
Tässä juttusarjassa toimittaja Virpi Salmi testaa erilaisia teknisiä vimpaimia ja villityksiä – ja arvioi kannattaako niiden imuun lähteä mukaan.
Hikoiluttaa jo etukäteen. Ei edessä oleva kävelylenkki pakkasessa, vaan langattomat nappikuulokkeet, jotka aion sulloa korviini. Jos räpylöin toisen niistä hankeen, sen pituinen se.
Ennakkotarinat langattomista nappikuulokkeista koskevat lähinnä sitä, kuinka joku on onnistunut alle viikossa kadottamaan toisen uusista parin sadan euron kuulokkeistaan. Mielikuvissa maailman pusikot pullistelevat parittomia nappikuulokkeita, mutta ilmeisesti kuitenkin suurin osa ihmisistä kykenee pitämään ne tallessa siinä missä älysormuksensa, -kellonsa ja -puhelimensakin.
Nappien mukana tulee usein kotelo, jossa ne ladataan ja jossa niitä säilytetään. Jotkut merkit myyvät yksittäisiä kuulokkeita kadonneiden tilalle. Kannattaa googlata, jos omalle kohdalle nalli on jo napsahtanut.
Langattomat napit ovat tämän hetken kuuminta hottia kuulokemarkkinoilla ja yksi joulun 2022 suosikkilahjoista. Ennen yksinpuhelijan erotti kadulla puhelimeenpuhujasta joko johdon tai suurehkon hands free -laitteen ansiosta, nyt ei enää mitenkään.
KANNATTAAKO TÄHÄN villitykseen lähteä mukaan? Juu ja ei.
Bluetooth-kuulokkeet ovat yhä epäluotettavammat kuin langalliset. Se johtuu langattomasta teknologiasta, joka on yhä alttiimpi häiriöille kuin langallinen. Kuulokkeet pätkivät joidenkin sovellusten kanssa enemmän, joidenkin vähemmän.
Ne vaativat myös lataamista. Kun niiden akut tulevat käyttöikänsä päähän, kuulokkeet ovat kierrätyskamaa. Akkuja ei siis voi vaihtaa. Toisaalta, jos on sitä tyyppiä, joka ostaa monta kertaa vuodessa halpoja, langallisia kuulokkeita, koska niiden johdot hajoavat, langattomissa voi olla järkeä.
Jos käyttää kuulokkeita päivän aikana paljon, pantakuulokkeet voivat yhä olla mukavampi vaihtoehto, ellei onnistu löytämään omille korvilleen täydellisesti istuvia nappeja.
Mikäli taas inhoaa erinäisten tavaroiden raahaamista mukanaan arkiliikkumisessa, bluetooth-napit ovat mullistavia samalla tavalla kuin iPod- tai mp3-soitin muutti musiikin mukana kantamisen. Se, mikä ennen vaati melkein oman kassin, menee nyt housujen taskuun.
Langattomat nappikuulokkeet pääsivät testiin
Xiaodun kotelo on kulmistaan pyöristetty liukas sukkula, jonka näkee sielunsa silmin luiskahtamassa kädestä jorpakkoon. Kun kannen avaa, kuulokkeet yhdistyvät ensiliittämisen jälkeen puhelimeen ja kun kannen sulkee, yhteys katkeaa. Laturipää on EU:n nykyvaatimusten mukaan USB-C, mutta latausjohto on naurettavan lyhyt eikä yletä lattialla olevasta laturista edes matalalle sohvapöydälle.
Kuulokkeet istuvat korviin hyvin ja pysyvät napakasti paikoillaan. Paketissa on mukana kuuloketulppia neljää eri kokoa.
Jos luulit, että kuulokkeilla on tarkoitus vain kuunnella, olet kaltaiseni fossiili, nimittäin nyt kuulokkeisiin liitetään älyä puhelinsovelluksen kautta.
Esimerkiksi Xiaodun Du Smart Buds Prot paitsi toistavat ääntä myös kääntävät puhetta. Kyllä, luit oikein. Kuulokkeet siis tulkkaavat.
Kuulokkeet tulkkaavat sovelluksen kautta niin, että ne kuuntelevat, mitä vieressä oleva puhuu ja kääntävät puheen haluamallesi kielelle tekstiksi ja ääneksi. Puhujan pitää olla aika lähellä, joten viereisen ravintolapöydän vieraskielisiä keskusteluja ei kovin helposti voi salakuunnella.
Voit myös sanella kuulokkeisiin suomea tai mitä tahansa muuta valikon 45:stä kielestä, jonka se kääntää tekstiksi ja ääneksi halutulle kielelle. Appi miettii jonkin aikaa, mutta alkaa sitten kääntää. Puheluita, äänikirjoja tai podcasteja ne eivät käännä, vain livepuhetta.
Ainakin suomen, englannin ja ruotsin kesken käännökset toimivat hyvin. Kuinka paljon tällaisella ominaisuudella on sitten käyttöä, on toinen juttu. Monet älypuhelinten tulkkaussovellukset toimivat samalla tavalla puhelimen oman mikrofonin kautta.
Sovelluksen kautta kuulokkeisiin voi myös sanella muistiinpanoja ja niillä voi nauhoittaa puheluja.
+ Yllättävän mukavan tuntuiset korvissa.
+ Vastameluominaisuuden (aktiivinen 40 desibelin) ansiosta äänikirjan kuuntelu onnistuu myös liikenteen jylistessä ohi.
+ Hyvä akkukesto.
+ Pipon kanssa napit toimivat pantaa paremmin.
+ Tulkkaus ja puheluiden nauhottaminen hyvät lisätoiminnot.
+ Eivät kaikista kalleimmasta päästä.
- Toisen testaajan mielestä taas napit eivät tuntuneet hyvältä korvissa.
- Kotelo on pyöreäkulmainen ja liukas eli potentiaalinen hukattava. Sama koskee langattomien nappien koko ideaa: hirveä stressi, että ne pysyvät tallessa.
- Applen lanseeraama niin kutsuttu hammasharja-design ei miellytä kaikkien esteettistä silmää.
- Naurettavan lyhyt latausjohto.
Kenelle langattomat nappikuulokkeet sopivat?
Vedän pipon päähäni ja viritän äänikirjan taajuuksille. Kuulokkeiden vastameluominaisuus blokkaa ympäröivät äänet niin, että sekalainen älämölö ei häiritse kirjan kuuntelua, mutta bussin jylinä suojatiellä kuuluu sopivan vaimeasti, jotta sitä osaa varoa.
Tämä on nimittäin näkemykseni mukaan langattomien kuulokkeiden tarpeellisuuden peruste numero uno: äänikirjojen kuuntelu kävelylenkeillä. Isot pantakuulokkeet tuntuvat hommaan liian vaivalloisilta, etenkin talviaikaan. Langattomien nappien kanssa ongelmaa ei ole. Ne ovat pipon alla kuin kotonaan.
Myös ergonomia on eri tasoa kuin muinaisissa nappimalleissa, joiden käytön jäljiltä korvat tuntuivat enemmän tai vähemmän piestyiltä. Puolentoista tunnin yhtäjaksoinen käyttö ei nykyaikaisissa kuulokkeissa tunnu missään - siis jos napit ovat omalle korvalle passelit. Niitä ei voi sovittaa ennen ostamista, joten herran haltuun.
Langattomat nappikuulokkeet voivat olla tarpeellinen härpäke niille, jotka osaavat huolehtia omista tavaroistaan. Sen verran arvokkaat ne kuitenkin ovat, että rähmäkäpälät tyytykööt halvempiin pantakuulokkeisiin.