Kesän alussa tapahtui jotain, mikä huvitti ja myös hiukan imarteli 37-vuotiasta Krista Kososta. Siksi tapahtumasta oli raportoiva heti tekstiviestillä aviomiehelle, ohjaaja Antti J. Jokiselle. Kristalta oli kysytty Alkossa paperit täysi-ikäisyyden varmistamiseksi.
”Takaisku” tuli kuitenkin nopeasti, kun Krista kävi kosmetologin tekemässä ihotestissä. Siellä hän sai kuulla, että hänen kasvojensa ihon ikä on 41 vuotta.
”En ole koskaan käynyt kasvohoidoissa, ja voiteenikin ovat olleet perusvoiteita, joten eipä ihme”, hän sanoo ja naurahtaa.
Krista päätti tehdä muutoksen, ja sittemmin hän on hankkinut tehovoiteita ja käynyt mesoterapiassa.
”Näyttelijänä minun täytyy pitää huolta työvälineestäni.”
Ihonhoidon lisäksi Krista on opetellut ajamaan autoa uudestaan. Hänellä on ollut nuoresta asti ajokortti, mutta hän ei ole juurikaan uskaltautunut rattiin.
”Ehkä rohkenen jo syksyllä ajaa Helsingin keskustassa.”
Ruotsinkielisen teatterivaikuttajan rooli oli iso haaste
Viime kuukausina Kristalla on ollut aikaa opetella uusia rutiineja, sillä koronapandemia pysäytti keväällä teatteri- ja elokuvatuotantoja. Hänen viimeiseksi työkseen ennen pakollista pysähtymistä jäivät elokuvan Tove kuvaukset, jotka saatiin valmiiksi helmikuussa.
Elokuva kertoo Muumi-kirjojen luojasta Tove Janssonista, ja sen ohjaa Zaida Bergroth. Ensi-ilta oli 2. lokakuuta. Krista näyttelee päähenkilön ihastusta ja ystävää, teatterinjohtaja Vivica Bandleria.
Bandler teki pitkän uran muun muassa Lilla Teaternin ja Tukholman kaupunginteatterin johtajana. Hän menehtyi 87-vuotiaana heinäkuussa 2004.
”Rooli oli haastava, sillä Vivica ei todellakaan ollut harmaa persoona vaan vahva ja karismaattinen. Hän osasi ottaa tilansa ja aikansa.”
Krista on roolista iloinen, vaikka arvelee, ettei ollut siihen ensimmäinen vaihtoehto. Keskiluokkaisessa espoolaiskodissa kasvanut suomenkielinen Krista näyttelee Helsingin Eirassa varttunutta nimekkään ruotsinkielisen suvun tytärtä.
Roolia varten Krista tapasi muun muassa naisen, joka oli työskennellyt vuosikausia Vivican taloudenhoitajana. Nainen oli aloittanut työt perheessä jo neljätoistavuotiaana.
”Jututin useita ihmisiä, jotka olivat tunteneet Vivican, ja kaikkien käsitys hänestä oli samansuuntainen: Vivica oli vaativa, mutta hänellä oli suuri sydän ja vahva tyylitaju kaikessa, mitä hän teki.”
Pandemian aika on korostanut ystävien merkitystä
Krista on miettinyt, mitä naisen rohkeus Vivican aikana tarkoitti. Vivica oli kova luu, johtaja miehisessä teatterimaailmassa.
”Hän joutui varmasti kestämään kaikenlaista. Toisaalta hän tuli varakkaasta perheestä ja hänen elämänsä oli ulkoisesti turvattua. Ja vaikka naisten välinen rakkaus oli virallisesti kiellettyä, taiteilijapiireissä oltiin melko suvaitsevaisia. Kieltämättä hän oli rohkea, mutta oliko hänellä muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella sisäistä ääntään?”
Tove-elokuvassa kuvataan rakkauden lisäksi kestävää ystävyyttä. Pandemian aiheuttama eristyneisyyden aika on korostanut ystävyyden merkitystä myös Kristan elämässä.
”Ystävät ovat minulle todella tärkeitä. Lähiaikoina maalle mökillemme tulevat ainakin Emmi Parviainen tyttärensä kanssa, Elina Knihtilä, Laura Birn, ja Armi Toivanen. Mikään ei ole niin rentouttavaa kuin perinpohjainen puhuminen läheisten ystävien kanssa.”
