Leena Lehtolainen: "Kissat ovat tuoneet kauneutta"
Ihmiset
Leena Lehtolainen: "Kissat ovat tuoneet kauneutta"
Magnus ja Hönde pitävät kirjailija Leena Lehtolaiselle seuraa ja auttavat editoimaan tekstejä.
Teksti

Kuvat

13.7.2018
 |
Eeva

”Minulla on ollut kissoja vuodesta 1985 lähtien lähes koko ajan, yhteensä viisi pitkäaikaista lemmikkiä. Kissoista on sopivassa määrin seuraa, mutta ne antavat myös oman rauhan.

On mahtavaa, että kissat ovat kanssani, kun teen kotona töitä yksin. En puhu itsekseni, puhun kissoille. Puolisoni on jäätutkija, ja hän on työnsä takia joskus kuukausitolkulla jäätiköllä, silloinkin kissat ovat minulle seurana.

Minulla oli ollut kissa monta vuotta, ennen kuin ensimmäinen lapseni syntyi. Opin, että välillä täytyy laittaa toisen tarpeet omiensa edelle. Onneksi myös mieheni on kissaihminen eikä lapsillani ole ollut allergioita.

Tällä hetkellä meillä on suomenruotsalainen ja virolainen kissa. Rauhallinen Hönde, 5, on Inkoosta. Harvoin se tulee vapaaehtoisesti syliin, mutta viereen se saattaa tulla. Magnus, 4, on tallinnalainen löytökissa. Se oli pentuna nykyistä arempi. Sillä voi olla ikäviä kokemuksia taustalla, mutta siitä on tullut luottavainen ja rakastava kissa.

Magnus on sylikissa, joka välillä tunkee tietokoneen päälle, kun kirjoitan. Joskus se on sitä mieltä, että tekstini tarvitsevat kissaeditoria.

On aina valtavan suuri lahja, kun kissa tulee lähelle ja osoittaa hellyyttään. Niitä kun ei voi komentaa ja kouluttaa.

Kissat ovat tuoneet elämääni kauneutta, iloa ja kiehtovuutta. Olen rakastava ja hemmotteleva emäntä. Nämä kissat ovat niin nirsoja, ettei niille monikaan ruoka kelpaa. Ja kun ne tuovat myyrän saaliina pihamaalle, niitä täytyy kehua.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 8/2016. Nettiversiota on päivitetty.

Kommentoi +