Tunnen itseni usein ulkopuoliseksi kaveriporukassani – rehellinen keskustelu paljasti, etten ollutkaan ainoa
Miten ihmeessä läheisten ystävien tapaaminen voi jännittää? Yllättävän moni meistä kokee olevansa ulkopuolinen myös kaveriporukassaan, kirjoittaa Laura Friman kolumnissaan.
Polttarit 2.0. Meri 40 v! Suuri pizzajuhannus 2024.
Oletko huomannut, että joskus juhlia varten tehdyt viestiryhmät ovat parempia kuin juhlat itse? Minä olen. Viimeksi näin tapahtui, kun perustimme WhatsApp-ryhmän ystäväni mökkimaisemissa vietettäviä nelikymppisiä varten. Ensin vuorossa oli se puiseva osuus: kuinka monella autolla peräkylään ajetaan? Kuka mahtuu kenenkin kyytiin? Haetaanko ensin Mari vai Oona? Kuka ostaa bagelit ja kuinka monella on keliakia? Vedetäänkö viinaa vai vissyä? Onko suklaata varmasti tarpeeksi?
Näinhän se aina menee. Antoisa osuus alkaa usein vasta varsinaisen tapahtuman jälkeen. Silloin kiva kokoontuminen on luonut kuplan, jonka jälkilämmöissä avaudutaan. Mukaan pääsee sivullisenakin.
Minun osani oli nimittäin tässä ryhmässä kirjoittaa, etten pääsisi paikalle. Olin töissä, kuten usein viikonloppuna olen. Siksi ihmiset suhtautuvat kalenteriini nuivasti jo etukäteen – ihan syystäkin. Minun ristini taas on potea usein ulkopuolisuutta, kun tapaamiset menevät sivusuun ja olen huono ja etäinen ystävä.
”Oli tragikoomista, miten yksi toisensa jälkeen kertoi identifioituvansa kaveripiirin ulkopuoliseksi.”
Sitten kävi ilmi, että tunne oli tuttu muillekin – kullekin omalla tavallaan. En muista, kuka avautui ryhmässä ensiksi siitä, miten kivalta viikonloppu oli tuntunut, koska etukäteen oli tullut jännittettyä ulkopuolisuuden tunnetta.
”Mullakin on aina toi!” yksi hihkaisi.
”Kroonisesti ja aina”, toinen vahvisti.
Oli tragikoomista, miten yksi toisensa jälkeen kertoi identifioituvansa kaveripiirin ulkopuoliseksi. Sellaiseksi, jonka poissaoloa ei huomattaisi. Sellaiseksi, joka ei kuule uusia juoruja ensimmäisenä. Sellaiseksi, jonka ystäviä ollaan tottumuksesta, säälistä tai vähän väkisin.
Yhtäkkiä tuntui, että itse asiassa lähes koko iso porukka sijoitti itsensä kaveripiirin ulkokehälle. Jos kaikki hengailivat siellä, kuka oikein edes tönötti piirin keskellä?
”Miksi ydinperheissä elävät ystäväni eivät ymmärtäneet, että en hennonut olla reissussa lapsiviikollani.”
Silti kokemus kirpaisee kerta toisensa jälkeen, eikä edes ikä tunnu auttavan siihen. Viime kuussa vanhin ystäväporukkani kokoontui saaristoon viettämään vuosittaista syystapaamista.
Minä ehdin mukaan vain pariksi tunniksi. Sapetti: miksi ydinperheissä elävät ystäväni eivät ymmärtäneet, että en hennonut olla reissussa lapsiviikollani ja että treffipäivä oli huono! Sitten muistin, että päivä valittiin aikanaan minun toiveeni mukaan. Ja sen, että itse asiassa ystävät sanoivat ymmärtävänsä hyvin: vanhemmuus aiheuttaa syyllisyyttä, vuoroviikkovanhemmuus vielä enemmän.
Kaikki hankaus ja kiukku olivat omassa päässäni. Minua harmitti: fomo jäyti ilkeästi, kun ajoin yksin kotiin ja muut alkoivat suunnitella saunoja ja illallisia.
Kotimatkalla koitin hengitellä. Olin palaamassa perheen luo, ihan kuten olin toivonut. Olimme jo laittaneet pikkujoulutreffit kalenteriin: näkisin ystävät vielä. Sitä paitsi sateen jälkeiselle taivaalle oli pongahtanut väkevin koskaan näkemäni sateenkaari. Syysilta oli raikas ja kaunis. Mikään ei auttanut: tunsin oloni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi.
Olo parani vasta, kun ystävät soittivat saunomisen jälkeen minulle kaiutinpuhelun – minun pyynnöstäni. Oli pakko sanoa ääneen, että en kestä muuten, kun en tiedä, mistä kaikesta puhutte.
Kännykkä lepäsi pirtin pöydällä viisi tuntia, kun kuuntelin kahdeksikkoni kiihkeää pälätystä kuulokkeillani. Olin tavallaan paikalla, vaikka etäällä. Neuloin puolivahingossa puolikkaan paidan ja hymähtelin itsekseni. Nukahdin kuulokkeet vinossa ja korvat tulikuumina, kun viimeinen toisessa päässä kertoi menevänsä hammaspesulle. Kello oli vartin yli kolme aamuyöllä.
Ulkopuolisuuteen pätee kai sama lääke kuin muihinkin helvetin vaikeisiin tunteisiin: kun oksentaa ne ulos, vaikka kuinka hävettäisi, puristus puolittuu ja yhteys muihin löytyy. Ei ehkä sittenkään ole ihan yksin.
