Sami Tissari oli yllätysnimi vuoden 2022 Finlandia-ehdokkaiden joukossa. Metsurina työskentelevän kirjailijan esikoisromaani Krysa ei keväällä ilmestyessään herättänyt kovinkaan suurta huomiota, vaikka se on esikoiseksi poikkeuksellisen valmis ja kypsä teos.

Jos autofiktiobuumi kyllästyttää tai perinteinen, kertova romaanikirjallisuus pitää liian tiukasti kiinni arjessa, kannattaa upota Sami Tissarin Krysa-romaanin (Aula & Co) huimaan todellisuuteen.

Spekulatiivinen fiktio kertoo maailmasta, jossa Neuvostoliitto ei koskaan hajonnutkaan, vaan päin vastoin kehitteli maailmanherruuteen vieneen tekoälyn, Krysan. Se muun muassa muuttaa käsityksen ihmisen kuolevaisuudesta. Ihmisiä voidaan säilöä, ja syntyy myös uusi, synteettinen ihmislaji.

Hyvin ei Krysankaan käyttö tosin suju: romaanin alussa lukija tapaa suomalaiseen erämaahan paenneen venäläisen Pavel Dybenkon, joka on koko tuttavapiirinsä viimeinen eloonjäänyt. Hänen ainoana seuranaan on erikoinen, uudella teknologialla tehty nukke, joka myös liittyy tiiviisti tapahtuiin.

Takautumien avulla lukijalle hiljalleen selviää, miten hän on päätynyt karuun tilanteeseensa ja missä ihmiskunta oikein on munannut.

Sami Tissarin romaanin aiheet ovat suuria ja vakavia – maailmanhistoriallisia käännekohtia, kylmää sotaa – mutta hänen tyylinsä on leikillinen ja tarinoiva, melkein kuin sadunkerrontaa aikuisille.

Joissain kohti Krysa tuo mieleen jopa venäläisen absurdien novellien mestarin Daniil Harmsin, vaikka tapahtumissa ei aivan vastaavaa absurdismikierrettä olekaan.

Romaanihenkilöitä on paljon, lähes liikaa, ja jokainen heistä kokee jonkinlaisen huiman seikkailun. Tarinoista muodostuu runsas ja kiehtova todellisuus, jonne on hyvä paeta omaa arkeaan.

Krysa on mielikuvituksen juhlaa, ja sellaisia juhlia talvitaan etenkin kriisitalvessa.

Lue myös: Eevan kirjaklubi tuo suosikkikirjailijat kotiisi ja korviisi – tule mukaan supersuosittuun nettitapahtumaan