Lähdetkö vaateostoksille, kun takana on kurja päivä? Tutkija kertoo, millä yllättävällä tavalla lohtushoppailu taltutetaan
Ostohimo
Lähdetkö vaateostoksille, kun takana on kurja päivä? Tutkija kertoo, millä yllättävällä tavalla lohtushoppailu taltutetaan
Kun ikävät tunteet vievät lohtushoppailemaan, elämysten järjestäminen elämään auttaa, sanoo kulutustutkija Terhi-Anna Wilska.
Teksti

Kuvat
,

6.4.2023
 |
Trendi

Saitko parkkisakot ja siitä suuttuneena ja tulonmenetyksestä huolimatta painelit ostoksille? Kyse on lohtushoppailusta. Silloin toimii päinvastoin kuin järjellä ajatellen haluaisi.

Moni on oppinut jo lapsena, että harmituksesta palkitaan: pullaa tai karkkia suruun. Lohtushoppailussa on kyse samasta asiasta. Siihen liittyy ikävä tunne, kuten epäonnistuminen työtehtävässä tai ihmissuhdeongelmat, ja kuluttaminen on tapa ilmaista tunteita ja reagoida niihin.

Olimme kerran ystäväperheen kanssa vuokranneet talon Rivieralta. Yön aikana talon alakertaan oli murtauduttu ja suurin osa rahoista ja luottokorteista viety. Se harmitti niin paljon, että päätimme kuluttaa rahaa oikein kunnolla. Ostimme kalliita aurinkolaseja ja söimme hienoissa ravintoloissa. Ei kovin järkevää.

Terhi-Anna Wilska on kulutustutkija ja sosiologian professori Jyväskylän yliopistosta. Tällä hetkellä hän tutkii iän ja elämänvaiheiden sekä digitalisaation ja sosiaalisen median vaikutusta kuluttamiseen.

OSTOKOKEMUKSEEN LIITTYVÄ mielihyvän tunne ei tutkitusti kestä kauaa. Se menee ohi käsittämättömän nopeasti – vähän kuin lapsella, joka kerjää lelua ja sen saatuaan ilo haihtuu hetkessä. Jotta ostos lohduttaa, nautinnon pitää olla välitön – siksi nettishoppailu ei toimi lohtupalkintona.

Shoppailussa, kuten muodin seuraamisessa yleensäkin, ajautuu noidankehään: on juostava koko ajan pysyäkseen paikallaan.

Syyllisyys ja häpeä ovat jatkuvasti läsnä ostamisessa. Mitä impulsiivisempaa ostaminen on, sitä enemmän tunnetaan syyllisyyttä – varsinkin, kun vastuullisesta kuluttamisesta puhutaan nykyään paljon."

Kun itseäni ottaa päähän, järjestän pienen elämyksen. Menen ravintolaan syömään puolison tai ystäväni kanssa

VAIHDA OSTELU MUSIIKKIIN. On nimittäin tutkitusti todistettu, että musiikki on yksi mielialaa voimakkaimmin kohottavista tekijöistä. Siksi esimerkiksi soittimen opiskelu voi kannattaa. Elämykset ja sosiaaliset suhteet ovat hyvä idea. Kun tekee mieli lohtushoppailla, hanki seuraa tai mene esimerkiksi elokuviin.

Tai osta lahja läheiselle. Näin vahvistaa sosiaalisia suhteita, ilahduttaa lahjansaajaa ja saa itselle hyvän mielen.

Kun itseäni ottaa päähän, järjestän pienen elämyksen. Menen ravintolaan syömään puolison tai ystäväni kanssa. Se piristää aina. Jo pelkkä ystävän kanssa juoruilu saattaa pelastaa päivän. Elämyksellinen turvatoiminta on paras korvike lohtushoppailuun.”

Juttu on julkaistu Trendissä 7/22.

Kommentoi +