Kristalla on ystäväporukoita lapsuusajalta, lukiovuosilta ja teatterialalta. Sitten on myös ”äitiryhmä”. Viimeksi mainitussa on seitsemän kollegaa, joilla kaikilla on suunnilleen samanikäinen lapsi.
”On hienoa, että viisivuotiaalla tyttärelläni on ollut vauvasta asti monta läheistä kaveria.”
Yksi Kristan kaveriporukoista pyöritti kevään aikana kerran viikossa virtuaalisesti televisiosta tuttua Kymppitonni-visaa. Mukana olivat näyttelijäkollegat Eero Ritala, Lotta Kaihua, Kreeta Salminen, Armi Toivanen ja Laura Birn.
”Paneuduimme siihen oikein tosissamme. Jokainen meistä esitti vuorollaan juontaja Riitta Väisästä, ja muut arvasivat sanoja. Panoksena oli 10 euroa kilpailijaa kohti. Voittaja sai päättää, mihin hyväntekeväisyyskohteeseen summa lahjoitettaisiin.”
Rooleista kilpaillaan kavereiden kesken
Freelancenäyttelijänä Krista kilpailee monien ystäviensä kanssa samoista rooleista. He käyvät samoissa koekuvauksissa, ja vain yksi valikoituu eteenpäin.
”Olen taistellut tietoisesti kateutta vastaan nuoresta asti. Päätin jo teatterikoulun aikana, että kateuteen en lähde ja kyynistä minusta ei tule. Kateus vie energiaa, ja se on täysin turhaa.”
Krista uskoo, että jokaisella valinnalla on syynsä. Kaikilla on hyviä ja huonoja aikoja.
”Jos en tule valituksi, ensireaktioni voi olla pettymys. Mutta nykyisin osaan olla myös vilpittömästi iloinen, jos joku ystävistäni saa roolin. Näyttelijän työ on sellaista, joku saa roolin ja joku ei.”
Krista on huomannut, että kateuden tunnetta helpottaa usein jo se, että sen tunnistaa. On tärkeää olla itselleen rehellinen ja myöntää, että valitsematta jääminen harmittaa. Sen jälkeen voi onnitella toista vilpittömästi.
”Oma kateus pitää tunnustaa itselleen. Jos pettymystä yrittää vähätellä tai selitellä parhain päin, silloin siitä voi jäädä kytemään katkeruutta. Myöhemmin omalle pikkumaisuudelleen voi jopa nauraa.”
Krista uskoo, että hyvät teot ja ajatukset palaavat aina takaisin. Mitä enemmän ihmiset tukevat toisiaan, sitä enemmän jokainen hyötyy.
Ei mikään halaajatyyppi
Vivica-rooli muistutti Kristaa rohkeudesta, intohimosta ja uteliaasta asenteesta. Myös hän haluaa ottaa uudet asiat vastaan innostuneesti ja tehdä jokaisen pienenkin työn kuin se olisi maailman isoin ja tärkein.
Kristalle on tärkeää, että häntä pidetään ammattitaitoisena näyttelijänä ja hyvänä työtoverina. Silti ilmaus menestynyt näyttelijä särähtää hänen korvaansa.
”On totta, että olen tehnyt paljon töitä. Tove on kahdeskymmenes elokuva, jossa olen mukana. Mutta en koskaan kutsuisi itseäni menestyneeksi näyttelijäksi. Elokuvaa voi luonnehtia menestykseksi, näyttelijää ei.”
Helmikuussa päättyneiden kuvausten jälkeen Krista on ihonhoidon ja autoilun ohella elellyt rauhallisesti. Hän on lukenut paljon ja tehnyt parikymmentä virtuaalista kouluvierailua Lasten ja nuorten säätiön puitteissa. Sen Dreams-projekti kannustaa nuoria toteuttamaan unelmiaan.
”Olen saanut jutella nuorten kanssa ja voinut olla omalla pienellä tavallani avuksi.”
Krista ei ole ollut koskaan halaajatyyppiä, joten hän on pitänyt siitä, että korona-aikana hänen ei ole tarvinnut olla ylen määrin sosiaalinen eikä mennä fyysisesti liian lähelle muita ihmisiä.
”Olen jopa vähän nauttinut tästä poikkeuksellisesta ajasta. Kun missään ei tapahdu mitään, ei tarvitse pelätä jäävänsä mistään kivasta paitsi. Olen voinut hyvällä omallatunnolla vain olla ja rentoutua.”
