Toimittaja Tuomas Mustikaisen vahvasti omaelämäkerrallisen esikoisfiktion sotateema on surullisen ajankohtainen. Mutta pimeys näkee sydämen (Like) kertoo nuoresta sotareportterista, joka Gazasta palattuaan yrittää haparoiden saada otetta uudesta arjestaan ja solmia ihmissuhteita, kun täysin yllättäen menettää näkönsä. Mustikainen ei mässäile synkillä teemoillaan, ja juuri toteava tyyli tekee tarinasta vaikuttavan. Sodan haavoja ei tarvitse korostaa.

Bernardine Evariston upea Tyttö, nainen, toinen (WSOY) on romaani, jota lukiessaan tuntee yhtäältä samastuvansa sen henkilöihin ja toisaalta oppivansa koko ajan uutta. Se vyöryttää lukijan eteen mustien brittiläisten naisten elämän koko kirjon vuosikymmenien ja monen sukuolven ajalta. Tutuiksi tulevat muun muassa arvostettu kirjailija, piinkova bisnesnainen ja köyhä yksinhuoltaja sekä heidän historiansa. Toisiinsa risteytyvät tarinat solmitaan lopussa yhteen nerokkaasti. Tästä lukukokemuksesta tekee mieli intoilla pitkään jälkeenpäin.

Luigi on eronnut pitkästä nuoruudenliitostaan, Lailan rakas ystävä on kuollut. Kolmikymppiset kaupunkilaiset tekevät raskaita surutöitään tahoillaan ja pohtivat, miten aloittaa uusi elämä tilanteessa, jossa vain haluaisi entisen takaisin. Kirjailija Anni Saastamoinen kirjoittaa tavattoman lempeästi satutetuista ihmisistä elämän käännekohdassa. Ja mutta entä sitten -romaanin (Gummerus) päähenkilöitä haluaisi halata, ja heille jää toivomaan kaikkea hyvää.

Tekstit: Annaleena Jalava

Rikoksen jäljet johtavat menneisyyteen kahdessa uutuusdekkarissa. Vera Stanhopesta tuttu Ann Cleeves on luonut uuden suosikkipoliisin. Lokin huudossa (Karisto) Matthew Venn on palannut kotikaupunkiinsa ja joutuu murhaa tutkiessaan syventymään hylkäämänsä uskonyhteisön saloihin.

Tuire Malmstedtin Lasitarhassa (Aula & Co) Elmo Vauramo taas yrittää kotiutua uudelleen Jyväskylään ja selvittää kadonneen lapsen kohtaloa. Kumpikin kirja on laatutyötä.

Teksti: Mari Paalosalo-Jussinmäki