Pirkko Saision suurromaani Passio saa aikaan huumaantuneen tunteen – lue Eevan kirjavinkit
Kulttuuri
Pirkko Saision suurromaani Passio saa aikaan huumaantuneen tunteen – lue Eevan kirjavinkit
Eevan kirjasuositukset sisältävät kuukauden kirjan ja viisi muuta ajankohtaista lukuvinkkiä. Oletko jo lukenut Pirkko Saision Passion tai Heidin Könkään Siivet kantapäissä?
Teksti
,,,

Kuvat
,

Julkaistu 1.1.2022
Eeva

Eevan tammikuun kuukauden kirja on Pirkko Saision romaani Passio. Lue Eevan kirjavinkit!

Kirja-arvostelu: Pirkko Saisio, Passio

Kuin olisi palannut nuoru uteen. Pirkko Saision suurromaani Passio (Siltala) sai aikaan saman huumaantuneen tunteen, jonka vallassa olin luettuani teini-ikäisenä ensimmäistä kertaa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Silkkaan lukunautintoon sekoittui ilo siitä, että tunsi lukeneensa jotain suurta ja merkittävää, tarinan, joka kertoo jotain olennaista ihmisenä olemisesesta.

Passio on epäilemättä kuoriutunut monesta tämän joulun lahjapaketista, ja sen suuret aiheet saattavat etukäteen saada luku-urakan tuntumaan jopa suoritukselta: romaanissa kuljetaan läpi viisisataa vuotta historiaa ja esitellään eri aikakausilla kymmeniä päähenkilöitä, joita yllättävillä tavoilla yhdistää yksi esine, vuosien aikana muotoaan muuttava kultakoru.

Hämmentävintä ja kenties jopa parasta Passiossa on suuren tarinan keveys. Vetävä ja aika ajoin yllättävä juoni vie mukanaan, ja lukukokemus on hyvällä tavalla viihteellinen.

Romaanin hämmentävästä taitavuudesta kertoo myös se, miten helppoa sen eri henkilöhahmoihin on samastua. Olipa kyseessä italiainen aatelisnainen, homoseksuaalisuuttaan salaileva luostarin asukki tai kihlauksen sijaan vapauden valitseva helsinkiläinen herrasneiti, heidät kuvataan perin juurin ymmärtäen ja monivivahteisesti. Oli aikakausi mikä tahansa ja ihmiskohtalo millainen vain, tällaisessa käsittelyssä siitä löytyy samastumispintaa.

Yleensä vastustan jos on aikaa vain yhteen -tyyppisiä listauksia, mutta tämän romaanin kohdalla sellainen voi olla paikallaan. Kun lukee Passion, saa perehtyneen historiallisen romaanin, elokuvallisen lukukokemuksen ja jopa ripauksen romanttista viihdettä. Parempaa ajankulua on vaikeaa kuvitella.

Teksti: Annaleena Jalava

3 x Eevan kirjasuositukset

1. Ukkoshuilu, Johanna Sinisalo. 2. Siivet kantapäissä, Heidi Köngäs. 3. Veljelleni, E. L. Karhu.

Ilmastonmuutoksia

Spekulatiivinen fiktio – Ukkoshuilu

Nyt jyrisee. Ukkoshuilu (Otava) on taattua ekoteemoistaan tuttua Johanna Sinisaloa. Tällä kertaa pohditaan: mitä, jos ihmisellä olisi valta hallita säätä ja nostattaa ukkosmyrskyjä muinaiseen fulguriittiin puhaltaen? Johanna Sinisalo kietoo supertaitavasti faktatietoa ja mystiikan vivahteita samaan pakettiin harkituilla lauseilla. Ennustamattomien sääilmiöiden ja myrskyn silmässä ollaan myös työpaikkojen kahvihuoneissa ja yt-neuvotteluissa. Teksti: Katri Koskinen

Yhden naisen tarina

Biofiktio – Siivet kantapäissä

Radioteatterin dramaturgina uran tehnyt Marja Rankkala oli moderni nainen sodajälkeisessä Suomessa. Se tarkoitti naimattomuutta, lapsettomuutta ja lopulta myös yksinäisyyttä. Heidi Köngäs on kirjoittanut Rankkalan elämästä romaanin, joka tuo tämän lukijan iholle. Olen miettinyt Rankkalaa monta kertaa lukemisen jälkeen. Siivet kantapäissä (Otava) on täyteläinen ja pyörryttävä kuin lasi punaviiniä. Teksti: Mari Paalosalo-Jussinmäki

Siskon salaisuudet

Kasvutarina – Veljelleni

Kuluneen vuoden riemastuttavimman lukukokemuksen titteli menee käsikirjoittajana ansioituneen E. L. Karhun esikoisromaanille. Veljelleni (Teos) tutustuttaa lukijan erityislaatuisen nuoren naisen maailmaan: tämä fanittaa ja ylisuojelee kämppiksenään asuvaa komeaa veljeään, suurkuluttaa karkkia ja tv- sarjoja ja aina välillä tekee jotain niin absurdia, että lukija yllättyy todella. Kun päähenkilön maailmaan syventyy, sen erikoisesta logiikasta suorastaan lumoutuu ja sitä alkaa ymmärtää. Sysimusta huumori on nautittavaa. Teksti: Annaleena Jalava

2 x kirjaa: Pohjoisen mysteerit

1. Juurakko, Tove Alsterdal 2. Napapiiri, Liza Marklund.

Teinitytön murha järkyttää pohjoisruotsalaista pikkukaupunkia. Lähtökohdan kliseisyys unohtuu, kun asialla on kaksi mestaria. Liza Marklundin Napapiirin (Otava) takaumat vievät lukiolaistyttöjen kirjapiiriin, jossa tunteet kuohuvat kesällä 1980.

Liza Marklundin entisen kustannustoimittajan Tove Alsterdalin Juurakossa (Aula & co) päähenkilö Eira palaa kotikaupunkiinsa poliisina ja joutuu keskelle murhatutkimusta. Juurakko palkittiin parhaana pohjoismaisena rikosromaanina 2021.

Teksti: Outi Rastas

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Kirja-arvostelut on julkaistu Eevassa 1/22.

Kommentoi +