Krista yrittää tietoisesti nähdä hyviä asioita ja ilon aiheita jokaisessa vaiheessa.
”Olen tajunnut, että kaiken kaikkiaan on aika mahtavaa olla elossa. Ja että isossa mittakaavassa minun ongelmani ovat pieniä, hyvinvoivan ihmisen ongelmia.”
Huithapelilla on vakuutukset kunnossa
Pandemian vuoksi Krista on viettänyt paljon aikaa tyttärensä kanssa. Äitiys on saanut hänet ymmärtämään ja kunnioittamaan entistä enemmän omaa äitiään.
”Myös virkamiesäitini teki paljon töitä. Huomaan itsessäni yhä enemmän hänen piirteitään, äänenpainojaan ja jopa lauseitaan, kuten ’en minä nyt voi sinulle jäätelöksi muuttua’”, Krista sanoo ja naurahtaa.
Kristan lapsuudenkodissa korostettiin enemmän empaattisuutta kuin rahan merkitystä. Sen hän silti oppi, että kannattaa opiskella ja omat rahat pitää olla. Samoja arvoja Krista haluaa opettaa tyttärelleen.
”Hän on tällä hetkellä luottavainen ja maailman söpöin, lahjakkain ja ihanin viisivuotias. Toivon, että hän voisi säilyttää aikuisena edes murusen tuosta kaikkivoipaisuudesta ja itseluottamuksesta. Haluan tukea häntä, että hän löytäisi omat tärkeät juttunsa.”
Krista tietää jo nyt, että kasvukäyrien mukaan tyttärestä tulee pitkä kuten äidistäänkin, ja toivoo voivansa kannustaa lastaan myös ulkonäköasioissa.
”Aina jos on vähänkin erilainen kuin muut, on vaarassa joutua silmätikuksi. Silloin tarvitsee erityisen vahvaa itsetuntoa.”
Kristan perusitsetunto on hyvä, siinä mielessä hän on vahva ihminen. Mutta rohkea, ainakaan uhkarohkealla tavalla, hän ei ole.
”Mieluummin luen kirjaa mukavasti nojatuolissa kuin esimerkiksi hyppään benjihypyn.”
Vaikka Krista uskaltaa sanoa mielipiteensä, hän ei tunne vetoa politiikkaan tai sen sortin vaikuttamiseen. Hän haluaa vaikuttaa maailmaan työllään, valinnoillaan ja taiteen kautta.
”En ole yhtä idealisti kuin nuorena, mutta ajattelen yhä, että taide voi oikeasti muuttaa ihmisen näkemyksiä. Vähintään taide voi tarjota pakotien tai elämyksen.”
Krista on huomannut muistuttavansa äitiään myös siinä, että vaikka hän on optimisti, hän on sisimmässään aina varautunut pahimpaan.
”Olen monessa asiassa huithapeli, mutta minulla on vakuutukset kunnossa ja olen yrittänyt pitää hiukan rahaa säästössä.”
Varautumisen ansiosta pandemian aiheuttama tulojen tyrehtyminen ei ole ollut hänelle taloudellinen katastrofi.
Hiljainen aika on vahvistanut ammatti-identiteettiä
Vuosi sitten Krista oli paljon ulkomailla töissä, nyt hän on nauttinut Suomen kesästä. Haastattelua tehtäessä hän oli lähdössä mökille Turun saaristoon.
”Olen onnellinen perheestäni, ystävistäni ja kauniista luonnosta. Elämä mökillä on yksinkertaista. Veneilemme ja samoilemme metsässä perheen kanssa. Luen, syön hyvin, juon viiniä, urheilen ja leikin.”
Hiljainen aika on vahvistanut Kristan ammatti-identiteettiä. Hänen olonsa on entistä varmempi ja rennompi, ja jokainen työ tuntuu entistä tärkeämmältä. Siksi hän odottaa jo syksyä ja uusi rooleja.
Kevät ja kesä jäävät Kristan muistoihin hyvänä ja rauhallisena aikana.
”Luonto näytti, että elämä on arvaamatonta ja myös hankalaa, mutta kaikesta voi selviytyä. Yllättäviä asioita tapahtuu, mutta koska vain voi tapahtua jotain hyvääkin.” ●
Haastattelu on ilmestynyt Eevan numerossa 9/2020. Paljettipusero ja nahkahousut My o My, korvakorut La Matta.
