Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, 46, muistaa hyvin, millaista oli olla lapsi.
”Lapsena oli kivaa, mutta muistan ajatelleeni, että aikuisten elämä olisi paljon helpompaa. He saivat tehdä itse päätöksiä ja kuvittelin, että aikuisten maailmassa ihmissuhteet olisivat yksinkertaisempia kuin lasten maailmassa.”
1980-luvulla koulukiusaaminen oli yleistä, eivätkä aikuiset osanneet puuttua siihen. Elina luuli silloin, että aikuiset eivät kiusaa toisiaan ja lapsista tulisi isoina yhtä fiksuja.
”On ollut aikamoinen järkytys huomata, että tässä asiassa ei tapahdu kehitystä. Päinvastoin tuntuu, että aikuisten maailmassa toisten ihmisten huono kohtelu on vielä raaempaa.”
Elina Pekkarinen valittiin Vuoden Eevaksi 2021
Vuoden Eeva 2021 -äänestyksen voitto yllätti Elina Pekkarisen iloisesti.
”On mukava kuulla, että Eevan lukijat näkevät lapsiasiavaltuutetun työn merkittävänä. Olen työssäni huomannut, että lasten oikeuksien esiin nostaminen saattaa herättää myös vastustusta.”
Ihmisillä on kasvatustavoissa voimakkaita näkemyseroja, ja humaani lähestymistapa ärsyttää Elinan mukaan monia.
”Olemme kaikki olleet lapsia. Syystä tai toisesta monen tuntuu olevan vaikea muistaa, millaista se oli tai heillä on jonkinlainen ihanteellinen kuva lapsuudesta.”
Lapsiasiavaltuutettuna Elinan työtä ohjaa YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Sen ydinajatus on, että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa lapsen etu on ensisijainen silloin, kun päätökset koskevat häntä. Sopimus velvoittaa pohtimaan myös sellaisten päätösten vaikutuksia, jotka koskettavat lapsia välillisesti.
”Näin ei valitettavasti tapahdu. Teemme paljon päätöksiä vahvempien ehdoilla alkaen kaavoituksesta ja päätyen koulukyyteihin.”
”Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua”
Työssään Elina Pekkarinen tapaa lapsia, nuoria, heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia ja päätöksentekijöitä. Hän pitää esitelmiä, vierailee kouluissa, päiväkodeissa ja lastenkodeissa. Pandemia on tuonut työhön uusia puolia.
”Olemme joutuneet antamaan koronaan liittyvistä lainsäädäntöhankkeista lausuntoja hyvin nopealla aikataululla. Tässäkään tilanteessa emme voi rajoittaa suojelun nimissä kaikkia perus- ja ihmisoikeuksia, joita lapsella on.”
Elina haluaa nostaa esiin, että lapset eivät ole vain suojeltavia olentoja, vaan myös heillä on oikeus osallistua aktiivisina kansalaisina yhteiskunnan toimintaan. Heillä on oikeus kyseenalaistaa päätöksiä ja vaatia selvityksiä.
”Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua. Heillä on oikeus siihen, että heidän mielipiteitään kuunnellaan iästä riippumatta.”
Moni yhteiskunnallisesti aktiivinen nuori on joutunut aikuisten vihapuheiden kohteeksi, ja heitä on pyritty vaientamaan.
Vähättelevä suhtautuminen lapsiin voi siirtyä huomaamatta sukupolvelta toiselle. Vuosikymmenestä toiseen lasten mielipiteitä ja tunteita on mitätöity. Niille on naurettu tai ne on kielletty kokonaan.
”Meillä on monta sukupolvea, jotka on kuritettu kilteiksi ja joilta puuttuu oma tahto. He ovat alistuneet siihen, että helpommalla pääsee, kun tekee mitä käsketään.”
Esikuvana oma äiti
Jo lapsena Elinalla oli kova halu auttaa. Hän hoiti luonnosta löytämiään loukkaantuneita eläimiä ja suunnitteli isona ryhtyvänsä pelastamaan kodittomia eläimiä.
