Kjell Westön Rikinkeltainen taivas kertoo ystävyydestä yli luokkarajojen
Kulttuuri
Kjell Westön Rikinkeltainen taivas kertoo ystävyydestä yli luokkarajojen
Kirjailija kuvailee tarkoin vedoin suomenruotsalaista luokkayhteiskuntaa.
Teksti

10.10.2017
 |
Eeva

Kjell Westön kirjoittama Rikinkeltainen taivas (Otava) on sukupolviromaani parhaimmillaan. Se on kertomus 1960-luvulla nuoruuttaan eläneistä kaveruksista, heidän suvuistaan ja käänteistään. Samalla se on myös rakkaustarina.

Kirjailija kuvailee tarkoin vedoin suomenruotsalaista luokkayhteiskuntaa. Rabellien perhettä, jolla huviloineen ja kalliine koteineen näyttäisi ulkoisesti menevän ensin hyvin.

On Rabellien lapset Alex ja Stella, ja on heidän ystävänsä, kertoja-kirjailija, jonka tausta on toinen.

Westö kirjoittaa paremmin kuin koskaan, eikä hän ole huonosti kirjoittanut ennenkään. Romaanin tapahtumat lähtevät vauhtiin heti ensimmäisiltä sivuilta. Tarina vie mukanaan niin, ettei viisisataasivuisen kirjan soisi mitenkään loppuvan.

Arvio löytyy myös Eevan numerosta 10/2017.

Kommentoi +