"Sain lapseni Miskan 38-vuotiaana. Sitä ennen mietin pitkään, haluaisinko äidiksi. Olin rakastanut vapaata, lapsetonta freelancerkuvittajan ja -vaatesuunnittelijan elämää. Minulle oli tärkeää, että sain opiskella, matkustella ja viettää aikaa ystävieni kanssa.

Kun Miska syntyi, ymmärsin, miten ihanaa on olla äiti. Olin ajatellut, että keskimääräistä vanhempana äitinä saattaisin suorittaa äitiyttä kuten uraa, mutta olinkin ehtinyt jo tehdä ja kokea niin paljon, että pystyin antamaan Miskalle aikaa.

Olin kotona kolme vuotta. Muutos vapaaseen elämäntyyliin oli dramaattinen. Ehdin tehdä vain vähän töitä, ja itselleni ei jäänyt juurikaan aikaa. Toisaalta jos olisin saanut lapsen nuorempana, elämännälkäni olisi ollut paljon isompi.

Olen aina arvostanut muotia ja arjen kauniita asioita. Päätin lukioikäisenä, että minusta tulee vaatesuunnittelija. Tuolloin 1990-luvun lopulla elettiin Kate Mossin kaltaisten huippumallien nousukautta ja klubikulttuuri oli voimissaan, mutta minua puhuttelivat Marimekko ja Armi Ratia.

Valmistuin vaatesuunnittelijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2000-luvun alussa. Rakastin opiskelua, enkä olisi millään halunnut valmistua. Kävin opiskelijavaihdossa Etelä-Koreassa ja Englannissa ja imin itseeni eri maiden vaikutteita. Pääsin työharjoitteluun Marimekolle, ja siellä innostuin kuosisuunnittelusta.

Opiskeluaikana pääsin työskentelemään Lempivaate-konseptin parissa Paola Suhosen kanssa Nansolla. Olen ollut freelancer koko urani ajan ja suunnittellut vaatteita ja kuoseja myös Marimekolle ja Vimmalle.

Samaan aikaan haaveilin lastenkirjojen tekemisestä. Olin aina rakastanut piirtämistä, ja äitini vei minua lapsena museoihin ja taidenäyttelyihin. Olin silti hylännyt ajatuksen kuvataiteilijan urasta. Ajattelin, ettei sillä voi elättää itseään.

Kun ensimmäiset ystäväni saivat lapsia, kuuntelin heidän tarinoitaan ja aloin muodostaa käsitystä lapsilukijasta.

Olen aina rakastanut lastenkirjoja, joissa kuvituksella on tärkeä rooli. Ensimmäistä kirjaani piirsin ja kirjoitin vuoden. Kirjan valmistuttua lähetin sen nähtäväksi Otavalle, ja minulle kävi onnekkaasti. Ensimmäinen kuvittamani ja kirjoittamani lastenkirja Kumpulaakson Pompom löytää ystävän ilmestyi vuonna 2007. Tänä kesänä julkaistaan kymmenes lastenkirjani Leo leijona tykkää kavereista.

Sukupuolisensitiivisyys ja empatia ovat olennainen osa kirjojani. Tykkäsin jo lapsena sinisestä väristä, mutta sain aina punaisia ja vaalean­punaisia asioita. Piirrän mielelläni eläinhahmoja, joihin lapsi voi samaistua sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta.

Kun sain pojan, aloin kiinnittää huomiota siihen, että pojat ajetaan helposti siniharmaaseen muottiin. Tiesin, että haluaisin pukea lapseni iloisiin ja moderneihin Vimman, Papun ja Mainion vaatteisiin, jotka tehdään lapselle, ei sukupuolelle. Sellaisia olen halunnut myös suunnitella.

Kun Miska alkoi puhua, hänen ensimmäinen sanansa oli ’brum’. Hän innostui autoista ja vauhdista. Päädyin tekemään modernin autokirjan, vaikka automaailma oli sitä ennen ollut minulle täysin vieras. Kirjasta tuli värikäs ja graafisesti yllätyksellinen, tytöille ja pojille suunnattu.

Freelanceriyden ja äitiyden yhdistelmässä on yllättänyt se ristiriita, miten voi haluta olla samaan aikaan kotona lapsen kanssa ja toisaalta paiskia töitä.

Raskausaikana olin suunnitellut, kuinka elämä lapsen kanssa tulisi menemään. Luin Pamela Druckermanin hittikirjaa Kuinka kasvattaa bébe ja luulin tietäväni, miten lapsi nukutetaan ja kasvatetaan.

Kun Miska syntyi, ymmärsin, miten yllätyksellistä ja hallitsematonta elämä lapsen kanssa on. Miskan uhma alkoi jo kymmenkuisena, ja hän oli uhmakkaampi kuin moni lapsi.

Oli kamala yhdistelmä ja sokki, kun lapsi oli aktiivinen ja minä äitinä univelkainen. Opin valitsemaan, milloin taistelen. Hammaspesu on tärkeää, kun taas joskus mennään farkuissa kuralätäkköön. Uhmakohtauksia päätyi myös kirjoihini.

Tärkeä oppi vanhemmuudessa on ollut, että aikuisena pitää ymmärtää, että tunnekuohut kuuluvat lapsen maailmaan. On myös ollut entistä tärkeämpää opetella kärsivällisyyttä ja pyytää anteeksi.

Rakastan aktiivista sosiaalista elämää. Päätin, että yritän ylläpitää samaa elämäntyyliä, josta nautin ennen Miskaa. Olemme kolunneet museoita ja näyttelyiden avajaisia. Asumme Helsingin Vallilassa, missä emme tarvitse autoa, vaan pyöräilemme kaikkialle. Käyn kerran viikossa tanssimassa balettia, ja Miska voi pelata sillä aikaa ipadilla tanssisalin reunalla.

Nyt elämme kultaisia vuosia. On hienoa seurata, miten lapsi oppii omatoimiseksi. Olen sopeutunut elämään äitinä ja oppinut pyytämään lapsenhoito­apua. Aiemmin ajattelin, että en voi vaivata muita, mikä on järjetöntä.

Kantava voima äitiydessä on, että olen ymmärtänyt itsenäisyyden arvon. Freelancerina on ollut pakko harkita kuluttamista ja olla tarkka rahoista. Se on elämäntyylimme ehto.

Ajattelutapa on perua äidiltäni, joka on feministi. Hän on opettanut minulle ja siskolleni, että oma työ ja omat rahat ovat itsenäisyyden perusta.”