Isoäiti ja äiti olivat tytön esikuvia. Äidinäiti oli muuttanut ennen sotia Virosta Suomeen. Sodan aikaan isoisän ollessa rintamalla isoäiti kasvatti yksin neljää lasta.
”Se on varmaankin ollut maahanmuuttajataustaiselle naiselle vaikeaa 1930- ja -40-luvuilla. Siitä huolimatta hän oli maailman humaanein ja auttavaisin ihminen kaikkia muita kohtaan.”
Myös äiti Ritva Salojärvi-Pekkarinen antoi mallin, että huonossa asemassa olevia tulee auttaa. Äidillä oli kotihoidossa erityistarpeisia lapsia, ja hän puuttui asiaan, jos huomasi, että heitä kohdeltiin kaltoin muualla.
Äiti ei myöskään pelännyt puuttua naapureiden asioihin.
”Pienenä häpesinkin äitiäni joskus. Kun jossain makasi puliukko, äiti oli heti elvyttämässä ja soittamassa ambulanssia paikalle.”
Elinan isä on taloustieteilijä Jukka Pekkarinen. Hän työskentelee yhä asiantuntijatehtävissä. Perheen neljä lasta tottuivat siihen, että aikuiset olivat yhteiskunnallisesti suuntautuneita ja aktiivisia keskustelijoita.
”Lapsena illanistujaiset olivat minusta parhaita. Yhteisissä juhlissa aikuiset puhuivat politiikkaa ja lapset saivat osallistua, jos halusivat. Meitä ei koskaan ajettu pois, vaan pyörimme mukana.”
Pekkarisen perheen lapset oppivat ilmaisemaan mielipiteensä ja perustelemaan ne. Akateemista koulutusta pidettiin itsestään selvänä.
Riistaeläintiede oli Elinan ensimmäinen pääaine, kun lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Hän halusi saada lapset nuorena ja alkoi odottaa esikoistaan jo parikymppisenä.
”Lapsen syntymän myötä kiinnostuin entistä enemmän sosiaalityöstä ja lastensuojelusta.”
Kaupunkilaistyttö vaihtoi eläintieteen sosiaalitieteiksi.
Pian Elina ja hänen miehensä saivat kaksoset. Kädet olivat täynnä työtä kolmen pienen pojan kanssa, mutta Elina piti huolen, että valmistui maisteriksi samassa tahdissa kuin muutkin.
Miksi lasten tekemään pahuuteen reagoidaan voimakkaammin?
Väitöstutkimus sai alkunsa, kun nuori sosiaalityöntekijä oli töissä lastensuojelussa Helsingin Laajasalossa. Alueella oli varhaisteini-iässä oleva poikaporukka, joka pahoinpiteli ja uhkaili muita lapsia. Heistä tehtiin useita lastensuojeluilmoituksia.
”Olin lähialueen yhteisön kanssa samaa mieltä, että pojat käyttäytyivät sietämättömällä tavalla ja se oli saatava katkaistua. Samalla yritin epätoivoisesti löytää viisaita tapoja toimia. Yritin hillitä aikuisten voimakasta reaktiota poikia kohtaan, ettei kukaan kävisi heidän kimppuunsa.”
Elinaa alkoi kiinnostaa, miksi aikuiset reagoivat paljon voimakkaammin lasten tekemään pahuuteen kuin aikuisten vastaavanlaisiin tekoihin.
Samoihin aikoihin 2000-luvun alun Suomessa tehtiin useampi surma, joissa tekijät olivat alaikäisiä. Väitöskirja valmistui vuonna 2010.
”Tutkimus osoitti, että yhteisölle on aina ollut yhtä suuri järkytys, että lapsi kykenee pahuuteen. Normeja rikkovat lapset rikkovat käsitystämme lapsesta viattomana olentona, joka ei kykenisi pahaan.”
Viime aikoina alaikäisten tekemät raa’at väkivallanteot ovat nousseet taas otsikoihin. Elina muistuttaa, että myös rikoksia tehneillä lapsilla on perus- ja ihmisoikeudet. Myös he ovat oikeutettuja suojeluun ja ihmisarvoiseen kohteluun.
