Käytän puhelinta usein jopa 9 tuntia päivässä – somepaaston aikana tajusin, miksi naurettavana pitämäni ihmisryhmä käyttää puhelinta oikein
Kun poistaa puhelimestaan kaikki sosiaalisen median palvelut, voi tuntua jännittävästi kuin olisin piilossa koko maailmalta, kirjoittaa Laura Friman.
Poista, poista, poista. Klik, klik, klik.
Pieni askel ihmiskunnalle, suuri minulle: deletoin kesälomaksi kaikki some-sovellukset puhelimeltani. Hyvästi, boomerien Facebook. Hyvästi, zoomerien TikTok. Hyvästi, nörttien Threads. Hyvästi, rakkain ystäväni Instagram.
Aina kun joku kertoo digivieroituskokeilustaan, paikalla on välittömästi monta topakkaa ihmistä kertomassa, kuinka tuo ei olisi heille temppu eikä mikään.
”Ei somessa tule juuri hengattua muutenkaan.” ”Tosielämä on tuolla ulkona.” ”Ihmeellinen tarve kertoa tällaisestakin pikkuasiasta!” (Ironista kyllä, nämä someriippuvuudesta irtisanoutuvat kommentit esitetään aina, no, somessa.)
Vain toinen puhelinkoukussa tosissaan pyristelevä tajuaa, miten isosta asiasta voi olla kyse.
Minun ruutuaikani on säännöllisesti noin yhdeksän tuntia päivässä – olkoonkin, että selitän osan siitä olevan podcastien kuuntelua ja muuta muka-järkevää. Olen puhelimellani koko työpäivän ja paljon vapaa-ajallani. Olen addiktiivinen luonne ja paha dopamiininarkki. Kaltaiselleni ihmiselle somesovelluksista luopuminen on radikaali siirto, sanoi Tuula kommenttiosiossa mitä tahansa.
Mitä tyhjiin tunteihin tulisi tilalle, jos heivaisin pakkomielteisesti veivaamani sovellukset kertaheitolla hemmettiin?
Elämäni ensimmäinen monen viikon totaalisomepaasto oli spontaani päähänpisto. Triggeröivänä kommenttina toimi lapseni teatraalinen huoahdus: ”Äiti on taas puhelimella.”
Niin olin, mökin sohvannurkassa, toista tuntia, vaikka ulkona oli ihana ilma ja olin kuratoinut kirjaston lomalukemispinoni täydelliseksi. Teinitkin pyysivät kerrankin tekemään jotain heidän kanssaan: ”Katso, kun treenaan yhtä futispotkua.” ”Voidaanko mennä jätskiretkelle?”
Huomasin olevani lopen kyllästynyt kyttyräselkäiseen kännykän selaamiseeni. Mitä tyhjiin tunteihin tulisi tilalle, jos heivaisin pakkomielteisesti veivaamani sovellukset kertaheitolla hemmettiin?
Miksi Janni Hussi, Jenni Janakka ja Julia Thurén eivät olleet varoittaneet minua eroistaan!
Melkein nolottaa kertoa, miten erilainen lomani oli – niin kliseiseltä se kuulostaa. Mutta silti: luin enemmän kuin vuosiin. Unohduin omenapuun alle kolmeksi tunniksi kirjan ja kolatölkin kanssa, kunnes puoliso tuli etsimään minua.
Tuntui jännittävästi kuin olisin piilossa koko maailmalta. Kukaan ei tiennyt, mitä tein ja kenen kanssa. Olin silti olemassa ja minulla oli hauskaa. Kuka tiesi, että elämä toimi näin?
Katsoin maailmaa ihan uudesta kulmasta. Tunsin oloni 80-vuotiaaksi, kun luin uutiset iltapäivälehden sivuilta somen sijaan. Kuulin kaikesta vähän myöhemmin ja tunsin, kuin somejulkkikset olisivat suorastaan pimittäneet minulta asioita. Miksi Janni Hussi, Jenni Janakka ja Julia Thurén eivät olleet varoittaneet minua eroistaan!
Valaisevinta oli se, miten paljon mukavammaksi sukulaiseksi ja ystäväksi muutuin. Kun en voinut jakaa kuulumisiani (”tein tosi hyvän kantarellipiiraan”, ”kävin Paimion parantolassa kesäretkellä”) tuhansille ventovieraille, aloin jakaa niitä ystävien ja sukulaisten WhatsApp-ryhmissä.
Ymmärsin viimein, miksi keski-ikäiset olivat tykittäneet ne vuosikausia täyteen puutarha-, koira- ja maisemakuvia. He olivat kanavoineet jakamisen tarpeensa terveemmällä tavalla, satunnaisten ihmisten sijaan oikeasti läheisille tyypeille.
Ehkä he eivät sittenkään olleet niin naurettavia, vaan oikeastaan paljon fiksumpia kuin minä.
Huomaan, että lykkään someen paluuta päivä päivältä. Pidän kiinni tyynestä vapaudestani niin pitkään kuin mahdollista.
En ole ladannut palveluita vieläkään takaisin. Työni takia en voi väistellä sitä hetkeä loputtomiin. Huomaan silti, että lykkään someen paluuta päivä päivältä eteenpäin. Pidän kiinni tyynestä vapaudestani niin pitkään kuin mahdollista.
En usko sekunniksikaan, että opin paastollani maltillisempaa somen käyttöä. Vartti päivässä -säännöt eivät tepsi minuun: olen joko-tai -ihminen, ja kohta plärään Instagramia taas, kunnes sormet kramppaavat. Odotan silti jo ensi kesää.
Mitä, jos poistaisi sovellukset silloin viikkojen sijasta kuukausiksi?
