Laura Malmivaara on oppinut, että iltatähden äitinä jaksaa, kun apuna ovat päiväkoti, kalenteriin merkatut hetket hyvinvoinnille ja työarki, jossa sanotaan myös ei. Tauon jälkeen näytteleminen on tuonut vastapainoa taaperoarkeen.
Laura Malmivaara, 51, teki viime vuonna jotain poikkeuksellista. Kun Queen of Fucking Everything -sarjan kuvaukset olivat tiiviimmillään, hän sanoi kiinnostavalle valokuvauskeikalle ei.
”Sanon usein työtarjouksille kyllä, sillä olen utelias ja kiinnostunut uusista tilanteista. Minulla on ollut aina monta roolia ja työnkuvaa päällekkäin. Olen ymmärtänyt, ettei kaikkea tarvitse tehdä yhtä aikaa. En muista, että olisin koskaan aiemmin kieltäytynyt valokuvauskeikasta, mutta tuolla kerralla sanoin, etten ehdi enkä jaksa.”
Laura keskittyi viime kevään näyttelijän työhönsä. Kuvauspäivien jälkeen hän vietti aikaa ainoastaan perheensä, pääasiassa 2-vuotiaan Aatoksen ja avopuolisonsa Samin kanssa. Lauran vanhemmat tyttäret edellisestä liitosta ovat jo 18- ja 20-vuotiaita, ja esikoinen on jo muuttanut omilleen. Uusperheeseen kuuluu myös Samin kouluikäinen tytär.
Kun sarjan kuvaukset päättyivät toukokuussa, Laura viimeisteli syksyllä ilmestyneen Iltatähti-kirjansa. Loppuvuoden Laura keskittyi tekemään valokuvauskeikkoja. Tähän oli mahdollisuus, sillä Aatos aloitti päiväkodin.
”Äidin rooli on tällä hetkellä rooleistani ja identiteeteistäni hallitsevin, sillä palasin iltatähden myötä pikkulapsiarkeen. Sitä ennen äitiys oli ehtinyt tasaantua rooleiksi muiden joukossa. Olen huomannut, että työroolien jaksottaminen auttaa tässä elämäntilanteessa ja iässä jaksamaan.”
Isolle yleisölle Laura on tullut tutuksi näyttelijänä. Viime vuoden tv-projektin aikana hän sai uutta intoa nimenomaan kameranäyttelemiseen.
”Ehkä uusi innostukseni näyttelemistä kohtaan johtuu siitä, että sain kokonaan uudenlaista näyteltävää. Kun Tiina Lymi soitti minulle koekuvausten jälkeen roolista, olin ihan, että kiitos, annatko tämän loistavan roolin todella minulle?”
Ylellä ja Yle Areenassa tammikuun alussa ensi-iltansa saaneessa sarjassa Laura näyttelee hyvään elämään tottunutta kiinteistövälittäjä Lindaa, jonka ympäriltä kulissit romahtavat. Linda joutuu tekemään kyseenalaisia valintoja pitääkseen kulissinsa ulkoisesti pystyssä.
”Näytteleminen muuttaa minua yhä. Kun kehollisesti eläydyin Lindaan, jouduin tilanteisiin, joissa en ole itse koskaan ollut ja näyttämään tunteita, joita yleensä peitetään; pelkoa, yksinäisyyttä ja voimaa. Roolit jäävät kehoon. Se auttaa ymmärtämään toisia ihmisiä myös kameran ulkopuolella.”
Rooli oli ensimmäinen isompi työ, jonka Laura teki kuopuksen syntymän jälkeen.
”Pikkulapsiarjen rutiinien vastapainoksi näytteleminen toi ihanaa vastapainoa; kaaosta ja sattumanvaraisuutta. Ikä, eletty perhe-elämä ja parisuhteet ovat tuoneet elämääni pettymyksiä ja onnistumisia. Roolin läpi sain tuoda kaiken näyttelemiseen, eikä ollut tarvetta suojella enää pintaa.”
Näyttelijänä Laura ajattelee itsensä huoltamisen osaksi kehollista ammattia. Kun kuopus aloitti päiväkodissa, Laura listasi syksyn aikana kalenteriin jumppia, terapiaa ja kehonhuoltoa.
”Hermostoni menee helposti ylikierroksille. Siinä auttavat lajit, jotka lisäävät liikkuvuutta ja sisäistä voimaa, kuten barre ja pilates. Tarvitsen kehonhuoltamista myös mieleni rauhoittamiseen. Juoksemaan ei tee enää mieli, sillä se vain lisää kiireen tuntua.”
Joskus sopivin tapa rentoutua voi olla lasi viiniä television äärellä, kun lapsi on mennyt nukkumaan.
