Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kauneus

Leikkaa otsatukka itse

Ovatko otsahiukset venähtäneet pitkiksi? Otsatukan leikkaus onnistuu myös kotona. Tarvitset hyvät sakset, tarkat kädet ja malttia.

9.8.2016 | Päivitetty 16.1.2024 | Kauneus ja Terveys

Otsatukka kannattaa leikata kuivana – toimi näin

Otsatukan leikkaaminen onnistuu itse, kunhan noudatat tiettyjä ohjeita. Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että leikkaat vain puhtaita ja kuivia hiuksia. Otsatukan leikkaus onnistuu helpommin, jos hiukset ovat puhtaat, sillä ne laskeutuvat luonnollisemmin. Kuivuessaan hiukset hieman nousevat, joten märkänä napsittu tukka voi olla kuivana reilusti lyhempi kuin halusit.

  • Mieti etukäteen kuinka­ leveän otsa­tukan leikkaat. Useimpia imartelevin leveys on kulma­karvojen ulko­reunan kohdalla.
  • Ota otsan pyörteet huomioon. Ne kohottavat hiusta enemmän kuin pyörteetön kohta. Leikkaa rauhallisesti pieni hiusosio kerrallaan. Ilman ositusta leikkaaminen on hankalaa ja leikkauslinjasta­ tulee helposti epä­tasainen.
  • Pidä ilme peruslukemilla. Kulmakarvojen­ nostaminen saa otsa­tukan näyttämään pidemmältä. Pörrötä hiuksia sormin ja katso peilistä, miten ne laskeutuvat.

KOKEILE: Piristä ilmettä leikkaamalla suunniteltua lyhempi otsatukka!

Lue myös: Sivuotsis! Katso, minkä ilmeen se tuo kasvoille!

Pese ja kuivaa hiukset.

Föönaa ylikasvanut otsatukka kasvoille sormia tai kampaa apuna käyttäen. Vedä sivuhiukset korvien taakse ja erottele kammalla päälaelta kolmionmallinen otsatukkaosio. Varmista, ettei osioon ole sotkeutunut hiuksia sivuilta. 

Leikkauksesta tulee tasaisempi, kun lyhennät hiukset parissa osiossa.

Jaa kolmionmallinen osio kahteen ja kiinnitä päällimmäinen osio hius­klipsillä päälaelle. Aloita leikkaaminen toisesta reunasta. Otsatukan leikkaus onnistuu, kun pidät sakset vaaka­tasossa ja kulmakarvat rentoina.

Otsatukka laskeutuu paremmin, kun latvaa pehmentää hieman.

Laske­ leukaa alas ja vie kampa otsan ja hiusten väliin. Aseta hiusten latvat kammalle. Pidä saksia pystyasennossa­ ja napsi rauhallisesti niiden kärjillä latvoja­ noin sentin syvyydeltä.

Vapauta sivuhiukset korvien takaa.

Seiso peilin edessä ja tutki, miltä leikkaus näyttää. Yhdistä halutessasi­ sivuhiukset ja otsatukka pehmentämällä reunaa pystyleikkauksella. Otsatukasta­ saa kaarevamman, kun leikkaat sitä sivuilta viistosti alaspäin.

Katso myös nämä hiusaiheiset jutut:

6 parasta trendimallia lyhythiuksiselle

Hiuksiin 2400 vai 40 euroa vuodessa?

Näin tupeeraat tukan oikein

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt