentinvaalit. Niiden välissä Li teki gradunsa kansainvälisestä oikeudesta. Tekemisen tahti voi huimata, mutta samalla Li kokee merkityksellisyyden tunnetta, joka antaa virtaa.
”Minulla on sellainen olo, että juuri nyt Euroopassa kirjoitetaan historiaa, ja saan olla osa sitä. Kysymykset ovat isoja, ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen aivan keskiössä pohtimassa esimerkiksi geopoliittisia ja ilmastoon liittyviä kysymyksiä.”
Mutta on myös paikka, jossa Lillä ei ole kiire minnekään: nimittäin mökki Kristiinankaupungissa Siipyyn kylässä. Isovanhempien vanhoilla tiluksilla Li painelee mustikkametsään ja leipoo piirakoita, kakkuja, sämpylöitä ja pullaa. Li on perustanut vain itseään varten WhatsApp-ryhmän, johon hän tallentaa netistä bongaamiaan kiinnostavia reseptejä.
”Mutta teen sitä vain vapaa-ajallani ja Suomessa. Se on selkeä merkki vapaalle vaihtamisesta. Arkena minulla ei ole halua tai energiaa leipoa.”
Mökki on Lin ja hänen äitinsä yhteinen harrastus. Aukea meri kimmeltää majakkasaaren takaa. Niissä maisemissa hommat pidetään hyvin rauhallisina.
Äiti ja Juha saattavat kehitellä mökillä kaikenlaisia puhteita itselleen, mutta Li ahnehtii mieluiten kirjallisuutta, viimeksi ruotsalaisen Johannes Anyurun teoksia.
Kun Ava heräilee puoli seitsemän maissa, hänet viedään Lin äidin viihdytettäväksi, jotta vanhemmat saavat jatkaa unia. Listä on hauskaa katsella äitiä mummun tehtävissä.
”Hän on todella fiiliksissä roolista, ja Avakin sanoo, että mummu on hänen paras ystävänsä. He näkevät toisiaan paljon.”
Kun on Lin aika nousta, mökkiaamuun kuuluu ajan kanssa nautiskeltu kahvi.
”Tosin jo ennen yhdeksää kutsuvat yleensä Ava ja pihatouhut. Potkimme palloa, ja hän työntelee kottikärryjään paikasta toiseen. Sitten hän haluaa uimaan, vaikka vesi olisi kuinka kylmää.”
Pysähtymisessä Li ei ole mielestään kovin hyvä joutilaista mökkipäivistä huolimatta. Politiikassa tulee aina eteen seuraava uusi asia, ja turhautuminen epäoikeudenmukaisilta tuntuviin päätöksiin pitää pyörät pyörimässä.
Jaksamisesta puhuminen ei ole helppoa politiikassa. Vastuutehtäviin ei jouduta vaan pyritään. Ajankäyttöäänkin jokaisen on osattava hallita itse.
”Vaikka väsymisestä ei juuri puhuta julkisesti, päättäjät puhuvat siitä keskenään. Vertaistuki auttaa paljon.”
Li on huomannut, että kotimaisen politiikan ilmapiiri on muuttunut viime vuosina, varsinkin kielenkäyttö. Se henkilöityy enemmän kuin ennen.
”Toisaalta politiikka ei ole ollut koskaan niin sanottu turvallinen tila. Mukana on psykologista vallankäyttöä ja herruustekniikoita. Jos politiikkaa haluaa tehdä työkseen, on opeteltava strategioita, joilla pärjää. Se ei tietenkään ole toivottavaa mutta liittyy politiikan jännitteisiin ja vallankäyttöön.”
Vaikuttamistekniikoiden tunnistamisessa Litä auttavat opiskeluaikoina yliopistolla käydyt sukupuolentutkimuksen kurssit.
”Sain käsitteitä ja sanoja sille, mitä politiikassa tapahtuu. Opin, miltä vallankäyttö kuulostaa ja näyttää. Se auttaa ymmärtämään, ettei se ole henkilökohtaista. Kokemusten jakaminen ja purkaminen hyvien ystävien kesken on myös todella tärkeää.”
”On kiva ajatus, että seikkailemme uudessa maassa ja kaupungissa yhdessä perheenä.”
Lin matkalaukkuelämä rauhoittuu ainakin hieman, kun Juha ja Ava muuttavat lähiaikoina Belgiaan. Li seurailee nyt tarkasti vuokrattavia asuntoja ja on jo katsellut valmiiksi rauhallisen lapsiperhealueen, jolle haluaisi asettua. Sijainti on hyvä Avan tulevaa koulua silmällä pitäen, mutta myös parlamentti on kätevän matkan päässä.
Pian koittavan muuton ajankohtaan vaikuttaa erityisesti Avan esiopetuksen alku. Se alkaa Brysselissä, kun lapsi täyttää neljä, Avan kohdalla ensi syksynä. Muutos on tyttärelle iso.
”Hänen pitää tutustua uuteen paikkaan ja uusiin aikuisiin. Mutta jossain vaiheessa samanlainen muutos tulisi hänelle Suomessakin, sillä nykyisessä päiväkodissa ei ole esiopetusta. Luulen, että tärkeintä hänen kannaltaan on se, että minä ja Juha olemme muutoksessa mukana.”
Avan tulevassa koulussa noudatetaan Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmaa, mutta opettajat ovat saaneet koulutuksensa Suomessa. Samaa koulua voisi käydä aina lukion loppuun saakka, mutta niin pitkälle ei tarvitse vielä ajatella. Toistaiseksi yhteinen koti on Brysselissä ainakin Lin meppikauden loppuun eli vuoteen 2029.
”Minulla ei ole asumisestamme omaa toivetta sen pidemmälle. Ajattelin mennä Avan ehdoilla.”
”On kiva ajatus, että seikkailemme uudessa maassa ja kaupungissa yhdessä perheenä.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 2/2025.