”Kun perheessä on pieni lapsi, äitiys on intensiivistä. Silloin on tärkeää, että äiti voi hyvin. Itseni hoitaminen on omalla vastuullani.”
Laura oli 49-vuotias, kun hän synnytti iltatähtensä. Vauva tuli eri tavalla osaksi perhe-elämää kuin vanhemmat tyttäret aikoinaan.
”Kun tytöt aikanaan syntyivät ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi, elämänmuutos oli suuri. Kolmannella kerralla lapsesta tuli suoraan osa perhettä, ja äitiys oli minulle jo tuttua.”
Oma ikä muistuttaa taaperon kanssa eniten iltaisin.
”Saatan itse nukahtaa samalla, kun nukutan poikaa. Aikaisemmin kirjoitin ja vastailin sähköposteihin yömyöhään. Joku nuori suorittaja minussa yhä patistaa samaan. Aika usein nousenkin vielä nukuttamisen jälkeen siivoamaan ja hoitamaan asioita, vaikka minun pitäisi vain mennä nukkumaan.”
Päiväkodin alkaminen syksyllä tuntui hyvältä. Lauran mielestä poika oli siihen valmis, ja myös hän äitinä odotti päiväkotiarkea. Kuopukselta puuttuivat lapsikaverit, ja päiväkodissa hän sai niitä.
”Tunnen, että minäkin tarvitsen päiväkotia enemmän kuin nuorempana äitinä, sillä se tuo arkeen happea. Arvostus päiväkodin aikuisia kohtaan on kasvanut entisestään.”
Laura on aina huolehtinut itsestään, mutta viisikymppisenä taaperon äitinä hän on antanut korostetusti aikaa omalle hyvinvoinnille.
”Kun perheessä on pieni lapsi, äitiys on intensiivistä. Silloin on tärkeää, että äiti voi hyvin. Itseni hoitaminen on omalla vastuullani.”
Ikä on muuttanut Lauran äitiyttä, mutta niin on yhteiskunnan muutoskin. Edellisellä kierroksella, kaksikymmentä vuotta sitten, ei ollut sosiaalista mediaa ja älylaitteita. Välillä se mietityttää Lauraa.
”Some on tullut häiritsemään lapsen kanssa olemista. Huomaan välillä, etten ole lapsen kanssa sataprosenttisesti läsnä. Yritän tietoisesti olla kaivamatta puhelinta esille leikkipuistossa.”
Pakahduttavinta äitiydessä ovat kuitenkin samat asiat kuin aikaisemminkin: lapsen valtava muutos ja kasvu, joka tapahtuu silmien edessä.
”Käymme lapsen kanssa jo ihan oikeita keskusteluita, vaikka juurihan hän syntyi. Hämmästyttää ja pakahduttaa, miten pikku pojasta alkaa kuoriutua oma persoonansa.”
Äiti tyttärilleen, mutta Laura on myös tytär äidilleen. Näin viisikymppisenä Laura on ymmärtänyt, että välit lapsuudenperheeseen ovat aina olleet poikkeuksellisen tiiviit.
”Lapsuudenperheessäni minulla on ainoan tyttären rooli. Vanhempieni kanssa saan olla yhä kannateltava. Lapsuudenkoti on ainoa paikka, jossa minun ei tarvitse kantaa mitään ylimääräistä. Saan olla ahdistunut, kiukutteleva, väsynyt. Siellä kerta kaikkiaan taannun! Käyn ottamassa isältä kolikot tai muuta lapsellista.”
Laura kiittää vanhempiaan siitä, että on saanut hyvän perusturvan lapsuudessa. Hän tunnistaa itsessään myös samanlaisen aktiivisuuden, joka vanhemmissa on. Laura siirtelee kodissaan usein huonekaluja ja järjestelee tavaroita edestakaisin.
”Aktiivisuus saattaa kääntyä usein ylivireydeksi. Toivoisin, että osaisin laskeutua ja kuunnella paremmin eikä oleminen menisi sellaiseksi rauhattomaksi häsäämiseksi.”
Viime kesänä, kuvausten jälkeen, pysähtymiseen auttoi aika lapsuudenperheen mökillä. Laura on viettänyt paikassa aina paljon aikaa sekä lapsuudenperheensä että omien lasten kanssa.
Välillä Laura oli mökkireissulla kuopuksen kanssa. Kesä oli kauneimmillaan, ja vieressä touhusi lapsi, joka oli alkanut jutella ja jonka kanssa Laura pystyi kävelemään rannalle. Ei enää tuttipulloja tai tutteja, vain hiljaisuutta ja tilaa.
Siinä tilassa Lauran hermosto rauhoittui ja hän pystyi olemaan täysillä läsnä.
”Olen huomannut, että voin tehdä tyttärieni kanssa samoja asioita kuin ystävieni kanssa, kuten käydä teatterissa ja syömässä.”
