”En kaivannut lapsena koiraa tai kissaa, en kokenut edes hevostyttövaihetta. Musiikki täytti jo nuorena elämäni niin, etten ehtinyt keskittyä mihinkään muuhun. Jossakin vaiheessa meillä oli kotona kaksi gerbiiliä.

Kun tapasin kumppanini Meri Sopasen, tutustuin hänen rescuekoiraansa Liisaan, joka oli tuotu Pietarista. Ihastuin Liisaan heti: se on ihanan rauhallinen ja todella viisas koira.

Pian sen jälkeen Oulussa asuvat vanhempani ottivat suloisen kääpiösnautserin. Mietin, että olisi kiva saada omakin koira, jota voisin pitää sylissä ja halata.

Päädyimme saksanpystykorvaan, kleinspitziin, koska kuulimme, että se on sosiaalinen ja helposti koulutettava rotu. Pennun valitseminen oli yksinkertaista. Kun menimme katsomaan koiria kasvattajan luokse neljä vuotta sitten, Lilli kiipesi heti syliini. Se on luonteeltaan juuri samanlainen seikkailija kuin mekin.

Kaksitoistavuotias Liisa on hyväksynyt uuden perheenjäsenen, vaikka Lillillä onkin tapana härnätä sitä.

Lilli asuu Liisan tavoin enimmäkseen Suomessa, koska koirien vieminen toiseen kotiimme Lontooseen on hankalaa. Kokonsa puolesta Lilli voisi matkustaa käsimatkatavaroissa, mutta britit vaativat, että eläimet pitää kuljettaa rahtina.

Kerran lensimme ensin Pariisiin, josta menimme junalla ja lautalla Lontooseen. Koira pärjäsi hyvin, vaikka matka oli melkoisen pitkä.

Lilli on ollut mukana myös esiintymiskiertueilla ja asunut hotelleissa. Se nukkuu sängyn jalkopäässä tai lattialla. Meri on pomo, häntä Lilli tottelee. Minä olen rapsuttaja, joka hellii ja hemmottelee.

En osaisi enää kuvitella elämää ilman Lilliä: siitä on tullut sielunkumppanini.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 12/2019. Nettiversiota on muokattu.