Ilmaan lehahtaa palaneen bensiinin vahva katku, kun toimittaja ja tietokirjailija Mari Manninen availee matkalaukkuaan Helsingissä. Haju on kulkeutunut mukana maailman toiselta laidalta, Pekingistä.
”Miten raikasta meillä täällä onkaan. Tilakokemus on ihan erilainen kuin Pekingissä, jossa ilmansaasteet ovat välillä todella pahat”, Mari vertailee kaupunkien tunnelmia.
Marin kotisohvalla Etu-Töölössä on rauhaisaa ja hiljaista. Liikenteen melusta ei ole tietoakaan, vaikka talo sijaitsee vilkkaan kadun varrella.
”Kiinassa meillä oli pahimmillaan rakennustyömaa kolmella puolella asuntoamme. Yhdessä niistä rakennettiin yötä päivää. Äänet eivät vaimenneet kertaakaan. Se kasvatti sietokykyä melulle ja opetti arvostamaan hiljaisuutta, mutta muutti myös suhdetta asumiseen ja tilaan.”
Mari Manninen ja hänen aviomiehensä Mikko Paakkanen ovat Helsingin Sanomien toimittajia. Muuton Pekingiin mahdollisti aviomiehen neljän vuoden pesti Kiinan-kirjeenvaihtajana.
Mari jättäytyi palkattomalle vapaalle ja kirjoitti artikkeleita moniin eri julkaisuihin. Hänestä kehkeytyi myös tietokirjailija: syntyi Tieto-Finlandialla palkittu Yhden lapsen kansa ja yhdessä toimittajakollega Ina Ruokolaisen kanssa tehty ruokakirja Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella.
Työn alla on uusi tietokirja, jossa Mari keskittyy oikomaan Suomen ja muiden länsimaiden sisäistämiä väärinkäsityksiä ja harhakuvitelmia Kiinasta.
”Ne liittyvät esimerkiksi ruokaan, tapoihin ja politiikkaan”, Mari Manninen paljastaa.
Ensimmäinen taulu löytyi baarista
Keväällä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Mari ja Mikko tekivät kaupat nykyisestä kodistaan. Päätös syntyi asuntoa näkemättä.
”Olimme Mikon kanssa haaveilleet, miten mukavaa olisi kotiutua Kiinasta niin, että meillä olisi asunto valmiina. Laitoimme ystävät asialle, ja eräänä päivänä saimme viestin, että koti oli löytynyt.”
Seuraavana kesänä Mari matkusti jännittyneenä katsomaan asuntoa. Jännitys vaihtui riemuksi.
”Soitin siitä paikasta Mikolle ja kerroin, että uusi kotimme on vielä ihanampi kuin olimme kuvitelleet.”
Unelmien kodissa on vanhan talon tuntua. Tilaa on noin sata neliötä, huoneet ovat korkeat ja niissä on paljon seinäpinta-alaa taideteoksille.
Taide on Mari Manniselle tärkeää: se tekee kodista kodin. Ensimmäisen varsinaisen taidehankintansa Mari teki viisitoista vuotta sitten, kun hän asui miehensä kanssa Tukholmassa.
”Löysin maalauksen paikallisen baarin seinältä. Tuijottelin sitä illan ja ihastuin niin, että päätin ostaa sen pois. Nimetön teos on ruotsalaisen Fredrik Bergman Blixin”, Mari esittelee olohuoneen seinää koristavaa isoa maalausta.
Voitettuaan tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon Mari Manninen sijoitti osan palkintorahoistaan nykytaiteeseen.
Palkinnosta muistuttavat nyt esimerkiksi Elina Merenmiehen, Reima Nevalaisen, Kaisu Koiviston ja Sirpa Särkijärven teokset.
Koti täynnä matkamuistoja
Kodin lähes jokainen huonekalu ja esine on hankittu aikana, kun Mari ja Mikko ovat olleet yhdessä. Olohuoneen sammaleenvihreät nojatuolit nostavat mieleen Tukholman-ajan. Punainen matto taas muistuttaa pariskuntaa häämatkasta Egyptin Siinaille viisitoista vuotta sitten.
”Ostimme maton sen kutoneelta beduiininaiselta. Matto on niin paksu ja painava, että meidän oli tyhjennettävä toinen rinkoistamme, että saimme kuljetettua aarteen kotiin.”
Avaran asunnon ilmettä värittävät tietysti myös Kiinan tuliaiset. Mari tunnustaa, että Kiinassa asumisen myötä hän on ajautumassa yhä kauemmas pohjoismaisesta vaaleasta ja pelkistetystä tyylistä.
”Kyllä vähän saa räiskyä. Punaisesta on tullut minulle kaunis väri. Kiina on muuttanut jopa estetiikan tajuani.”
Mari pitää myös siitä, että kodissa on elämisen säröä ja pientä epäjärjestystä.
”Se tekee kodista inhimillisen ja helposti lähestyttävän. Sisustuslehtien tai trendien mukaan kalustaminen on minulle vieras ajatus”, Mari sanoo.
Ruokailuhuoneessa, kirjahyllyn vieressä, tilaa piristää jalkalamppu ja eteisaulaa kaunis taso. Molemmat ovat kiinalaista käsityötä, Kiinan-kotiin varta vasten teetettyjä.
"Suomessa elämä on ihanan tasaista"
Ennen kuin Mari Manninen ja Mikko Paakkanen pääsivät asettumaan uuteen kotiinsa Helsingissä, taloyhtiössä tehtiin putkiremontti.
Osin samaan aikaan rakennustaitoinen Mikko uudisti asuntoa remontoimalla pinnat lattiasta kattoon.
Vain kylpyhuone ja keittiö ajanmukaistettiin ulkopuolisin voimin.
”Hioin ja maalasin eteisen ja vierashuoneen lattiat, mutta vanhalle tammiparketille en tehnyt mitään. Uskon, että se on yhtä vanha kuin tämä talo, eli vuodelta 1929”, Mikko kertoo.
Työläintä oli irrottaa seinistä vanhoja lasikuitutapetteja.
”Ne eivät mielestäni sopineet asunnon tyyliin lainkaan.”
Länsimaissa on totuttu kunnioittamaan ja kunnostamaan vanhoja rakennuksia. Sen sijaan kiinalaisessa kulttuurissa puretaan ja rakennetaan.
”Pekingissä ihmisiltä saattaa yhtäkkiä lähteä koti alta tai tapahtuu muita kauheita asioita, joihin tavallisella kiinalaisella ei ole päätäntävaltaa.”
Elämä Kiinassa on yhtä ylä- ja alamäkeä.
”Kun tulee Suomeen, sitä voi vain hämmästellä elämän ihanaa tasaisuutta”, Mari Manninen toteaa hymyillen.