Miten kolmen lapsen äiti järjestää aikaa ystäville? Vähän huonosti, jos Lauralta kysytään. Lauralla on ystäviä eri elämänvaiheista, ja hän tuntee ystäviensä laiminlyönnistä huonoa omatuntoa.
”Viimeksi eilen pahoittelin yhdelle ystävälle, että anteeksi kun olen ollut niin huono ystävä, sillä olen vain keskittynyt perheeseen. Ystävä vastasi: niin mäkin, ei se mitään. Opettelen tuntemaan kaikkia tunteita. Syyllisyyden sanominen heti alkuun vapauttaa ja lisää ymmärrystä.”
Laura arvelee, että on aina ollut vähän huono järjestämään ystäville aikaa. Pelkästään perhekortin taakse hän ei voi mennä.
”Ystävyyssuhteisiini vaikuttaa varmasti lapsuudenkodin malli. Vanhemmilla on aina ollut toisensa, eikä meidän arjessamme ole ollut juurikaan heidän ystäviään. Olen myös huomannut, että voin tehdä tyttärieni kanssa samoja asioita kuin ystävieni kanssa, kuten käydä teatterissa ja syömässä. Se vie kaistaa ystäviltä.”
Välillä Laura kaipaa ystävyyttä, ystävänä olemista. On ihanaa lounastaa ystävän kanssa, puhua suu vaahdossa. Useimmiten Laura kuitenkin soittaa ystävilleen, kun ajaa autoa.
Myös parisuhdeihmiseksi Laura arvelee kasvaneensa lapsuudenkodin mallinsa takia.
”Olen sitoutuvaa sorttia ja aikuisiällä seurustellut melkein aina. Olin pari vuotta yksin vain silloin, kun erosin tyttöjen isästä.”
Nykyisen puolisonsa Samin kanssa Laura on ollut kymmenisen vuotta.
”Puolisona oleminen on vaikein elämäni rooleista. Hyvänä puolisona oleminen vaatii itsetutkiskelua ja työtä. Jos tätä työtä ei tee, parisuhteissa toistuvat samat asiat; mukana kulkevat ongelmathan ovat kuitenkin omia”, hän sanoo.
”Haluan nähdä vaivaa parisuhteen eteen. Uskon, että kun tutkii itseään ja kyselee muiden kokemuksia, voi parantaa suhdetta.”
Laura arvelee, että hän on puolisona ymmärtäväinen ja joustava.
”Ehkä annan välillä liikaakin tilaa, sillä viihdyn myös lasten kanssa paljon keskenäni.”
”Tiedostan, että koska sain lapsen vielä näin myöhään, minulla ei tule olemaan itsenäistä elämää vielä pitkään aikaan.”
Rehellisyys itseä kohtaan on Lauran mielestä ollut paras väylä oppia tuntemaan itsensä. Hänen molemmat kirjansa, Vaiti ja Iltatähti, ovat olleet autofiktiivisiä ja syntyneet tarpeesta sanoittaa omia kokemuksia. Kun Aatos oli reilun vuoden, hänelle palkattiin arkisin muutamaksi tunniksi hoitaja. Tuolloin Laura meni kirjastoon ja kirjoitti.
”Osasin nauttia kirjan kirjoittamisesta, sillä pääsin perhe-elämän keskellä kääntymään sisäänpäin. Oli ihana ajatella omia ajatuksia, ammentaa omista kokemuksista. Missä olen ja miten tähän on tultu? Jos olisin kirjoittanut Iltatähden myöhemmin, hetki olisi mennyt.”
Kirjassa Laurasta tuntui myös tärkeältä paloitella elämän rooleja. Mikä on siivu minussa, joka liittyy taiteilijana olemiseen? Mikä on se siivu, jonka annan itsestäni julkisuuteen? Esimerkiksi haastatteluita antaessa Laura tuntee suurinta ristiriitaa roolien välillä. Paljonko hän voi antaa itsestään niin, että kuitenkin suojelee läheisiään? Samaa hän mietti autofiktiota kirjoittaessaan.
Laura arvelee, että nykyiset elämänroolit – niin työssä kuin siviilissä – ovat tulleet jäädäkseen.
”Nelikymppisenä vanhempana ehdin jo elää vaiheen, jossa olin aika vapaa toteuttamaan työminääni. Tiedostan, että koska sain lapsen vielä näin myöhään, minulla ei tule olemaan itsenäistä elämää vielä pitkään aikaan.”
”Loppuelämäni on perhe-elämää, mikä sopii minulle. En odota eläkepäiviä Espanjassa tai halua minkään roolin suurenevan tai pienenevän elämässäni. Elän täyttä elämää juuri nyt.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 1/2025.
