Kirjailija Helena Immonen työskentelee ”konekivääritaktiikalla”, ja siksi hän saa poikkeuksellisen paljon aikaan – tästä metodista on kyse
Eevan kirjaklubissa Helena Immonen kertoo, mitä hänen työhuoneessaan tapahtuu aamiaisen ja lounaan välissä, millainen lukijapalaute ilahduttaa eniten ja miten ehtii kirjoittaa neljä kirjaa vuodessa.
Kirjailija Helena Immonen tunnetaan pelottavan todentuntuisista, Kettu-sarjana tunnetuista jännitysromaaneistaan, joissa Suomi on uhattuna ja tiukka toiminta tarpeen.
Uusimmassa Operaatio Tulikettu -teoksessa Venäjä ja Nato sotivat Suomen maaperällä. Se on Kettu-sarjan neljäs ja viimeinen osa. Sarjaa on myyty jo yli 140 000 kappaletta.
Helena on vapaa kirjailija, mutta aiemmin hän työskenteli Puolustusvoimien Pääesikunnan viestintäosastolla ja ammentaa kokemuksistaan pohjatietoa romaaneihinsa. Lisäksi Helena kirjoittaa fantasiaromaaneja lapsille.
Eevan kirjaklubissa Helena keskustelee toimituspäällikkö Annaleena Jalavan kanssa muun muassa tiiviistä työtahdistaan ja tulevista romaaneistaan.
Kuuntele koko jakso tai lue otteita keskustelusta podcast-ikkunan alta.
Olit aiemmin Puolustusvoimien palveluksessa. Syntyikö kiinnostuksesi Kettu-sarjan aihepiiriin työsi vuoksi vai kiinnostiko se jo aiemmin?
”Kiinnostus heräsi äitiyden myötä. Aiemmin olin aina ajatellut, että fantasia olisi lajityyppini, ja sitähän kirjoitan myös. Mutta kun rupesin kirjoittamaan sarjan ensimmäistä osaa Punaista kettua, kaikki olikin tosi itsestäänselvää.
Mietin, miksi en ollut aiemmin tajunnut, että tässä näissä kirjoissa, tällaisessa maailmassa ja kirjoittamisessa yhdistyvät ammattitaitoni eri osa-alueet: tarinankerronta, taustani Puolustusvoimissa ja suorittamani naisten vapaaehtoinen asepalvelus.
Tunnen, että Kettu-kirjoissa olen saanut hyödyntää ammattitaitoani laajasti. Se on ollut kiehtovaa ja palkitsevaa.”
Millaisia työpäiväsi ovat?
”Olen tehokkaimmillani aamuisin ja aamupäivisin. Työpäiväni alkaa, kun olen vienyt lapset kouluun ja päiväkotiin. Aamiaisesta lounasaikaan kirjoitan tosi tiiviisti ja keskityn vain siihen.
Tavoitteeni on, että silloin kun luon uutta, kirjoitan vähintään viisi liuskaa joka päivä, joskus enemmänkin.”
Kuulostaa tehokkaalta. Sinultahan ilmestyy monta kirjaa vuodessa.
”Tänä vuonna tuli neljä, samoin ensi vuonna. Minulla on eräänlainen vuosikello sekä viikko- ja päiväkohtainen taistelukello, kuten armeijan termein sitä kutsun. Kun noudatan sitä, pystyn hyvin neljän kirjan tahtiin. Niihin merkitsen, miten ja milloin työstän kutakin kirjaani.
Ensimmäiset aikuisten kirjojen versiot vievät eniten aikaa: nitä kirjoitan sen viisi liuskaa päivässä eli 25 liuskaa viikossa ja 100 liuskaa kuukaudessa. Toki jätän kalenteriin myös vähän ilmaa siltä varalta, että vaikka sairastun.
Välissä saatan työstää vaikka toisen kirjani toista tai kolmatta versiota sekä jonkin kirjan viimeisiä oikolukuja.”
Vastasitkin jo ennalta kysymykseen, miten ihmeessä ehdit tehdä kaiken.
”Tällainen työskentelytahti on minulle mieluisa. Juonen kehittely ja ajatustyö tapahtuvat usein esimerkiksi lenkillä tai ruokaa laittaessa. Kun taas olen koneen ääressä, en enää paljoa mieti tai haahuile vaan lyön kirjaimia toisensa perään. Tällä konekivääritaktiikalla sivut sitten syntyvät.”