”Tässä asemassa saa helposti kukkahattutädin roolin. Ajatellaan, että yrittäisin puolustaa pahantekijöitä, mutta kyse ei ole siitä. Jokainen lapsi, joka tekee pahaa, tarvitsee siitä tuntuvan seurauksen, mutta ennen kaikkea hän tarvitsee vankkaa ohjausta oikeaan suuntaan.”
Raskaaseen elämään mahtuu myös valon pilkahduksia
Toisinaan iskee ikävä kenttätyöhön, vaikka nykyisessä virassaan Elina Pekkarinen pääsee vaikuttamaan lainsäädäntöön ja päättäjiin.
”Rakastin sosiaalityötä, ihmisten parissa työskentelemistä ja sen näkemistä, että omalla työllä on vaikutusta suoraan jonkun ihmisen elämään.”
Vaikka Elina kohtasi perheitä ja lapsia, joilla oli suuria vaikeuksia, hän ei vaipunut epätoivoon.
”Elämä on usein monenkirjavaa, ja todella raskaaseen elämään mahtuu paljon myös valon pilkahduksia.”
Myös nykyisessä työssään Elina pitää erityisen tärkeänä, ettemme unohda niitä lapsia ja nuoria, jotka voivat todella huonosti. Hän uskoo, etteivät vanhemmat pahuuttaan laiminlyö lastaan, mutta usein ongelmat kasaantuvat perheessä.
”Emme voi valita, millaiseen perheeseen synnymme tai mitä siinä perheessä tapahtuu.”
Lapsilla on kuitenkin oikeus siihen, että yhteiskunta pyrkii auttamaan heitä.
”Lapsuuden kokemukset määrittävät usein ihmisen koko elinikää. Siinä kohtaa vaikutukset ovat kauaskantoisia.”
Työ on merkittävä osa elämää: ”Koen vahvaa eettistä pyrkimystä auttaa ihmisiä”
Koteja Elinalla on kaksi: Toinen on Jyväskylässä, jossa toimii lapsiasiavaltuutetun toimisto. Helsingin-kotinsa hän jakaa avopuolisonsa ja lintukoira Pullan kanssa. Omat lapset ovat jo aikuisia miehiä, mutta lähipiiriin kuuluu yhä paljon lapsia.
Lähes kaikki viikonloput Elina viettää maalla.
”Liikun paljon luonnossa, se on ehdoton voimavara. Koiran kanssa metsässä liikkuminen on minulle erityisen tärkeää.”
Työ on merkittävä osa elämää. Elina ymmärsi jo varhain, että voi parhaiten, kun käyttää energiansa muiden hyvinvoinnin edistämiseen.
”Olen varmaankin oikealla alalla, koska en ole stressaantunut enkä tunne, että minulle olisi kauhea kiire. Olen aika rehellisesti sellainen kuin olen. Työni olisi vaativaa ja raskasta, jos minun pitäisi vetää jotain roolia koko ajan.”
Elina ei emmi sanoa olevansa kutsumusammatissa.
”Koen vahvaa eettistä pyrkimystä auttaa ihmisiä. Joku voi ajatella, että se on yläpuolelle asettumista, mutta olen itsekin ollut elämäni aikana autettavana monta kertaa. Kyse on halusta yrittää tehdä hyvää.”
Vuoden Eeva 2021
Vuoden Eeva 2021 -ehdokkaat olivat tänä vuonna naisia, jotka tekevät työtä tasa-arvon ja ihmisten kunnioittavan kohtelun edistämiseksi.
Vuoden Eeva 2021 -äänestyksen voittanut Elina Pekkarinen valitsi 2 000 euron lahjoituskohteeksi YK:n ruokaohjelma World Food Programmen.
Elina Pekkarisen lisäksi ehdolla olivat Erätauko-säätiön toiminnanjohtaja Laura Arikka, saamelaisaktivisti Petra Laiti, rasisminvastaista työtä tekevä Michaela Moua ja tietokirjailija Eveliina Talvitie.
Artikkeli on julkaistu alun perin Eevassa 6/2021.
