Kolumni: Katrina ja Myrskyluodon Maija – pienelläkin asialla voi olla suuri merkitys
Pienet teot auttavat selviytymään arjen isoista ja pienistä haasteista. Muistatko, milloin sinä viimeksi sanoit ”ole hyvä”?
Resilienssi, palautumiskyky, kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja selvitä haasteista. Viime vuosina olemme tarvinneet sitä enemmän kuin uskoimmekaan. Vaikka uuteen sopeutuminen on aina ollut minulle helppoa, täytyy myöntää, että kaikki käänteet maailmanmenossa ovat pakottaneet ajattelemaan elämää aivan uudella tavalla.
Kullakin on omat ”laturinsa”, ihmiset, asiat, tapahtumat, toimet tai esineet, jotka tuovat energiaa elämään, tekevät siitä elämisen arvoista. Monilla perhe ja ystävät ovat siinä tärkeässä roolissa, mutta muissa asioissa hajontaa on varmasti enemmän.
Omia akkujani lataa erityisesti ulkona liikkuminen, käsillä tekeminen ja kulttuuri. Viime vuosien aikana olen aktivoitunut erityisesti teatterin suhteen. Se tarjoaa suuria tarinoita, uskomattomia näyttelijänsuorituksia ja ennen kaikkea hyvän näytöksen osuessa kohdalle parituntisen, jonka aikana en ajattele muuta kuin mitä näyttämöllä näen.
Kaikki tämä tuli mieleeni, kun kävin katsomassa Lilla Teaternin upeasti toteutetun, Sally Salmisen kirjaan perustuvan Katrina-musikaalin. Se kertoo pohjanmaalaisesta maalaisneidosta, joka lähtee merimiehen matkaan. Suuret lupaukset osoittautuvat liioitteluksi ja elämä on taistelua milloin mitäkin vastaan tai minkäkin puolesta.
Tarina muistuttaa hyvin paljon meille tutumman kertomuksen, juuri uuden elokuvaversion saaneen Myrskyluodon Maijan, tarinaa. Niissä onkin useita yhtymäkohtia. Kumpikin sijoittuu Ahvenanmaalle, toinen 1800-luvulle, toinen itsenäisyyden alkuaikoihin. Kummassakin mies on merillä, kummankin nimihenkilön elämä on karua, yksinäistä ja täynnä raastavia menetyksiä.
Kummassakin rakkaus on arkista ja pienimuotoista, mutta samalla se tuo elämään merkityksen.
Katrinan ja Maijan tarinat muistuttavat myös, että vaikeuksista huolimatta elämään mahtuu iloa. Teatterin näyttämöllä se on kiedottu komiikkaan, hauskoihin eleisiin, sutkautuksiin ja toimintaan, omassa arjessani se tulee parhaiten esiin pienissä sanoissa ja teoissa.
Olen jo pitkään pyrkinyt tekemään pieniä hyviä tekoja: sanon ”ole hyvä” ja ”kiitos”, tervehdin – on käsittämätöntä, miten monet eivät vaivaudu sitä tekemään – avaan ovia, kehun, huomioin. Ne toivon mukaan ilahduttavat myös muita, mutta ainakin ne lataavat omia akkujani.
