Kirja-arvostelu: Tove Ditlevsen, Lapsuus ja Nuoruus

Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliset romaanit Nuoruus ja Lapsuus ovat harvinaisia elämyksiä – lue Eevan kirjavinkit

Kulttuuri

Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliset romaanit Nuoruus ja Lapsuus ovat harvinaisia elämyksiä – lue Eevan kirjavinkit

Eevan kirjasuositukset sisältävät kuukauden kirjan ja viisi muuta lukuvinkkiä. Oletko jo lukenut Tove Ditlevsenin tuotantoa tai Nita Prosen esikoisromaanin Huonesiivooja?

Kommentoi

Teksti

Mari Paalosalo-Jussinmäki

Annaleena Jalava

Katri Koskinen

Kuvat

Lehtikuva

Valmistajat

1.2.2022

Eeva

Eevan helmikuun kuukauden kirjoina on Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliset romaanit. Lue Eevan kirjavinkit!

On teoksia, joihin rakastuu päätäpahkaa, koska ne tuntuvat puhuvan suoraan itselle. Tanskalaisen Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliset romaanit ovat juuri sellaisia harvinaisia elämyksiä. Ne muistuttavat toisaalta Lucia Berlinin osin omaelämäkerrallisia novelleja, toisaalta maailmankuulua Elena Ferranten Napoli-romaanisarjaa, mutta ennen kaikkea ne muistuttavat lukijan omaa elämää.

1. Nuoruus, Tove Ditlevsen, 2. Lapsuus, Ditlevsen

Kööpenhamina-trilogiaksi kutsutussa sarjassaan Tove Ditlevsen (1917–1976) kirjoittaa sinänsä aivan tavallisista kokemuksista: lapsuudestaan, aikuistumisestaan ja kirjailijanhaaveistaan, jotka toteutuvat. Hänellä kuitenkin on hämmästyttävä taito kirjoittaa tavalla, joka sanoittaa elämää yleensä. Kielikuvat ovat lumoavia, esimerkiksi tällaisia:

”Lapsuus oli pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin.”

Toinen hämmentävä seikka on lukukokemuksen täydellinen ajattomuus. Romaanikolmikko (Lapsuus, Nuoruus ja Riippuvuus) on kirjoitettu 1960–1970-lukujen taitteessa. Ne kertovat kirjailijan elämänvaiheista 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta yhtä hyvin voisivat kertoa tämän ajan naisen tuntemuksista, kun Tove pohtii aikuistumista, rakkautta, seksuaalisuutta tai paikkaansa maailmassa.

Tove Ditlevsenin elämä oli loppua kohden rosoinen, hän kärsi päihderiippuvuudesta ja päätyi lopulta itsemurhaan. Kuitenkin hän kirjoittaa myös toivosta, haaveista ja elämän iloista.

Sarjan kääntäjä Katriina Huttunen on tehnyt upeaa työtä. Toivottavasti lisää sellaista on luvassa, sillä Ditlevseniä ei ole aiemmin juuri suomennettu muutamaa tekstiä lukuunottamatta. Viimeinen trilogian osa Riippuvuus ilmestyy suomeksi kesäkuussa, ja odotukseni ovat hurjat. Mitä uutta vielä itsestäni opinkaan?

Teksti: Annaleena Jalava

3 x Eevan kirjasuositukset

1. Haaveita, Dolly Alderton. 2. Huonesiivooja, Nita Prose. 3. Surun kartta, Kira Poutanen.

Ihmisiä solmussa

Ihmissuhderomaani – Haaveita

Nina on kolmekymppinen lontoolainen ruokakirjoittaja, jonka elämään tupsahtaa ihana Max. Alkuasetelma ei tuntunut kovin kiinnostavalta, mutta onneksi en antanut sen hämätä. Haaveita (WSOY) on raikas, koskettava ja yllättävän syvällinen romaani. Dolly Alderton punoo tarinaan terävää huumoria ja synkkiä sävyjä: Ninan isä muistisairastuu, äiti ei taivu omaishoitajaksi eikä Max ole sitä, miltä ensin näyttää. Alkuvuoden helmi viihdyttää, naurattaa ja vähän itkettääkin. Ihmiset solmuineen ovat ihan parasta. Teksti: Mari Paalosalo-Jussinmäki

Hotellin kulisseissa

Dekkari – Huonesiivooja

Parasta Huonesiivoojassa (Bazar) on sen päähenkilö. Loistohotellissa siivoojana työskentelevä Molly on autismin kirjolla, joten hänen on vaikea tulkita ihmisten käytöstä ja käyttäytyä kuten muut odottavat. Hän joutuu vaikeuksiin, kun hotellista löytyy ruumis. Nita Prosen esikoisromaani on sydämellinen ja leppoisa dekkari, jonka juoni kiemurtelee ihan tyydyttävästi. Hassua kyllä, se sai minut kaipaamaan matkustamista. Pääsisipä hotelliin! Teksti: Mari Paalosalo-Jussinmäki

Suremattomat surut

Romaani – Surun kartta

Kira Poutasen romaanin Surun kartta (WSOY) kauniiden kansien väliin kätkeytyy ravisteleva tarina kehoon kätkeytyneestä kivusta, ylisukupolven traumoista. Päähenkilö kokee kaamean, koko kehon kahtia repivän synnytyksen, joka avaa muutakin kuin fyysiset sektioviillot uudelleen ja uudelleen. Poutanen sanallistaa tahmean, säälimättömän yksinäisen kivun ja surun väreinä, yksityiskohtaisina laskutoimituksina ja kieltä painavina hengenvetoina, traumaterapian kiehtovina istuntoina. Mitä kehomme haluaa kertoa – tai kätkeä? Teksti: Katri Koskinen

2 x fantasiaa: Juuri sopivasti outoa

1. Kafka valmistaa päivällistä, Daniil Harmsin 2. Piranesi, Susanna Clarke

Susanna Clarken nerokas Piranesi-fantasiaromaani (WSOY) kääntää lukijan odotukset päälaelleen. Eriskummalliseen Taloon sijoittuvassa todellisuudessa elävä päähenkilö tietää kaikesta vähemmän kuin lukija, jolle tarinan auki kiertyminen on iäksi mieleen painuva lukunautinto.

Samanhenkistä ihanaa outoilua on tarjolla Lydia Davisin novellikokoelmassa Kafka valmistaa päivällistä (Siltala), jonka tekee kunniaa Daniil Harmsin klassikoiksi nousseille novelleille.

Teksti: Annaleena Jalava